Matto vanhoista pyyhkeistä

Olen törmännyt useamman kerran netissä videoon, jossa vanhoista pyyhkeistä tehdään kätevä vessanmatto. Tiedättekö niitä videoita, joissa kaikki näyttää niin kivalta, nopealta ja helpolta. Ei muuta ku tuumasta toimeen...

Ensin valitaan pari vanhaa pyyhettä. Tarvitaan myös sakset, nuppineuloja, lankaa ja neulaa. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty kolmea pyyhettä, mutta tähän väliin sattui kotoa löytymään vain kaksi sellaista, jotka raaskin leikkoa. Mutta mitä enemmän pyyhkeitä, sen isompi matto. Aluksi leikataan pyyhkeistä nuo kovat reunat pois.

Seuraava vaihe on leikkoa pyyhkeet suikaleiksi. Itse valitsin suikaleiden leveyden ihan vain tuon mustavalkoisen pyyhkeen raitojen mukaan. Sinisistä suikaleista tuli sitten vähän millaisa sattuu, kun en jaksanut mitata, mutta se ei suuremmin lopputuloksessa näkynyt.

Leikkaamiseen meni ihan järkyttävän paljon enemmän aikaa, kuin ajattelin ja joka paikka oli ihan täynä pientä lankasilppua. Kun pyyhkeet on suikaleina otetaan kolme suikaletta, ommellaan niiden päät yhteen nippuun ja ruvetaan letittämään. Aina kun yksi suikale loppuu, sen päähän ommellaan seuraava.

Kun kaikki suikaleet on käytetty, on lettiä aika pitkästi. Alkuperäisessä ohjeessa matosta tehtiin täysin pyöreä, joten lähdettiin vain rullaamaan, mutta koska itse halusin matosta vähän soikeahkon, taitoin alkuun letin kahtia. Lettiä siis vain kierretään kiekoksi ja ommellaan kiinni.

Ompeleminen oli yllättävän raskasta. Sain aika monta haavaa, täydellisen hermojen menetyksen ja neulan vääntymään aivan mutkalle. Mutta lopulta siitä sitten tuli matto. Hassusti siitä hiljalleen tuli melkein pyöreä,vaikka tosiaan soikeaa yritin. Vähän häiritsee nuo kokonaan siniset pätkät tuolla seassa, mutta ei niin paljon, että olisin jaksanut purkaa.

Lopuksi päätin käyttää tähän myös toista DIY-ideaa, mihin olen joskus netissä törmännyt, ja tehdä liukuesteen maton pohjaan kuumaliimalla. Vaikka matto tuleekin mattapintaiselle kaakelille, niin silti vähän mietityttää jos se siitä jalan alta luistaa.

Tuubihuiveja

Jälleen kerran sain vähän liian myöhään illalla idean. Päätin, että otanpa ja ompelempa äkkiä pojille tuubihuivit. Eihän se nyt voi olla kovin vaikeaa eihän? No kuinka väärässä sitä taas olinkaan. Ei meinannut ensinäkään löytyä sellaista ohjetta, kuin halusin ja toisekseen sellaista ohjetta, josta olisin tajunnut yhtään mitään. Halusin ihan vain suoran pötkön, jossa on toinen puoli eri kangasta, kuin toinen. Erästä ohjetta noudattamalla onnistuin saamaan aikaan kaksi kertaa kaulaan kierrettävän mallin. Lopulta meni hermo ja tein pienoismallin, josta sitten lopulta tajusin, että miten tämä homma oikein menee. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia? Olisiko kiinnostusta saada tänne sellaista ohje-postausta, että miten nämä on tehty? Tässä kuitenkin lopputulokset. Kaikille kolmelle pojalle ja itselle. Pojat ovat itse valinneet kankaat. JustJust halusi raitoja, JuuJuu tiikereitä ja JooJoo nuolia. Itselleni otin pelkkää tiikeriä ja teen varmaan jossain vaiheessa Rekkakuskille oman pelkästä hästägistä. Nämä ovat olleet niin lempparit, että ne ovat menneet kaulaan joka kerta ulos lähtiessä ennen eri sanomista. Jopa pieni JustJust on kiskonut omaa tuubiaan kaulaan aina ulkovaatteita pukiessa.

Kortteja ja paketteja

Vanhoja juttuja kaivelen taas esiin jo kuukauden tai parin takaa. Tässä vähän tekemiäni kortteja taas. Ensin serkun häihin ja sitten kummitytön synttäreille samaa "kaavaa" muokaten. Ja jälleen kerran yksi viimeisen päälle patentti paketti. Milloinhan oikeasti muistan ostaa sitä lahjapaperia? Tällä kertaa en käyttänyt foliota, vaan lautasliinoja ja sellofaania.

Hups. Piirsin sarjakuvan!

Mun on jostain syystä tosi kauan tehny mieli piirtää sarjakuvia. Suurin ongelma on ollut ihan vain se, että en osaa piirtää. Piirtelen kyllä kaikenlaisia juttuja johonkin paperin kulmiin, yleensä kukkia ja sydämiä. Nyt kun mietin jotain piirtelin hahmon, joka näytti vähän joltain kummituksen ja hattivatin risteymältä. Samalla keksin, että tässähän olisi sarjakuvaan sellainen hahmo, jonka minäkin osaisin piirtää. Syntyi Möntiäiset. Ettei tartte ihan vaan yksinään kattella näitä töherryksiä, tein niille Facebook-sivun: https://www.facebook.com/montiaiset/

Sieniä

Syksyllä useamman Facebook-kaverin seinät täyttyvät erilaisista sieni-kuvista. Itse en ole oikeastaan koskaan voinut sietää sieniä. Entinen opiskelukaveri aikanaa analysoi nirsoilujani siten, että hänen mielestään minulla on koostumusongelma ruokien suhteen. Ja kyllä, sienet tuntuvat suussa ikäviltä. Jostain syystä on vähän kuitenkin harmittanut, että en pidä sienistä. Jotenkin olisi kiva pitää niistä ja syödä niitä syksyllä.

Vaellusreissullamme laavulla yöpyneiden lisäksi siinä kävi muutama ihminen istuskelemassa. Kaksi naista oli poiminut metsästä sieniä ja siinä kun seurasin, kuinka sipulit ja sienet paistuivat voissa nuotiolla sanoinkin ihan ääneen, että harmittaa oikein, kun en pidä sienistä, kun näyttää niin hyvältä. Naiset kysyivät haluanko maistaa ja niinpä sain käteeni ihanan itse leivotun sämpylän puolikkaan sienillä. Ja kyllähän se oli kutakuinkin juuri niin hyvää, kuin miltä se näytti! Tästä hyvillään naiset lahjoittivat minulle pussillisen kehnäsieniä ja palan tattia. Sain tehdä niistä seuraavana iltana iltapalaa. Seuraavaksi pitää sitten varmaan oppia tunnistamaan joku muukin sieni, kuin kärpässieni.

Nuolihuppari

Olen hillonnut kaapissa taas kuukausi tolkulla tuota Noshin nuoli-kangasta. Ostin sen sitä varten, että JustJust saa siitä jumppiksen. Jotenkin kaavan etsiminen ja aloittaminen oli taas ihan ylivoimaista puuhaa. Kirjastossa lehtien selaaminen vilkkaan kaksi vuotiaan kanssa on melkoinen haaste. Lopulta nappasin vain matkaan Ottobren 4/2015 ja päätin soveltaa sieltä löytyvää haalaria aika rankalla kädellä.

Alkuperäinen kaava oli vuorellinen ulkovaate, mutta tästä oli tarkoitus tulla sisällä käytettävä. Kaava kelpasi muuten oikeastaan sellaisenaan, mutta hupun jouduin piirtää uudestaan. Jouduin myös tosissaan miettiä, että miten saan kaikki palaset sopimaan kankaalle.

Lopulta tästä tuli sitten taas sellainen työ, että jos olisi joku kässänope kaverina, kuskaisin tämän mallikappaleeksi kouluun. Voisi opettaja näyttää mikä kaikki voi mennä yhden vaatteen kohdalla pieleen. Ihan ensimmäisenä se, että tyhmästä (ja ennenkaikkea laiskasta) päästä kärsii koko ruumis. En jaksanut kaivaa ohjetta esiin, vaan rupesin vain laittamaan vetoketjua. No arvaahan sen mitän siinä sitten kävi. Eihän siitä hyvä tullut. Seuraava ongelma tuli vastaan sitten hupun kanssa. Kokeilin ensimmäistä kertaa kaksoisneulaa hupun etureunan tikkaamiseen ja sehän veti sitten koko reunan ihan aalloille. Tämä on tapahtunut jo aikaisemmin Korppi-huppareiden kanssa, joten päädyin sitten samaan ratkaisuun, kuin silloin: resoria reunaan.

Lopputulos on "käyttökelponen". Näyttää kauempaa ihan hyvältä, mutta yksikään sauma ei kyllä kestä lähempää tarkastelua. Kivasti saavat nyt isoveljen kanssa samistella, kun tilasin JooJoolle samaa kangasta olevan hupparin. Oikeastaan tekisi mieli hommata JuuJuulle tämän sarjan housut.

Kaavan koko oli 92, mutta tästä haalarista tuli kyllä aika reippaasti isompi, kun jätin vuoren tekemättä ja laitoin resorit hihan- ja lahkeensuihin. 92 kokoa käyttävä JustJust meinaa hukkua tähän, joten taitaa tulla enemmän käyttöön vasta keväämmällä.

Nukuin yön ulkona

Minulla ja JustJustin toisella kummitädillä on ollut kahden naisen vertaistukiryhmä kasassa jo kohta kahdeksan vuotta. Eli esikoisten odotusajasta alkaen. Lapset meille on siunaantunut melko samoihin aikoihin, joten kummallakin on aina menossa joku sama vaihe. Nyt kun näitä milloin mitäkin vaihetta eläviä mukuloita on kolme, tultiin siihen pisteeseen, että kahvittelun lisäksi tuntui olevan paikallaan vähän isompi irtiotto arjesta. Päätimme lähteä metsään. Ja päätimme myös samantien tehdä siitä jokavuotisen perinteen.

Koska tarkoitus oli lähteä rentoutumaan, ei urheilemaan suunnittelimme reitin pituudeksi maksimissaan 20 kilometriä. Halusimme myös kiertävän reitin ja mielellään laavun yöpymispaikalle. Näiden kriteerien perusteella ensimmäiseksi vaelluskohteeksemme valikoitui Pyhä-Häkin kansallispuisto Saarijärvellä.

Oli kyllä huippua, kuinka monenlaista maastoa reitille mahtui. Ja se hiljaisuus. Alkuun se sai korvat humisemaan. Jatkuvassa metelissä olleet korvaparat eivät olleet tottuneet moiseen. Ensimmäiselle päivälle tuli kävelyä reilut 10km ja toiselle jäi sitten vajaa 7km.

Yövyimme Tulijärven laavun läheisyydessä. Aluksi suunnittelimme nukkuvamme laavussa, mutta kun paikalle alkoi tulla enemmän porukkaa, päätimme pystyttää teltan vähän sivummalle.

Laavun ympäristössä yöpyi lopulta 10-15 henkeä. En edes ihan tarkkaan tiedä määrää. Syy tähän väenpaljouteen oli Suomen Ladun Nuku yö ulkona-haaste. Vähän huvitti, kun huomasimme vahingossa valinneemme omalle reissullemme juuri tuon päivän. Kerrankin olimme jossain jutussa mukana!

Ensi vuoden reissulle pitää vähän panostaa varustukseen. Oma rinkka pitää varmaan hommata, vaikka lainarinkasta olenkin oikein kiitollinen. Myös lämpimämpää varustusta on syytä hommata, sillä yöllä meinasi tulla välillä vähän kylmä.

Ensi vuonna ehdottomasti uusiksi!

Hyvää matkaa sateenkaarisillalle

Heräsin aamulla siihen, että rekkakuski tuli sanomaan "Meillä on sitten kodinhoitohuoneessa kuollut kissa". Ensin ajattelin, että Smirre-vanhus on tullut tiensä päähän, mutta kyseessä olikin emokissa Sindy. Tosin ei kuollut, mutta tajuton ja aivan veltto. Soitto eläinlääkärille vahvisti sen mitä jo ajattelinkin: eipä sille oikein mitään ole tehtävissä. Päätettiin kuitenkin lähteä kissaa eläinlääkärille näyttämään, koska ei sitä siihenkään vounut jättää. Autossa kuulin kuinka kissan suunnasta kuului ensin rohinaa, sitten korahdus ja lopulta pihinää. Arvasin jo siinä vaiheessa, että se oli siinä. Eläinlääkärille ei sitten jäänyt muuta tehtävää, kun todeta kissa kuolleeksi.

Mitään ulkoisia vammoja ei kissassa ollut. Oikeastaan jäi kolme vaihtoehtoa. Joko on tullut auton töytäisemäksi ja saanut sisäisen vamman, joku sydänjuttu (kissoilla äärimmäisen harvinaisia kuulemma) tai sitten täällä joku kissanvihaaja myrkyttää. Melkein päivälleen kolme vuotta sitten samanlaisen kohtalon koki meidän Rääpäle.

Sindy ehti olla meillä neljä vuotta. Sinä aikana se ehti tehdä kolmet pennut. Ensin syntyivät Salli, Sintti ja "höntti". Sitten Stella ja reppana. Viimeisimpänä sitten neidit D ja E joiden kanssa Sindy kasvatti sitten löytöpennutkin.

Hyvää matkaa sateenkaarisillalle Sindy-kissa <3

Pihasaunaa

On jäänyt ihan pihasaunan edistyminen päivittämättä. Jotain kuvia olen laittanut projektin alkuvaiheista, mutta onhan tuo ollut jo keväällä saunomiskunnossa. Hirvittävän vaikea oli nyt saada mitään kunnollisia kuvia, mutta ehkäpä näistä jonkunlaisen kuvan saa. Ihan valmis tuo ei ole vieläkään ja hienosäätöä piisaa.

Hieman haastetta tuotti pieni eteistila. Jonkinlainen ovi oli saunaan laitettava, mutta pienen tilan ja viiston katon takia oikein mikään tavallinen ovi ei tuntunut toimivalta ratkaisulta. Lopulta saunan oveksi päätyi sitten lapsuudenkodistani yli jäänyt liukuovi.