Sinne meni vauvavuosi

Ihan justiinsa kannoin kotiin tuhisevan pikkuisen nyytin. Sen kolmannen. Sen ensimmäisen vain kolmen päivän ikäisen. Isänsä näköisen pienen ihmisen. Ja nyt se on jo melkein juokseva taapero, joka rakastaa kaukosäätimiä ja hiuksista repimistä. Pieni mies, jolla on niin kiire paikasta toiseen, että kasvamaan ehtii vain omilla käyrillään jossain neuvolan käyrien alapuolella. Päiväkodissakin JustJust on ehtinyt käydä jo vähän harjoittelemassa.

Synttäreitä juhlittiin syyskuun puolella ja vierailla tarjoiltiin jämiä. No joo, oikeasti halusin vain päästä vähän helpommalla, joten tein vähän reippaamman satsin kanaa tortillojen täytteeksi, jota sitten hyödynsin tomaatin ja salsan kanssa pasteijoissa. Vieraina olivat sedät, mummut, muffa, isomummut, isotuta ja kummit perheineen. Ja aivan ihania lahjoa pikkumies sai myöskin, joista äidin mieltä lämmittivät aivan erityisesti jarrusukat! Tähän päättyvät "vauvavuosi"-tunnisteella löytyvät postaukset tässä blogissa. Seuraavaksi seurataankin sitten taaperon touhuja.

Uudet tuulet

Kesä. Monta vuotta tämä oli se hetki, jota oli odotettu. Kesäloma oli alkanut ja kouluvuosi jäänyt taakse. Suvivirret hoilattu ja todistukset saatu. Joihinkin vuosiin liittyi enemmän, kuin toisiin. Niihin, jotka tarkoittivat jonkun vaiheen päättymistä ja jonkun uuden alkua. Tiedättekö se hirvittävä haikeus ja kihelmöivä jännitys, mikä oli kutosen ja ala-asteen jäädessä taakse, kun kesän tuolla puolen siinsi viimein se suuri ja loistava yläaste! Tai sinä keväänä, kun sai pistää lukion oven kiinni viimeistä kertaa.  (Vaikka itselläni ne lätsäbileet olikin joulukuussa). Tässä kesän alussa on meidän perheen kohdalla jotain samaa sillä sain torstaina puhelun. "Sinut on valittu kuntamme määräaikaiseksi koulunkäynnin ohjaajaksi ensi lukuvuodelle. Otatko paikan vastaan?". Otanhan minä. Se tarkoittaa viimeistä kesää kotiäitinä. Yhden aikakauden loppua. Haikeutta ja luopumista.

Syksyllä on myös lapsilla edessä ihan uudet tuulet. Perheemme siirtyy ihan uuteen aikaa, sillä tästä eteenpäin Joonan asioista ei keskustella enää kelton ja päivähoidonjohtajan kanssa, vaan eskariopen ja koulun erityisopettajan. Meidän kunnassamme eskarit eivät toimi päiväkodeissa, vaan koulujen yhteydessä. Edessä ei ole, monien muiden tapaan, viimeinen päiväkotivuosi vaan enemmänkin ensimmäinen kouluvuosi. Tuolla samassa koulussa tulee ensi syksystä alkaen olemaan joku meidän pojista seuraavat kymmenen vuotta.

Myös Juuson ja Justuksen kohdalla edessä on uudet kuviot. Justus menee ensimmäistä kertaa hoitoon ja Juusolla vaihtuu hoitopaikka, sillä ryhmis, jossa Juuso on tähän asti ollut,sulkee ovensa. Pitkään mietin, mikä olisi se paras vaihtoehto meidän pojille. Päiväkoti vai ryhmis? Perhepäivähoito on aikaisempien kokemusten perusteella poissuljettu vaihtoehto. Itse tulin sitten siihen lopputulokseen, että ehkä se pienempi ryhmä voisi kuitenkin olla parempi vaihtoehto noin pienelle. Laitoin päivähoitohakemukseen sitten vaihtoehdoiksi kaksi eri ryhmistä ja päiväkodin.

Toukokuun alkupuolella oli sitten postilaatikossa päätökset: Päiväkotiin kaikki kolme. Justuksesta tulee syksyllä Peukaloinen, Juusosta Satakieli ja Joona jatkaa aamupäivät Tinttinä. Täällä siis aamupäivähoito on järjestetty päiväkotiin. Todella positiivinen juttu on se, että kahteen paikkaan kuskaaminen loppuu viimein. Vaikka eri ryhmissä tulevatkin kaikki pojat olemaan saan sentään aamuisin kuskata kaikki saman katon alle. Todella positiivista on myös se, että talo on tuttu ja hoitajat ihan huippuja. Ainoa mikä mietityttää on päiväkodin ryhmistä isompi ryhmäkoko. Lueskelin tässä myös Our Journey-blogin Tanjan pohdintaa vastaavien kysymysten äärellä. Tanja oli ollut todella tyytyväinen tekemäänsä valintaan. Toivon, että itsekkin voin vuoden päästä katsoa taakse päin kulunutta vuotta yhtä positiivisella mielellä.

(Postaus toteutettu BlogiPiirin yhteistyönä)

Sapuskaa mukulalle

Kun Joona oli vauva, jaksoin tehdä osan soseista itse. Aika paljon silti mentiin purkki-linjalla. Juuson ollessa vauva mentiin ihan täysin vauvanruokahyllyn antimilla. Nyt kun Justus on ruvennut syömään kiinteitä, alkoi ajatus niistä kymmenistä kaappiin kertyneistä lasipurkeista ahdistaa. Niinpä tämän viiden kuukauden aikana, mitä Justus on kiinteitä syönyt ja maitellut, on lasipurkista lautaselle päätynyt vain luumusose. Toissaviikolla pidin jälleen vauvanruokatehdasta ja pakastimeen päätyi makaronilaatikkoa, kanakeittoa ja hedelmäsosetta. Jääkaappiin tein broilerimunakasta.

Makaronilaatikko

Hedelmäsosetta

Hedelmäsose menossa pakkaseen

Kanakeittoa

Uunimunakasta

Sosetehdas ja vauvan ruokailuista

Kun Joona oli vauva, tein osan soseista itse. Joona myös aloitti kiinteät jo 3,5kk ikäisenä, kun korviketta alkoi kuluaan yli kaksi litraa vuorokaudessa. Toki osa siitä tuli sitten pihalle, kun varmaan jotain refluksin tyyppistä vaivaa pienellä oli. Silloin en yhtään ajatellut sen kummemmin, vaan perinteisillä perunalla ja porkkanalla aloitettiin. Juuso aloitti kiinteiden maistelun heti kun 4kk tuli mittariin. Tosin siitä ei tullut oikein mitään todella pitkään aikaan.

Nyt toiveena olisi tehdä melkein kaikki soseet itse ja myöhemmin myös osittain sormiruokailla. Kerroinkin jo aikaisemmin, että Justus on maistellut avokadoa ja sen lisäksi vähän on maisteltu luumua. Tänään meni ensimmäisen kerran isompi määrä. Eli aikaisempi "lusikankärjellinen" kasvoi määrään "kaksi teelusikkallista".

Syitä sille, miksi haluan tehdä soseet enimmäkseen itse on, että mielestäni purkkiruuat ovat vähän verrattavissa eineksiin. Meillä muukin perhe syö suurimmaksi osaksi itse tehtyä ruokaa, joten olisi jotenkin ristiriitaista syöttää vauvalle valmiita. Myös kaverin pikkuveljen periaate on kyllä aika hyvä "Jos et söisi itse, älä syötä kersalle". Ja toinen aika painava syy on ne lasipurkit. Oikeasti! Niitä tulee aivan järjetön määrä! Juuson ollessa vauva, niitä oli joka paikassa! Ja niiden kuskaaminen keräykseen on todella työlästä. Siis ihan puhdas laiskuus on aika iso motiivi. On pienempi vaiva tehdä itse sosetta, kuin kantaa niitä purkkeja.

Tein jo aikaisemmin omenasosetta pakastimeen. Jääpalamuotit ovat melko kätevä maisteluannosten tekemiseen. Omenasosetta Justus jo maisteli vähän ennen pakastamista, mutta siitä näytti tulevan vähän näppyjä naamaan. Tosin ne näpyt saattoivat tulla ihan siitä, että nämä omenat olivat aika kirpeitä ja en syönnin jälkeen pessyt Justuksen naamaa, pyyhin vain paperilla. Odotellaan nyt kuitenkin pari päivää ja kokeillaan sitten uudetaan.

Vaikka seuraava maisteltava juttu tuleekin näillä näkymin olemaan mustikka, tein tänään jo kasvissoseita valmiiksi pakastimeen. Ensin keitin bataattia, porkkanaa ja kukkakaalta. Sitten pakastin niitä yksittäin sydän muotteihin ja tähtimuotteihin tein duosatseja. Neljä palaa porkkana-bataattia, neljä porkkana-kukkakaalta ja neljä kukkakaali-bataattia.

P.S. Justus ryömi tänään n. 5cm. Tyylinä mittarimato. Siitä se lähtee.

Pikkujäbä kasvaa

Noin se vain kasvaa tuo minun pikkuiseni ja viikonloppuna sai ottaa jo ensimmäiset 68cm vaatteet käyttöön. Samalla tuli katseltua, että mitäs noita täällä vielä esittelemättömiä vaatteita sieltä laatikosta oikein löytyikään. Tässäpä teille kuvapläjäys:

Neuvolapäivän idiootti päähänpisto

Hieno suunnitelma mulla eilen. Vien pojat kerhoon ja käyn sillä aikaa Justuksen 4kk lääkärineuvolassa. Olin oikein sopinut neuvola-ajan kerhon ajaksi. Ja Joonan hoitoaika oli sovittu siten, että koukkaan Joonan päiväkodilta kyytiin ja vien kerhoon. Täydellinen suunnitelma, jolla vältetään edestakaisin pukeminen ja riisuminen ja turha ajaminen. No suunnitelma kosahti sitten siinä kohti kun puhelin piippaa ja tekstiviesti kertoo kerhon peruuntuneen sairastapauksen vuoksi. Hain Joonan yhdeltä ja neuvolassa piti olla kahdelta. Siis juuri sellainen "ehditään tässä just ja just riisua kun pitää ruveta jo uudestaan pukemaan"-väli. Ulos ei viitsinyt jäädä leikkimään, kun oli niin märkää lunta, että olisi vaatteet kastuneet. Ja sitten se kuningasidea iski:

"Hei meillähän on tässä niin hyvin aikaa, että mennään kävellen". Joopa. Matkaa 2km, yksi matkustamaan näin

toinen pulkkaan ja kolmas kävellen. No kun eihän se kolmas sitten tietenkään koko matkaa jaksanut kävellä, vaan kävi välillä ottamassa sitä pulkan kyytiä. Kivaa kuntoilua vetää 35kg painavaa pulkkaa suvilumessa. Ja kun vielä kesken matkan alkoi keli näyttä tältä:

Jokunen hiljainen ärräpää lenteli päänsisällä ja ajattelin, että ei olla kotona IKINÄ!!! Seuraavalla kerralla menen todellakin autolla!

P.S. Neuvolassa kaikki hienosti. Ei mennyt vielä kuusi kiloa rikki, mutta maltillisesta kasvusta ei lääkäri ollut vielä ollenkaan huolissaan, kun pikkujäbä kuitenkin koko ajan kasvaa.

Kohta mennään!

Totesin tuon kiinteiden maistelun kanssa, että Justus ei oikein ehkä ole siihen vielä valmis. Ja kun kerran täysimetyksellä mennään, niin eipä tuolla kiirettä ole. Justus ei avaa suuta lusikalle. Kaikki mitä saa suuhun, jää sinne pyörimään ja jos vain jotain onnistuu menemään suun takaosaan, seuraa yökkääminen. Silloin tällöin, muutaman kerran viikossa, vähän avokadoa ja luumusosetta maistellaan kuitenkin. Sitä varten piti sitten ostaa vähän ruokalappuja. Juuso sai valita ja nämä on kyllä aika suloisia.

Justusta kiinnostaa tällä hetkellä aivan muut asiat. Ensinäkin kääntyminen on nyt keksitty myös iltaisin sängyssä ja parina iltana nukkuminen on näyttänyt lähinnä tältä

Ja sen ajan, minkä pikkumies viettää lattialla, on menossa hurjat ryömimistreenit. Välillä jo takapuoli nousee maasta ja ote alustasta on hyvin tiukka.

Jalkojen koukistus

Hetkellinen luovutus

Ja uusi yritys

Joona ryömi 5kk ikäisenä. Saa nähdä meinaako pikkuveli pistää paremmaksi.

Kolmannesvuosi

Justus tuli viime viikolla jo neljä kuukautta. Pieni vauvani kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Tosiaan heti vuoden alkuun opittiin mahalle kääntyminen ja siitä on jo kova yritys eteenpäin. Vielä siitä ei tule yhtään mitään, joten hermohan siinä menee. Välillä tosin näyttää siltä, että tuo lapsi on lähdössä lentoon.

Ensin ajattelin, että kun imetys kerran sujuu, aloitetaan kiinteiden maistelu sitten joskus lähempänä puolta vuotta. Mutta koska kasvu on ollut vähän hidasta ja Justus pulauttelee jonkun verran, päädyin sitten heti neljän kuukauden kunniaksi ruveta tutustuttamaan Justusta kiinteisiin. Aloitettiin avokadolla. Miksi juuri avokadolla? Luin tämän ja vakuutuin. Muista sivun jutuista nyt en sitten niin tiedä. Rasvaisena rehuna avokado voisi ehkä auttaa tuohon kasvuunkin jotain perinteistä perunaan paremmin. Muistaakseni nimittäis sekä Joonalle,että Juusolle on kokeiltu antaa rasvalisänä rypsiöljyä. Pullovauvalle sen lisääminen on helpompaa, kuin rintaruokittavalle. Ei se avokado oikein uppoa vielä, mutta joka päivä pieniä lusikakärjellisiä maistellaan. Seuraavaksi listalle tulee ehkä luumu.

Tältä näytti ensimmäinen maistelukerta:

Uusi vuosi, uusi taito.

Eihän siinä kauaa mennyt, vaan jo seuraavana päivänä kääntyminen jo onnistui.
Esikoisen kanssa sitä niin kovasti odotti, että niitä uusia taitoja tulisi. Nyt en odottanut tätä sitten yhtään. Tiedättekö, vaihetta, kun kun lapsi osaa kääntyä mahallee, mutta ei halua OLLA mahallaan. Eli ennen se lattialla tyytyväinen pieni ihmisentaimi huutaa, kuin leijonanpentu kun on ihan jumissa mahallaan. Ja tämä helpottaa vasta, kun pyörähtäminen takaisin tai ryömiminen alkaa sujua.

Tähän sen laitoin...

...tuohon se pyörähti...

..mutta miten se tänne pääsi?!?!?

Vuosi 2014

Tämä vuosi on ollut odotuksen vuosi. Ja aika varmasti voin sanoa myös, että meidän perheen viimeinen odotus- ja vauvavuosi. Tammikuun 12. päivä piirtyi testiin kaksi viivaa ja siitä se lähti. Blogi keskittyi tammikuussa aika vahvasti sisutukseen ja meikkeihin. Juuson huoneeseen saatiin viimein kirjahylly.

Viime talvi oli niin huono, että luistelemaan päästiin vain kerran. Josko tänä talvena vähän useammin? Ainakin olisi jo tuossa lähellä jää. Isoon pulkkamäkeen päästiin Saariselällä. Tosin se reissu ei mennyt ihan putkeen, kun oksennustauti kaatoi sänkyyn vuorotellen jokaisen meistä.

Vuoden alkupuolella tutustutin pojat Hevisaurukseen ja sitä intoa on piisannut. Kesällä kävimme oikein keikalla ja joulupukki toi Juusolle Hevisaurus-kitaran ja Joonalle koskettimet. Joona oppi kahdessa päivässä soittamaan niillä "tuiki tuiki tähtönen".

Alkuvuodesta pääsin valmistautumaan rakkaan ystävän suureen päivään. Käytiin metsästämässä mekkoa ja lopulta tilasin melkein kaikki jutut netistä.

Maaliskuussa julkaisin myös viimein odotus-uutisen ja siitä eteenpäin blogissa onkin seurattu mahan kasvua aina vain suuremmaksi. Lopulta syyskuussa vauva yllätti kaikki ja syntyi jo pari viikkoa ennen laskettuaikaa. Tästä eteenpäin blogissa pääsee sitten seuraamaan mahan pienentymistä.

Odotukseen liittyi pelkoja ja tutustuminen maailman parhaaseen facebook-ryhmään: Syyskuiset mä niin tykkään teistä!

Kesällä valmistauduttiin jo vauvan tuloon sekä käytiin miniloma Tallinnassa. Ensimmäinen perheenlisäys meille saatiin myös kesäkuussa, kun Sindy-kissa sai pennut.

Elokuussa Joona ja Juuso palasivat päivähoitoon ja itse kävin korjauttamassa hampaani. Kuuma kesä ja raskaus alkoi tuntua jo melkoisena väsymyksenä.

Syyskuussa odotus muuttui vauvavuodeksi, kun syntyi vauva, joka sai lokakuussa nimekseen Justus.

Vauva-arki on ollut sopivan hektistä ja blogissa on ollut vähän hiljaista. Ja tosiaan ristiäisiä varten siivotessa meni se kameran laturi hukkaan ja hukassa se on vieläkin. Ihan tähä vuoden loppuun päätti Justus aloittaa vielä kääntymisharjoitukset. Vielä jäi käsi alle, mutta ei tuossa kauaa enää mene:

Näillä fiiliksillä toivovan kaikille OIKEIN HYVÄÄ VUOTTA 2015!!!!! (Ja huomenna kerroin teille uudenvuodenlupauksista)

Ajatuksia imetyksestä

Imetys. Aihe, joka ei itsellä herätä mitään suuria tunteita mihinkään suuntaan. Olen oikeastaan ihan onnellinen, että oon saanut kokea molemmat; pulloruokinnan ja imetyksen. Molemmissa ruokintatavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Imetyksen hyvinä puolina aika itsestäänselvä on tietysti äidinmaidon terveysvaikutukset. Niihin en sen kummemmin kommentoi.Koen täysimettäväni ja täysimettäneeni koko ajan, vaikka Justus onkin pari kertaa saanut korviketta. Itse en näe tässä asiassa myöskään hyvää ja huonoa vaihtoehtoa, vaan hyvän ja vielä paremman vaihtoehdon. Korvike ei ole minulle mikään mörkö, jota tulee välttää viimeiseen asti. Vaikka olenkin pumpannut pakastimeen maitovarastoa, ei minua haittaa, jos vauvalle poissaollessani annetaan korviketta. Suurimman osan ajasta se kuitenkin saa äidinmaitoa. Älymaitoa, joka mukautuu vauvan tarpeiden mukaan. Mukautuvaa maitoa, joka valitettavasti myös kerää itseensä niitä vauvan mahalle sopimattomia aineita ja omiä syömisiä joutuu miettimään aivan toisella tavalla, kuin pullovauvan kanssa.

Ensimmäiset kaksi kuukautta imetys oli ihan yhtä tuskaa. Se sattui ja tuntui välillä, että mitään muuta ei ehdi tehdäkkään, kun vain imettää. Rintatulehdukselta onneksi vältyin, mutta tiehyetukos pisti kokeilemaan vähintäänkin mielenkiintoisia imetysasentoja.

Pulloruokinnalla ei myöskään ollut niskat näin jumissa. Hiljalleen kuitenkin Justus oppi imuotteen ja rintakumistakin päästiin parin kuukauden kohdalla eroon. Imetys ei kuitenkaan ole kauhean vuorovaikutteista touhua. Paljon enemmän tuli juteltua ja katseltua vauvaa silmiin, kun syötti pullosta. Ja jotenkin siihen pullosta syöttämiseen pitää keskittyä ihan toisella tavalla. Imettäminen onnistuu välillä vähän "siinä sivussa". Yhtenä päivänä nauratti kovasti, kun mietin sitä, kuinka usein saa lukea imetyksen olevan äidin ja vauvan rauhallinen kahdenkeskinen hetki. Siinä vaiheessa, kun vauva roikkuu mukana manducassa ja syö siinä samalla, kun itse yrittää tehdä jauhelihakastiketta, on hommasta rauhallisuus ja läheisyys melko kaukana.

Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kerta silmät auki

 Aluksi tuntui myös tosi vaikealta se, että ei tiennyt yhtään miten kauan vauva milläkin kerralla syö. Ajattelin, että en koskaan opi olemaan ajoissa yhtään missään! Kuitenkin nyt tässä kolmen kuukauden tietämillä on syömiskerrat harventuneet ja nopeutuneet sen verran, että tuota ongelmaa ei enää ole.

Joonaa imettäessä hoidin syöttämiset aina jossain syrjässä omassa rauhassa. Eikä siitä kyllä siltikään mitään tullut. En olisi silloin uskonut, että joskus voisin imettää melkein missä vain. Imetyspaidat ovat olleet todellä kätevä investointi, kun niiden kanssa imettäminen onnistuu suurempia vilauttelemattakin.

Julki-imetys Subwayssa

En koe, että suhde Justukseen olisi jotenkin erilainen kuin Joonaa ja Juusoon oli sen takia, että nyt imetän. Enemmänkin ajattelen, että ruokkiminen ylipäätään luo erityisen suhteen vauvan ja vanhemman välille. Välillä on vähän surullistakin huomata, kuinka ulkopuoliseksi mies tästä vauva-ajasta imetyksen myötä jää.

Mutta onhan tämä helppoa, nyt kun tämä sujuu! Ei tarvi raahata tuttipulloja ja maitoja mukana ja aina miettiä menemisiä sen mukaan, että jossain lähettyvillä on mikro, jossa lämmittää maito. Toiveena olisi, että imetystä voisi jatkaa kunnes saa siirtyä lehmänmaitoon. Tai kun tää tissinpurijapiraija saa hampaita!

Justuksen kaveri

Päivittämistahti on nyt vähän hidas, kun tympii niin paljon se kameran laturi. Ei viitsi edes tehdä mitään postauksia, kun kännykällä otetut kuvat on niin järkyttävän huonoja. Ensi viikolla paneudun ihan todenteolla sen pahuksen laturin etsimiseen.

Pieni kurkistus painonhallintaprojektiin: Kävin eilen ensimmäistä kertaa jotain kymmeneen vuoteen salilla. Nyt minulla on saliohjelma ja kotijumppaohjelma, sekä liikuntasuunnitelma. Jee!

Mutta nyt haluan jakaa yhden meitä kohdanneen suuren vääryyden: Me emme ole koskaan saaneet neuvolasta sitä hymynaamajulistetta! Ei yhdenkään lapsen kohdalla. Juuson kohdalla se alku oli sellaista härdelliä ja sekä Joonan, että Justuksen kohdalla terkka on UNOHTANUT tuoda sen. En ole saanut sitä edes pyytämällä. Joonan vauva-aikana tein sitten nopeasti jonkunlaisen itse ja teippasin sen kodinhoitohuoneen yläkaappien alle.

Joonaa ja Juusoa kyseinen toljottaja ei koskaan suuremmin kiinnostanut, mutta Justus on tässä suhteessa eri maata. Justus aivan rakastaa tätä keltaista pallonaamaa. Ihan sama kuinka paha mieli on, kaikki murheet unohtuu kun mennään vaihtamaan vaippaa ja näkee kaverin. Sille hymyillään ja nauretaan ääneen ja jutellaan pitkät pätkät. Alan jo harkita jotain aitoja tuohon pöydän ympärille, koska tämä on suunnilleen ainoa paikka, missä Justus viihtyisi vaikka kuinka pitkään.

Vauvan päivä

Eilen vietettiin perheemme pienimmäisen ensimmäistä ihan omaa juhlaa, ristiäisiä. Samalla paljastettiin pienen nimi. Hän on Justus. Juhlat olivat ihanat, vaikka kiirehän sitä taas tuli. Itse istuin vielä 20min ennen juhlan alkua suihkunraikkaana sängyllä alasti imettämässä.

Kastepöytä

Tarjoilut

Lahjoja

Päivänsankari

Isälleni 50 vuotta sitten tehty kastepuku

Kakunkoriste

Talvikamppeita

Niinhän se vain on, että talvi se tulee tänäkin vuonna. Ja tapoihini kuuluvasti en ole ollenkaan ajoissa liikkeellä tämänkään asian suhteen. Onneksi se ei tänä vuonna aiheuta suurta paniikkia, sillä kaappi sisälsi iloisia yllätyksiä. Meillä on kaapissa iso pahvilaatikko, jossa on talvivaatteita. Sitä sitten ryhdyin penkomaan ja kartoittamaan talvivaatetilannetta. Juusolle tiesin löytyvät jotain ja Joonan kohdalla elättelin toiveita, että viime vuotinen 116cm haalari vielä mahtuisi. Ainakin alkutalven. Lopputalvesta voisi ostaa sitten isomman haalarin tai toppapuvun. Kaapin haalarisaalis oli aika hyvä:

 Joonalle löytyi Reiman haalarin lisäksi (kuvasta puuttuva) varahaalari. En tiedä yhtään keneltä se ollaan saatu. 116cm oli kuitenkin senkin koko. Juusolle ei ainakaan tule haalareista pulaa. Kaksi samanlaista oranssia jotain mitä-lie-merkkiä olevaa haalaria löytyi. Toinen 104cm ja toinen 110cm ja niiden lisäksi kirpparilta viime talvena löytynyt Lassien musta haalari. Mutta haalarisaaliin lisäksi laatikosta paljastui todella iloinen yllätys! Nimittäin olin tyystin unohtanut vanhempieni viime talvena ostaman liian ison toppapuvun!

Puvun koko on 122cm ja se oli auttamattomasti liian iso viime talvena. Mutta tänä vuonna se menee varmasti lopputalvesta.

Näiden iloisten yllätysten jälkeen isommille pojille tarvitsee hommata enää vain kengät. Mutta sitten tajusin, että niin tämä kolmaskin tarvitsee talvikamppeet! Joona ja Juuso meni hienosti äitiyspakkauksen haalarilla. Juuson haalari on myös tallessa. Se vain on niin iso, että tämä pikkuinen syysvauva hukkuu siihen! Ja uusimman äitiyspakkauksen haalari on vielä isompi. Huutonettiä selatessa tuli sitten vastaan tällainen haalari, jonka onnistuin myös huutamaan itselleni.

Kuva lainattu huuto.netin ilmoituksesta

Vielä ei ole posti haalarie meille tuonut, joten en osaa siitä sanoa mitään. Merkki on itselle aivan outo LITTLE HOUSE OF COMMONS. Onko jollain kokemusta kyseisestä merkistä?