Vähän vain oon taas ostellut vaatteita...

Pitihän sieltä Helsingistä nyt vähän jotain ostella, etenkin kun nyt on ihan oikeasti tarve. Justukselle on ollut pieniä vaatteita hyvin, mutta 74-86 välillä tilanne on aika heikko. Joona ja Juuso ovat myöskin ottaneet taas kasvuspurttia. Juuson vaatekoko olisi nyt 104 ja se on sellainen koko, minkä Joona on jotenkin hypännyt yli kokonaan. Eli siis kaikkien kolmen vaatekaappi kaipaisi vähän täytettä. Jo ennen Helsinkiin lähtemistä kävin paikallisen kirjakaupan loppuunmyynnistä löytämässä Justukselle tämän Maxomorran bodyn koossa 74/80

Helsingistä tuli sitten ostettua Joonalle Villervallan paita (oon nyt jotenkin aivan tykästynyt Villervallan vaatteisiin!) ja Juusolle Name It:n housut. Housut jäi tosin nyt kuvaamatta.

Justukselle unohtui pakata Helsinkiin mukaan ruokalappu ja sitä puutetta piti käydä sitten vähän paikkaamassa Jesper Juniorissa. Nämä Nallen pilkkujutut olivat aivan ihania ja jäin niitä hypistelemään pitkäksi aikaa. Lopulta sitten ostin kuitenkin vain ruokalapun ja hanskat. Puolipotkarit löytyivät sitten lopulta Prismasta, niitäkään en ollut pakannut tarpeeksi mukaan.

Mutta sen verran kovaa se ihana pilkkubody ja siihen sopivat keltaiset puolipotkarit jäivät harmittamaan, että kotona piti sitten istahtaa koneen ääreen ja tilata kuitenkin Justukselle vielä ne ja saman sarjan pipo. Oma lempivärini tuntuu aina vaihtelevan, mutta tänä keväänä jotenkin tykkään keltaisesta. Ensimmäistä kertaa ikinä.

Välitavoitefarkut

En ole kovin suuria painotavotteita tähän kuntokuuriini uskaltanut laittaa. Tiedän nimittäin itseni, että jos en pääse tavoitteeseen jossain kohti, menee motivaatio ihan täysin. Kun ei vain kelpaa se "melkein". Niinpä olen keskittynyt siihen, että tavoitteet ovat lähinnä asenteessa. Yritän saada liikunnan osaksi arkea ja kaupassa enemmän katsoa, että mitä sinne ruokalautaselle oikeasti päätyy. Ja siinä sivussa on tullut jo ihan kivasti puntarilla näkyvää tulostakin. Joulukuussa ostetut mustat housut eivät pysy päällä ja aikaisemmin kaappiin liian pieninä hylätyt farkut ovat päässeet käyttöön.

Puntarin lukemakin on jo sellainen, että tämän kolmannen raskauden kilot on karistettu. 2,5 kiloa vielä ja olisi myös Juuson odotusaikana kertyneet kilot sulatettu. Siitä ei olisikaan sitten enää kuin 9 kiloa siihen, mitä painoin ennen ensimmäistä raskautta ja sen jälkeen tarvitsisi pudottaa enää kaksi kiloa normaalipainoon ja siitä joku viitisen kiloa tavoitepainoon.

Mukavuudenhaluinen cappuccino-mamma

Aika paljon tuli Helsingissä vietettyä aikaa sairaalassa. Tottakai. Senhän takia me siellä oltiin. Mutta oman jaksamisen kannalta on äärimmäisen tärkeää muistaa tehdä myös muuta. Vuorottelimme miehen kanssa sairaalalla ja kun oli oma "vapaavuoro" yritin lähteä mahdollisimman paljon liikkeelle. Otin täysin ilon irti sellaisista asioista mitä täällä meillä ei itsestäänselvyytenä ole: julkinen liikenne, kauppakeskukset ja kahvilat.

Julkinen liikenne tarkoittaa täällä perähikiällä kerran päivässä menevää koulubussia. Junakin menee ihan vierestä: Eihän tuonne lähimmälle asemalle ole kuin 50km. Kuinka kätevää olikaan nyt kävellä Mäkkäritalolta Naistenklinikan pysäkille ja hypätä bussiin, joka vei Kamppiin. Kolme kertaa kävin tapaamassa sikäläisiä mammakavereitani. Ja yhdellä näistä kerroista pääsin sitten tutustumaan taas uuteen liikkumisvälineeseen, kun kuljimme metrolla. Paikallisia mammakavereita vähän nauratti, kuinka tarkasti koitin katsoa heistä mallia siitä, miten kuljetaan ja toimitaan.
"Mikä toi on?"
"Ööö... Se on lipun tarkastaja...."

Metrossa

Kävin myös kahvilla Justuksen kummien kanssa sekä tapaamassa kirjekaveria. Olin jopa niin rohkea, että olin vakavissani lähdössä kokeilemaan jo ihan vierasta reittiä bussilla ja tarkoitus oli tavata toinen kirjekaveri Sellossa. Tämä suunnitelma meni kuitenkin puihin, kun Juuso yllättäen pääsikin sairaalasta kotilomalle.

Silloin, kun ei jaksanut lähteä liikkeelle nautin rauhasta ja kiireettömyydestä. Oli jotenkin niin helppoa, kun ei tarvinnut huolehtia oikeastaan mistään. Ei yhtään terapiaa, mihin kuskata, ei tarvinnut olla erotuomarina muksuille eikä etsiä päiväkotiin kurahanskoja kauheassa kiireessä. Kävin jopa yhtenä päivänä hemmotteluhoidossa! Ensimmäistä kertaa elämässäni. Lohjalainen Kauneussalonki Marenki kävi tekemässä Mäkkäritalon asukkaille ilmaisia hemmotteluhoitoja. Oli aika ihanaa.

Hidas aamu

Helsingissä tuli käveltyä päivässä sama määrä, mitä kotona tulee kävelyä viikossa. Samoin ehdin juoda tuon parin viikon aikana kutakuinkin yhtä monta cappuccinoa, mitä normaalisti menee vuodessa. Kuitenkin tämänkin reissun jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Helsingissä on kiva käydä, mutta onneksi siellä ei tarvi asua.

Koti kaukana kotoa

Täällä taas. Helsingin reissu takana ja hiljalleen palaillaan rauhallisesti arkeen. Ensi viikon molemmat pojat ovat vielä kotona ja seuraavalla viikolla JooJoo palaa päiväkotiin. JuuJuu menee hoitoon sitten "joskus ens kuussa", kun vointi sen sallii. Yhtä yötä lukuunottamatta saimme tämän reilun parin viikon mittaisen pätkän asustella jälleen Ronald McDonald Lastentalosäätiön talossa, eli tuttavallisemmin Mäkkäritalossa tai Mäkkitalossa.

Yksi ihanimmista jutuista taloissa on paikka, jolla ne sijaitsevat. Näin umpimaalaiselle on ihanaa päästä vähän puiden keskelle ja silti lastenklinikalle on matkaa vain alle kilometri.

Tällä kertaa huoneemme oli Vihreän talon Puna-apila. Aikaisemmin olemme olleet mm. sinisen talon Koivussa ja Vihreän talon Voikukassa.

Jokaisessa huoneessa on perheelle kolmen sängyn (ja tarvittaessa huoneeseen haettavan pinnasängyn) lisäksi oma vessa ja suihku. Jokaiselle perheelle on keittiössä oma jääkaappi ja kuiva-ainekaappi. Talosta löytyy myös sauna sekä pyykinpesutilat. Talolta voi lainata myös polkupyöriä ja lastenrattaita. Kellarista löytyy leikkitila.

Olen aikaisemmin laittanut kuvia siitä, miltä näyttää Sininen talo sisältä. On kyllä mielenterveyden pelastus, että tuollainen paikka on olemassa.