Kuukauden blogi 2: Eläköön kuvat

Piirretyt on kivoja, ja animaatioihin on keskittynyt Eläköön Kuvat!

http://elakoonkuvat.blogspot.com/

Logistiikkaa

Saa tässä ihan arkielämässä välillä  miettiä tollasia logistisia järjestelyitä. Sitä se on elämä, jos perheessä on rekkakuski. Meillä mies lastaa huomenna Oulussa ja sen pitää olla maanantaina aamusta Ivalossa. Oli siis vähän ongelma, et miten se pääsee kotiin, kun ei oo firmalle ihan halpaa ajeluttaa rekkaa 400km ylimäärästä. Mies tulee nyt sitten yhden tutun kyydissä huomenna Oulusta Keski-Pohjanmaalle ja mä haen sen jostain. En tiedä vielä yhtään mistä. Sitten mä lähden lauantaina junalla Ouluun. Mies vie sunnuntaina aamusta pojat porukoille ja ajelee meidän autolla Ouluun ja jatkaa siitä rekalla Ivaloon. Mä ajan sitten sen auton sieltä Oulusta kotiin ja haen pojat tullessani. Ja siis miehen auto on sen työpaikan hallilla savossa. Selkeesti meidän perhe tarvis kolmannen auton

Mutta tuosta Ouluun lähtemisestä mä olen kyllä todella fiiliksissä. Tiedossa ainakin todella huonoja juttuja todella hyvän ystävän seurassa.

Ja hei huippua: Pojille löytyi hoitopaikka! Pojat pääsee perhepäivähoitajalle. Tutulle vielä. Ja mikä parasta: matkan varrelle! Olin jo varautunut siihen, että pojat saa mun tuurilla paikan kauimmaisesta ryhmiksestä. Että ensin saa ajella 25km/suunta viemään pojat hoitoon ja sitten ajella 50km kouluun. Ja iltapäivällä sama toisinpäin. Se tekis 200km/päivä henkilöauton ratissa. No nyt matka on puolet vähemmän, koska eräs ihana perhepäivähoitaja lupasi ottaa pojat ja tämä vielä sattuu asumaan mun koulumatkan varrella.

Pojat saavat aloitella tuota hoidossaolemista ihan kahdestaan. Kuulemma ensi vuoden puolella sitten tulee toiset kaksi meidän poikien ikäistä lasta samaan paikkaan. Siis kaikin puolin ihan täydellistä.

Uusia tuulia

Joo niinhän siinä sitten kävi, että humanistinen- ja kasvatusala vaihtuu logistiikka ja maansiirtoalaksi parin viikon päästä. 5kk myynnin. ja varastotyön koulutusta.

Kävin ostamasa tänään muistiinpanovälineitä. Hui: opiskelujuttuja. Samoin yritin soitella pojille hoitopaikkaa. Se homma selvinnee huomenna. Päivähoitohakemus on kuitenkin jätetty jo kesä-heinäkuun vaihteessa ja jo ennen juhannusta soittelin, että tullaan tarvitsemaan hoitopaikka. Perhepäivähoitajalle pääsy olis ihan lottovoitto, mutta ymmärrän resurssipulan. Kuten kardiologi totesi "Sen mukaan mennään, mitkä kunnan resurssit on". 

Lähden siis seuraamaan Hanna Pakarisen jälkiä. En Idolsiin, mutta trukin ohjaimiin.

Lato

Lapsuudesta ja nuoruudesta on jäänyt monia kertoja mieleen, kun ollaan koko perhe tehty jotain yhdessä. Puiden kantamista lattoon ja muuta sellaista ihan tavallista. Jotenkin haluan ottaa omatkin lapset mukaan kaikenlaiseen ihan tavalliseen ja arkiseen tekemiseen. Kirjoittelin aikaisemmin kesällä mun hyötyliikuntaprojektista. Nimittäin siitä sorakasasta mistä tuli sitten kesän aikana ladon pohja. Viikonlopun aikana pohjan päälle alkoi ilmaantua sitten jo vähän sitä latoakin.

Oltiin poikien kanssa seurailemassa homman edistystä lauantaina ja tällä kertaa Juusokin viihtyi pihallaa

No ainakin hetken. Ja tottahan sitä taas kuultiin "Noona auttaa"

Sunnuntana latoa olikin jo kuuden varvin verran.

Ulkoilua

Yritin ottaa kännykällä tässä yhtenä iltana kuvia pojista. No eihän siitä mitään tullut. Liian pimeää ja salaman kanssa kuvaan tuli vain heijastimet. Oli just sellainen päivä, että jos olisin sellainen "jee vitsi kun mun elämä on niin parasta ja oon niin superäiti"-ihminen, niin olisin saanut hyviä fb-tilapäivityksiä. Olisin voinut laittaa vaikka "Olipas ihana olla poikien kanssa ulkoilemassa. Haravoituakin saatiin ja Joona oli kyllä ihana, kun antoi Juusolle keinussa vauhtia". Vitsi kun kuulostaa ihanalta. Ja todellisuushan oli sitä, että Juuso ei halunnut lähteä pihalle. Joona oli kyllä oikeasti reipas ja puki itse päälle ja kiltisti odotti eteisessä, että sain Juuson puettua. Usein ei odota, vaan painelee omin lupineen pihalle ja sitten saa olla juoksemassa perään. Juusolle sai tapella päälle joka ainoan vaatekappaleen ja suunnilleen istua päällä, että ei se karannut. Ihan uskomattoman hermojaraastavaa yrittää saada hanska käteen lapselle joka huutaa ku syötävä ja huitoo ja heiluu. No lopulta, kun molemmat pojat oli puettu ja itelle vedetty pihakamppeet päälle, Juuso päätti, että kengät jalassa ei kävellä. Ja meidän draamaking osaa kyllä pitää huolen siitä, että varmasti kaikki huomaa, kun hällä on nyt niin kurjaa. Tämä istui kuraiseen maahan pihalle ja huusi täyttä kurkkua. Ja koska jos Juusoa pänniin, siihen ei sitten auta mikään, annoin sen huutaa. Juuso vielä tehosti kurjuuttaa menemällä selälleen maate ja siinä se sitten äksänä karjui naama punaisena.

Itse juttelin sille ja välillä koitin ottaa syliinkin ja lopulta annoin huutaa. Haravoin parin metrin päässä ja siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. Lehtiharavaamme ei ole sitten varmaan tarkoitettu lehtien haravoimiseen, kun vartissa oli kaksi piikkiä poikki. Tai sitten minä vain en osaa. Joona kävi myös juoksemassa ja levittämässä haravoidut lehdet. Mutta ne viitsinyt olla vihainen, kun toisella oli niin kivaa. Sillä välin Juuso oli keksinyt, että konttaamista vois kokeilla. Mutta kun kurahaalarit on liian pitkät, niin ei konttaamisessa pysy sitten kumpparit mukana, vaan ne roikkui siellä jalkojen takana. Ja taas tuli huuto. Kävin hakemassa Juusolle lenkkarit. Juuso jatko huutamista, minä jatkoin haravoimista ja Juuna jatkoi päätöntä juoksemista pitkin pihaa. Kun hermo meni haravaan päätin kokeilla jos vaikka Juuso suostuis keinumaan. No ensin piti siinäkin huutaa, mutta hetken päästä se muisti tykkäävänsä siitä hommasta.

Juusolle saa antaa todella kovat vauhdit. Joonalle ei niinkään. Se jo kertaalleen putosi keinusta ja jäi jaloista roikkumaan pääalaspäin. Se oli jotenkin todella hauskaa, mutta sen jälkeen tylsä äiti laski keinun alaspäin.
Ja kun oma keinuminen ei enää kiinnostanut, niin aina voi antaa veljelle vauhtia

Keinumisen jälkeen annoin Juusolle vähän polkutraktorin kyytiä. Sitten kello alkoi jo näyttää iltapala-aikaa, mutta koska Juuso oli nyt hoksannut, että pihalla onkin ihan kivaa, alkoi taas ihan hillitön huuto, kun sisälle piti. Tällä kertaa Joona yllätti jälleen positiivisesti. Olin varautunut siihen, että ensin kannan kirkuvan ja potkivan Juuson sisälle ja sitten juoksen kiinni Joonan, jonka kannan kirkuvana ja potkivana sisälle. Mutta Joona juoksikin heti perään "äiti, Juuso, odota minua!".

Jep. Lasten kanssa ulkoilu käy urheilusta...

Kriisin kohtaaminen

Kun jotain kamalaa tapahtuu, elämä muuttuu ihan kokonaan. Olen viimeaikoina lukenut paljon juttuja lapsiperheiden tukemisesta. Mitä sitten kun tulee joku hätä? Kuka on auttamassa?

Helsinginsanomien nettisivuilta silmiin sattui tällainen "Neuvola lapsensa menettäneen kohtaamiseen"

• Lä­hes­ty roh­keas­ti ys­tä­vää tai su­ku­lais­ta, jo­ka on me­net­tä­nyt lap­sen­sa.
•  Il­mai­se, et­tä olet käy­tet­tä­vis­sä sil­loin, kun per­he on val­mis koh­taa­maan mui­ta ja ot­ta­maan apua vas­taan.
•  Älä mie­ti, mi­tä lap­sen me­net­tä­neel­le voi sa­noa. Tär­kein­tä on ol­la läs­nä ja saa­ta­vil­la.
•  Au­ta per­het­tä ar­jen as­ka­reis­sa.
•  Loh­dut­ta­mi­nen ei au­ta. Voit tah­to­mat­ta­si käyt­tää il­mai­su­ja, jot­ka louk­kaa­vat lap­sen me­net­tä­nyt­tä.
•  Älä siis sa­no: ym­mär­rän mil­tä si­nus­ta tun­tuu, lo­pe­ta se su­re­mi­nen, otan osaa, teil­lä­hän on on­nek­si mui­ta­kin lap­sia, voit­te saa­da li­sää lap­sia ti­lal­le, vie­lä­kö si­nä su­ret kun ai­kaa on ku­lu­nut jo puo­li vuot­ta, kyl­lä ai­ka aut­taa.

Mielestäni monet näistä kohdista pätevät myös muihin kriiseihin. Esimerkiksi juuri lapsen sairastumiseen. Kun Juuson sydänvika todettiin, kaikkein tärkeintä apua olivat konkreettiset teot. Meille annettiin rahaa, tarjottiin majapaikkaa, tehtiin ruokaa jne. Toisen leikkauksen jälkeen kun tultiin kotiin ovenkahvassa roikkui pussillinen pipareita.

Vesa Nuorva pohti tuosa jokin aika sitten blogissaan sitä, että "Mistä apua perheille?" .

Meinaan jatkuvasti kirjoittaa, että "kun Juuso sairastui". Hassusti sitä jäi itselle se mielikuva terveestä vauvasta. Mutta Juuso syntyi puolikkaan sydämensä kanssa. Siispä kun Juuson sydänvika löytyi ja opeteltiin elämään sen kanssa, meillä onneksi oli hyvä tukiverkko. Molempien vanhemmat, ystävät ja muut sukulaiset ovat olleet aivan korvaamattomia. Mistään muualta ei ole apua suuremmin tarjottu. Seurakunnan puolella entinen toimistotyöntekijä kyseli vointia kun sovittiin kasteenvahvistamisesta. Myöhemmin YKSI seurakuntamme työntekijä on kysynyt, että "miten teillä menee". Ja se yksi ei ollut pappi, diakoni tai edes nuoris-ohjaaja. Se oli talouspäällikkö.

Neuvolasta sanottiin, että voi soittaa perhetyöntekijälle. Tapasinkin tämän työntekijän sattumalta ja vähän juteltiin. Kun myöhemmin tilanteen tasaannuttua neuvolassa kysyttiin miten jaksan ja vastasin, että en kovin hyvin, tarjottiin sieltä vain puhelinnumeroa. No omat tukiverkot riittivät, ei jaksanut lähteä erikseen etsimään apua.

KNT:n jäsenlehti Dinossa eräs lapsensa menettänyt äiti sanoi, että kun olisi tullut edes joku hetkeksi lasten kanssa, että olisi saanut ihan rauhassa itkeä. On ollut ihana välillä lukea tai kuulla tarinoita, jossa esimerkiksi joku ystävä on tehnyt kriisin kohdanneelle perheelle ruokaa pakastimeen tai käynyt siivoamassa.

Jos jotain läheistäsi kohtaa kriisi älä pelkää ottaa yhteyttä. Ei sinun tarvitse osata mitään sanoa, eikä lohduttaa. Eniten apua on konkreettisista teoista.

Kuukauden blogi: Askartelukirppis

Askartelijana olen kyllä todella onnellinen tämän blogin olemassaolosta. Askartelukirppis on ihan mahtava keksintö!

http://askartelukirppis.vuodatus.net/

Vihaisten lintujen koti

Olen aika kaukana mistään pullantuoksuisesta emosta tai paikasta toiseen kiitävästä superäidistä. Oli kiva lukea tämä juttu, jossa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo jatkuvan viriketulvan tukahduttavan lapsen. Muistan jonkun sanoneen, että jos kaksivuotias ei keksi itse itselleen tekemistä, on jossain vikaa. Harmi vaan, että meillä se tekemisen keksiminen on yleensä jotain pahuutta. Minulle sanottiin joskus esikoista odottaessa, että ei kannata lukea yhtään kasvatusopasta. No opintojen viimeiset kurssit tein sellaisista aiheista, että piti lukea. Ja tulin siihen tulokseen, että Sinkkosta ja Tahkokalliota kannattaa lukea. Ihanasti maalaisjärki mukana näillä miehillä.

Vaikka pullantuoksua tässä huushollissa on yleensä vain silloin, kun mikrossa sulatetaan anopin leipomaa pullaa, sen verran saatiin esikoisen kanssa eilen aikaiseksi, että leivottiin "peltisämpylää". Kun leipomisapureina on 3- ja 1-vuotiaat, on parempi, mitä nopeampaa homma on valmis. Siis ensin aineet silmämääräisesti yleiskoneeseen esikoisen avustuksella. Sitten kohonnut taikina vaan jaetaan kahtia ja kipataan pellille. Painelin lastalla urat ja paistamisen jälkeen sämpylät lähti helposti irti toisistaan.

Niin joo pikkasen pistin porkkanaa tuonne taikinan sekaan. Pojille ainakin kelpasi.

Kellekkään tutulle ei oo varmaan jäänyt epäselväksi, että tuomeidän esikoinen on aikamoisen kova Angry Birds-fani. Tämä on kyllä pelastanut jo moneen kertaan. Siis kun olen yksin välillä viisikin päivää viikosta poikien kanssa, meinaa loppua kädet. Kolmevuotiaan saa pysymään paikallaan esim. työkkärissä tai kelalla, kun lykää sille käteen puhelimen ja antaa pelata. Ja kun noita pehmoja on kertynyt "muutama" niin niillä voi sitten kotona jatkaa peliä. Tässä nyt "sohvatyynykenttä"

Tuosta puuttuu vielä noista keskikokoisista pehmoista ainakin sellainen valkoinen "kana" ja sitten neljä avaimenperä-lintua ja avaimenperä-possu. Esikoinen on nimennyt kaikki. Tuossa on vasemmalta oikealle: Superpikki-intupaikka (superpikkulintupalikka), superpössi, puiapössi (bumerangipössi), pössi, jättinen tuhama kana (jättiläinen tuhma kana) ja jättinenääöös (jättiläis Angry Bird).

Pinon päällä on sitten "possu" ja "ruokaa possu". Pieni possu siis puuttuu. Ja ne puuttuvat avaimenperä-linnut on "pikki-intu", "ääöös", "superpikki-intu" ja "Even ääöös". Ja hei puuttuuhan tuosta vielä Angry Birds Riosta peräisin oleva keltainen lintu. Kun toi Rio on kerran "apinapössipeli" niin se keltainen on sitten "apinalintu". Ei tarvitse varmaan edes erikseen mainita, että joululahjalistalla on mm. "se halpa-hallissa ollut Angry Birds matto". Ja kun tänään jossain mainoslehtisessä oli limppareitten kuvia esikoinen haki ensin pössin ja näytti sille kuvaa "kato pössi! superpössi-imppai!". Seuraavaksi piti hakea se superpössi "katso! sinä-imppai!". Niin ja meinas itellä pokka pettää, kun yhden kentän rakentamisen yhteydessä kuului kuinka 3v jutteli possulle, samalla kun asetteli sitä pinon päälle "ei taatte yhtään peätä".

Muut blogit

Muistutellaanpa tähän nyt noista mun kahdesta muustakin blogista. Ihan vaan, kun vakiolukijalla oli mennyt yksi ohi. Tämä sekablogin lisäksi löytyy sellainen kun "Käsiä"-blogi. Se löytyy osoitteesta

http://satupuuhailee.blogspot.fi/

Siellä on noita "kätten jälkiä", eli kortteja, skräppäystä ja piirustuksia. Joskus ehkä jopa jotain käsitöitä tai jotain. Enimmäkseen kortteja.
Nuoremman poikamme sydänvikaan liittyviä juttuja sitten olen kirjoitellut "Pieni urhea taistelijani"-blogiin. Se löytyy osoitteesta

http://urheataistelija.blogspot.fi/

Riikalla arvontaa

Riikan blogissa olisi Polarn O. Pyretin lahjakorttia arvonnassa. POP-vaatteet on niin ihania, mutta niin paljon liian kalliita mun budjetille. Käyn vaan hypistelemässä ja huokailemassa, mutta en sitten kuitenkaan osta.

Pipot

Kaksi vuotta sitten äiti osti esikoiselle Seinäjoen käsityömessuilta pipon

Pipo on ollut käytössä jo kaksi talvea (kuva vuodelta 2010) ja kolmannenkin talven se mahtuu. Pipo on ihan hurjan söpö ja ehkä maailman parhaan mallinen. Suojaa niskaa, ei tule silmille ja pysyy korvilla. Mietin sitten, että kenenköhän tekemä se pipo oikein onkaan. Onneksi pipon sisältä löytyi lappu jossa luki Minna Suuronen Desing. Nettisivut ovat tällä hetkellä remontissa, mutta facebookista löytyy. Sieltä bongasin sitten tiedon, että jälleen näitä ihanan ihania hattuja olisi Seinäjoella. Joten sinne siis tänään kulki meidän matka. Ja niitä on muuten siellä vielä huomennakin!

Pikkubussilla kätevästi ja mukavasti Seinäjoelle. Kiitos Linja-autoliikenne O.A. Aho.

Perillä sitten kierreltiin ja katseltiin kaikkea ihanaa. Ja saatiin sieltä se mitä lähdettiin hakemaan, eli Juusolle hattu. Tässä nyt kuvat molemmista.

Kotimatkalla pysähdyttiin Kauhavan Kangasaitassa ja kuski pisti lahjaksi saamansa kirjan arvontaan. Ja kerrankin onni suosi minua (mutta jos tässä meni se sirpaleiden tuoma tuuri siltä lottovoitolta, niin sitten en ehkä ala).

Kangaspuita minulla ei ole ja virkata en osaa, mutta oli aikamoisen kivat virkatut korvikset tuossa kirjassa, eli voipi olla, et mulla olis Pirkkikselle tilaustyö :D Niin ja kunhan saan rahaa käyn kyllä hakemassa matonkuteita ja käyn räpsyttelemässä anopille silmiä, että jos se vaikka kutoisi poikien huonesiin matot. Niin herkullisen värisiä matonkuteita löytyi. Ja ihan tuli sellainen fiilis, että tekisi mieli käydä kaivamassa puikot esiin ja neuloa pitkästä aikaa jotain.

Työ

No niin nyt olis yksi mahdollisuus tulevaisuudelle käyty tutustumassa. Eilen kartoitettiin muutamia muita mahdollisuuksia. Molemmista tilanteista jäi aika hyvä mieli ja jotenkin itseluottamus ja usko omiin kykyihin ja potentiaaliin kasvoi. Kun vaan saataisiin nyt myös työnantajat huomaamaan kuinka hyvä tyyppi täällä olis. Ja kun saatais tämä sama itseluottamus sinne työhaastattelu tilanteisiin.

Vaalikoneet

Ylen vaalikone aukesi tänään yleisölle. Kävin sitä vähän katselemassa ja nauratti aika paljon, kun huomasin olevani 88% samaa mieltä itseni kanssa. Onneksi kuitenkin kone oli sitä mieltä, että olen ehdottomasti paras ehdokas itselleni, seuraavien kanssa yhteistä oli enää vain 75%.

Mielestäni tämä kertoo jotain vaalikoneesta. Jo konetta täyttäessä tuli sellainen olo, että pitää valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Toisaalta joutuu kommentoimaan asioita, joista ei ihan varmaan tiedä. Uskon, että jo valtuustossa olevat ovat tässä hieman etulyöntiasemassa. Heillä on realistista tietoa monista sellaisista asioista, joista meillä ensi kertaa mukaan pyrkivillä on vain jotain "mutua".

Itse päädyin täyttämään vain kaksi vaalikonetta. Ylen vaalikoneen lisäksi vastaukseni löytyvät KP24:n vaalikoneesta. Sekin aukeaa yleisölle tässä lähipäivinä. Kävin myös katsomassa MTV3:n vaalikonetta ja en oikein pitänyt siitä. Ensinäkin kysymykset olivat kaikille samat. Ylen vaalikoneessa kysymykset on kohdennettu koskemaan juuri sitä tiettyä kuntaa. Joku ajatus siitä, että koulujen ryhmäkoot pitää saada alle 30 oppilaaseen tuntuu näin pienen kunnan asukkaalta aika utopistiselta ajatukselta. 2007 kunnassamme on syntynyt alle 30 lasta. Yritin tähän etsiä ihan faktatietoa ja tarkkaa lukua, mutta en nyt onnistunut sitä löytämään. Jossain päin kuntamme nettisivuja ovat kuitenkin arviot oppilasmääristä. Myös kysymykset siitä käykö ehdokas oopperassa tai teatterissa tuntuivat aika epäoleellisilta. Ainakin itse toivon, että kovin moni ei valitse ehdokastaan sillä perusteella.

Vähän myös mietin tuota, kun laitoin Ylen vaalikoneeseen kotisivuksi tämän blogin. Olisiko sittenkin pitänyt avata vain vaaleja koskeva sivuu? Tämä blogi kuitenkin käsittelee suurimmaksi osaksi jotain ihan muuta.