Nukuin yön ulkona

Minulla ja JustJustin toisella kummitädillä on ollut kahden naisen vertaistukiryhmä kasassa jo kohta kahdeksan vuotta. Eli esikoisten odotusajasta alkaen. Lapset meille on siunaantunut melko samoihin aikoihin, joten kummallakin on aina menossa joku sama vaihe. Nyt kun näitä milloin mitäkin vaihetta eläviä mukuloita on kolme, tultiin siihen pisteeseen, että kahvittelun lisäksi tuntui olevan paikallaan vähän isompi irtiotto arjesta. Päätimme lähteä metsään. Ja päätimme myös samantien tehdä siitä jokavuotisen perinteen.

Koska tarkoitus oli lähteä rentoutumaan, ei urheilemaan suunnittelimme reitin pituudeksi maksimissaan 20 kilometriä. Halusimme myös kiertävän reitin ja mielellään laavun yöpymispaikalle. Näiden kriteerien perusteella ensimmäiseksi vaelluskohteeksemme valikoitui Pyhä-Häkin kansallispuisto Saarijärvellä.

Oli kyllä huippua, kuinka monenlaista maastoa reitille mahtui. Ja se hiljaisuus. Alkuun se sai korvat humisemaan. Jatkuvassa metelissä olleet korvaparat eivät olleet tottuneet moiseen. Ensimmäiselle päivälle tuli kävelyä reilut 10km ja toiselle jäi sitten vajaa 7km.

Yövyimme Tulijärven laavun läheisyydessä. Aluksi suunnittelimme nukkuvamme laavussa, mutta kun paikalle alkoi tulla enemmän porukkaa, päätimme pystyttää teltan vähän sivummalle.

Laavun ympäristössä yöpyi lopulta 10-15 henkeä. En edes ihan tarkkaan tiedä määrää. Syy tähän väenpaljouteen oli Suomen Ladun Nuku yö ulkona-haaste. Vähän huvitti, kun huomasimme vahingossa valinneemme omalle reissullemme juuri tuon päivän. Kerrankin olimme jossain jutussa mukana!

Ensi vuoden reissulle pitää vähän panostaa varustukseen. Oma rinkka pitää varmaan hommata, vaikka lainarinkasta olenkin oikein kiitollinen. Myös lämpimämpää varustusta on syytä hommata, sillä yöllä meinasi tulla välillä vähän kylmä.

Ensi vuonna ehdottomasti uusiksi!

Sorapiha, valitsen sinut!

Harvoin olen kovin innoissani mistään uusista ilmiöistä, mutta jostain syystä Pokemon Go kuulosti heti jotenkin todella kiehtovalta jutulta. Pitihän tuo ladata sitten itselle myöskin. Parin kokeilukerran jälkeen esittelin pelin myös lapsille ja nehän innostuivat todenteolla. Ehdittiin ekan viikon aikana käydä varmaan kolme kertaa "pokemonkävelyllä". Ja täytyy sanoa, että hienosti myös JuuJuu jakso vetästä 2,5 km kävelylenkin!

Samalla kun metsästettiin pokemoneja tuli haettua myös geokätkö sekä toisella reissulla poimittua pakasterasiallinen mustikoita. Että ei nämä mitenkään toisiaan poissulkevia harrastuksia ole. Oikeastaan ärsyttää ihan sairaasti se sellainen mutina siitä, kuinka porukka pitäisi saada pois Pokemonin kimpusta poimimaan mustikoita. Siis mitä ihmettä? Ne lapset, jotka raahataan sinne metsään hyttysten syötäväksi poimureiden kanssa, raaahataan sinne pokemonista huolimatta. Ja ne joiden aika menee pelaamiseen pelaavat sitten peppu kiinni penkissä ja nenä kiinni ruudussa kotona, jos eivät ole tapaamassa ihmisiä ja liikkumassa Pokemon Go:n parissa.

Meidän pelaaminen kyllä loppui sitten aika lyhyeen. Pojilla oli vähän huono päivä ja koitin piristää niitä lupaamalla, että voidaan mennä kauppaan naapurikuntaan ja etsiä samalla Pokemoneja. Jätettiin auto vanhempieni pihalle ja käveltiin kauppaan. Saatiin napattua muutama Pokemon ja kun oli kaunis ilma, ostin meille jäätelöt. Vanhempieni pihalle kun päästiin, oli JustJust ehtinyt syödä oman jäätelönsä jo paperiin asti. Nostin puhelimen auton katolle ja menin auttamaan. Lähdin viemään roskia roskapönttöön ja kun kävelin takas autolle, näen kuinka puhelin alkaa hitaasti valua auton kattoa. Rekkakuski naureli, että tapahtuiko tässä sellainen animaatioelokuvien hidastussyöksy "EEEEEEEIIIIIIIIIIIII"-huudon kanssa. No lähelle, sillä missasin puhelimen noin kymmenellä sentillä. Kuulin jo äänestä, että nyt tuli pahaa jälkeä. Ja kun nostin puhelimen soralta tajusin, että se oli meidän Pokemon-jahti hetkeksi sitten tässä. (Ja siitä syystä blogissa on hiljaista,kun ei ole kuin luokattoman huonoja kuvia tarjolla.)

Vapaa-aikanani minä etsin geokätköjä

Innostuin viime syksynä geokätköilystä. Olen etsinyt ensimmäisen kätköni jo joskus viitisen vuotta sitten ja jo silloin tuli sellainen "hei tää voisi olla kivaa"-fiilis. Jotenkin se homma silti vain jäi hautumaan viideksi vuodeksi. Tässä kuluneen puolen vuoden aikana olen etsinyt 37 kätköä. Näistä yhdeksällä mukanani on ollut JooJoo ja kuudella JooJoon lisäksi myös JuuJuu. JustJust on seurannut auton avoimesta ovesta, kolmen tienvarressa olleen kätkön etsimistä. JuuJuun kärsivällisyys ei aina meinaa riittää, jos kätkö ei löydy viidessä minuutissa, mutta JooJoo on ihan hurahtanut tähän hommaan. JooJoo tykkää muutenkin pyöriä luonnossa, kiipeillä kivillä ja keikkua puissa.

 Mitä se geokätköily sitten oikein on? Se on eräänlaista modernia aarteiden etsimistä. Tosin aarteena ei ole mikään varsinainen aarre, vaan yleensä pakasterasia tai muu vastaava, jonka sisältä löytyy lokikirja. Lokikirja on joku pieni vihko, mihin kirjoitetaan päivämäärä ja oma nimimerkki. Itse olen rekisteröitynyt Geocaching-sivustolle, mistä löytyy myös lisätietoa harrastuksesta. Olen ladannut puhelimeeni Geocachin-sovelluksen, jonka avulla pystyn geokätköjä löytämään. Tosin pari ensimmäistä kätköä etsin ilman sovellusta ihan vain katsomalla paikan nettisivuston kautta ja etsimällä summanmutikassa. Sillä tavalla kätköjä on mahdollista kyllä löytää, mutta se on melkoisen työlästä.

 

Geokätköilyssä parasta on kuitenkin ehkä se, että sen avulla pääsee näkemään aika hienoja paikkoja. Sellaisia, joiden olemassaolosta ei ole tiennytkään. Niitä hienoja rakennuksia tai maisemia, joiden ohi muuten vain kulkisi tietämättä niistä mitään. 

Vapaa-aikanani minä yritän liikkua

Meinasi ihan unohtua tältä kuulta tämä vapaa-aikaan liittyvä postaus. Tässä se nyt tulee, viisi päivää myöhässä, olkaa hyvät.

En ole koskaan ollut mikään liikkuja-tyyppi. Liekö jotain kolmenkympin kriisiä, että jotenkin sitä on herännyt siihen tosiasiaan, että jos aikoo voida hyvin on pakko myös liikkua. Olen tänne aikaisemmin kirjoitellut kuntokuuristani, jolle kuuluu tällä hetkellä niin huonoa, että ette kuule siitä nyt mitään.

Millaista liikuntaa sitten harrastan? Käyn melko säännöllisesti melkein joka viikko salilla. Siellä on ollut kiva huomata jonkinlaista pientä edistymistä. Tammikuussa pääsin jo tavoitteeseeni ja sain kuukaudelle 15 tuntia liikuntaa. Helmikuussa jäätiin vähän vajaaksi ja nyt maaliskuussa ihan säälittäville tuntimäärille. Syy siihen on pitkälti se, että Rekkakuski aloitti taas työt ja omaa aikaa on vähemmän. Myös alkanut harjoittelu ja pidemmät päivät meinaavat viedä vähän voimia ja aikaa kutakuinkin kaikelta. Tänäkin viikonloppuna valitsin remppahommat liikkumisen sijaan.

Salilla käymisen lisäksi käyn uimassa, aina kun vain Rekkakuski sattuu olemaan arki-iltana kotona. Uiminen on jotenkin mulle sellainen oma laji. En ole siinä ollenkaan hyvä, uintityylinikin on ihan ihme sekoitus "oikeita" tyylejä. Mutta eteenpäin pääsee ja tällä hetkellä 45min riittää kilometrin matkalle.

Sitten koitan välillä käydä lenkillä. Joko jonkun kaverin kanssa tai lasten kanssa tai yksin. Kohta on taas tiet sulat ja voidaan ruveta poikien kanssa pyöräilemään. Jos vain jotenkin keksisin, miten peräpyörän lisäksi saisi vielä istuimen köytettyä samaan systeemiin, voisi pyörillä edetä koko kakarakatraan kanssa. JuuJuu kun ei jaksa vielä oikein kovaa polkea yksikseen.

Jospa sitä taas huhtikuussa tsemppaisi tällä saralla?

Vapaa-aikanani minä kirjoitan kirjeitä

Kirjoittaminen on minulle luonteva tapaa jäsentää ajatuksia. Tietokoneella kirjoitan nopeasti. Oikeastaan melkein yhtä nopeasti kuin puhun. Tällaisen nopean kirjoittamisen lisäksi pidän myös hitaammasta lähestymistavasta. Blogin kirjoittamisen lisäksi harrastan kirjoittamista toisessakin muodossa. Pitkäaikaisin harrastukseni on nimittäin ihan perinteinen kirjeenvaihto. Mikään ei voita perinteistä etanapostia. Vaikka tuo armas posti meinaakin tehdä tästä harrastuksesta koko ajan vain kalliinpaa jatkuvilla postimaksujen korotuksilla.

Olen aloittanut kirjeenvaihdon jo joskus 1994, kun opin lukemaan ja kirjoittamaan. Ensin kirjoittelimme kirjeitä naapurin tytön kanssa. Joskus ala-asteen aikana kuitenkin sitten aloitin kirjeenvaihdon muutamien muidenkin kanssa. Kirjeenvaihtoharrastus kulki mukana alakoulun jälkeen vielä yläkoulu- ja lukioajan. Joskus AMK-aikana sitten hiljalleen olivat kaikki kirjekaverit pudonneet matkasta ja harrastukseen tuli parin vuoden tauko. Joskus 2007 tai 2008 kuitenkin innostuin hommasta uudestaan ja etsin netistä kirjeenvaihtoilmoituksia. Nykyään minulla on kymmenkunta kirjekaveria.

Saapuneet kirjeet säilytän hyllyn päällä servettitelineessä. Siinä ne pysyvät hyvin saapumisjärjestyksessä ja tulee sitten vastattua samassa järjestyksessä. Harvoin on näin isoa "rästipinoa", pyrin vastaamaan parissa viikossa.

Joskus silloin "ysärillä" oli kirjepapereiden hankkiminen helppoa. Jokapaikastahan niitä myytiin. Nykyään harrastus on harvinaisempi ja sitä myöten kirjepapereiden hankkiminen on haastavampaa. Joku lehtiö tuleekin ostettua sitten aina jos vain jossain vastaan tulee. Aika paljon kuitenkin ostelen kirjepapereita facebookin "Kirjepapereita myyhään ja vaihdetaan"-ryhmän kautta. Useat harrastajat tilaavat papereita ulkomailta.

Kirjepapereita parempi valikoima onkin sitten kaikenlaisia teippejä, joilla suljen kirjekuoret. Esimerkiksi Teippitarhalla on aika hyvät valikoimat kaikenlaisia teippejä. Teipeillä ja tarroilla saa myös koristeltua ihan tylsän valkoistakin paperia kirjeenvaihtoon käytettäväksi. Teippien ja postimerkin lisäksi liimaan kirjekuoreen yleensä osoitetarran. Moni paikka niitäkin myy, mutta omani olen tainnut tilata joskus muutama vuosi sitten Vistaprintiltä.

 Kynän valitsen yleensä paperin mukaan. Jos mahdollista, tykkään kirjoittaa kuitukärkikynillä. Ohuemman paperin kanssa valitsen sitten kuitenkin kuulakärkikynän.

Jos kirjeenvaihto kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan Facebookissa toimiviin "Etanapostin ystävät" ja "Kirjeenvaihto"-ryhmiin.

Vapaa-aikanani minä kirjoitan kirjeitä. On ihanaa kun postilaatikosta löytyy jotain muutakin kuin mainoksia ja laskuja!

Vapaa-aikanani minä kirjoitan blogia.

Ajattelin tänä vuonna kirjoittaa blogiini jonkunsortin "postaus sarjan" harrastuksistani. Esittelen näitä puuhailujani kerran kuussa, aina näin 15. päivä, otsikolla "Vapaa-aikanani minä...". Ja tottakai on luontevinta aloittaa tästä bloggaamisesta.

Esimmäisen blogin avasin jo 2009 Vuodatuksen puolelle. 2011 vuonna kuitenkin vuodatuksessa tapahtui jotain ja kaikki blogeihin ladatut kuvat katosivat! Ensimmäinen blogini LasiPerhosen kätten jälkiä keskittyi pääasiassa korttiaskarteluun. Kun vuodatuksen kuvat katosivat, muutin korttiblogini tänne bloggerin puolelle. Nykyään ihan järkyttävän laiskasti päivittyvä blogi on kuitenkin edelleen olemassa nimellä Käsiä ja löytyy osoitteesta: http://satupuuhailee.blogspot.fi/

2010 halusin kirjoitella blogiin muutakin, kuin vain korttipäivityksiä. Päätin pitää korttiblogin kuitenkin omana juttunaan ja asvasin LasiPerhonen katsoo maailmaa-blogin. 2011 tämä blogi kuitenkin koki melkoisen mullistuksen, kun JuuJuu syntyi. Tuli tarve kirjoittaa niistä alkuvaiheista. Lopulta elokuussa 2012 päätin siirtää tämänkin blogin tänne Bloggeriin ja niin syntyi Pieni Urhea Taistelijani-blogi. Blogi joka kertoo pienestä pojasta ja isosta sydänviasta. 2012 tuli jälleen tarve saada kirjotella myös mitä päähän pälkähtää ja syntyi tämä blogi.

Satua oli ensimmäinen nimi joka päähän pälkähti. Ensin se piti olla "kunnes keksin jotain muuta", mutta olen jotenkin kiintynyt tähän sanaleikkiin. Satua (minua), satua (tarinaa) vai Satu A.

Blogia selaamalla voi nähdä kuinka paljon (tai kuinka vähän) olen tässä hommassa kehittynyt. Edelleenkään en osaa oikein tätä blogia lokeroida, mutta lifestyle-blogi on varmaan kutakuinkin kuvaavin kategoria. Blogin kanssa oli joskus kesällä sellainen fiilis, että pitäisi joko ruveta vähän enemmän panostamaan tai sitten pistää koko homma telakalle. Kun silmiini sitten sattui tieto, että Onni Blogit-yhteisö hakee bloggaajia, päätin hetken mielijohteesta pistää hakemuksen menemään. Pääsin mukaan ja ei oo kyllä vielä hetkeäkään kaduttanut. Vielä en oikein tiedä mitä se "enemmän panostaminen" tulee sitten ihan käytännössä olemaan. Mitä haluaisitte sen olevan?

No ainakin se on tarkoittanut sitä, että blogilla on nyt Facebook-sivut, instagram-tili ja twitter-tili. Järjestin blogissa myös joulukuussa ensimmäisen arvonnan. Helmikuussa on ehkä tulossa sitten jo toinen arvonta.

Blogissa kuvaamiseen käytän pääasiassa Canon EOS 1100 kameraa. Välillä myös satunnaisesti kännykkää. Ja vielä joku päivä opettelen ihan oikeasti ottamaan kuvia.

Blogista löytyy myös Kirppari-välilehti, jonne olen päivittänyt esim. muutaman poikavauvan vaatepaketin.

Vapaa-aikanani minä kirjoitan enenevissä määrin blogia. Ensi kuussa voisin kertoa vähän siitä, mitä muuta kirjoitan vapaa-aikanani.

Kesällä 2013 oli tällainen tukka