Viikon vauvatarvike

Perushankintoja. Name It-body, Name-It unihaalari ja violetti harso.

Virtuaalinen vertaistuki

Olen aika "some-aktiivinen", eli roikun liikaa facebookissa. Tajusin tuossa, että eräällä keskustelufoorumilla olen roikkunut jo kymmenen vuotta ja siitä kuusi modena.

Facebookin puolella kuulun aika moneen ryhmään. Todella moneen kirppariryhmään, muutamaan harrastusryhmään, pariin mammaryhmään ja HLHS-lasten vanhempien ryhmään. Ja no muutamaan muuhunkin.

Pahimmillaan tuollainen ryhmä voi olla paikka, missä sataa sitä itteensä niskaan ja urakalla. Mutta parhaimmillaan hyvällä ryhmähengellä varustettu virtuaaliryhmä voi olla ihan oikea vertaistuki. Joskus ryhmä on niin hyvä, että jäseniä haluaa nähdä ihan oikeassa elämässäkin.

Tuon mainitsemani keskustelufoorumin porukan kanssa ollaan järjestetty vuosien aikana useampiakin miittejä. Yhtenä kesänä oikein "miittikiertue", jolloin miittejä järjestettiin Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Seinäjoella, Kälviällä ja Rovaniemellä (mikä ei kuulu joukkoon?). Itse kiersin kaikki muut, paitsi Helsinkiin asti en lähtenyt.

Tämä viikonloppu meni yhdessä tallaisessa miitissä. Yli kymmenen ihmistä, joista ketään en ollut tavannut koskaan aikaisemmin. Suuntana oli Tampere, eli melkein neljän tunnin ajomatka.  Edellinen ilta meni lähinnä panikoidessa sen kanssa, että mitä ihmettä oikein pistän päälleni! Lähdin heti suoraan töiden jälkeen ajelemaan ja täytyy kyllä sanoa, että jännitti aivan sairaasti. Koko se tilanne, ajomatka ja kaikki.

Autossa oli kyllä jotenkin ihanan vapauttava tunne, kun sai olla liikkeellä ihan YKSIN. Samalla tuli sitten kokeiltua vähän tuota autoakin pidemmällä matkalla (autosta kerron lisää sitten myöhemmin). Ja kun ihana ystäväni J pelasti vielä Tampereen keskustassa ajamiselta ja sain ajaa auton heille, oli fiilis oikein hyvä. Puolimatkassa pidin pienen tauon ja tuli napattua sitten kuva huoltiksen vessassa. Kuvan tarkoitus oli kertoa muille miittiin tulijoille, että minkä näköinen tyyppi sieltä on tulossa ja millaisissa vaatteissa.

Meidän navigaattori ei tykkää Tampereesta, vaan haluaa siellä aina sitten kertoa n. 100m risteyksen jälkeen, että "tuosta sun olis pitäny kääntyä", joten vähän ehdin harhailla ja ajaa kahden risteyksen ohi, ennen J:n luokse pääsyä. Ja kun täältä Tampereelle mentäessä meinaa olla noita huoltoasemia vähän harvassa, taisi yksi ensimmäisistä lauseista olla "missäs teillä olikaan vessa?".

J heitti mut sitten Sokokselle missä hetken pyörin ja mietin, että minnekkäs nyt pitikään oikein mennä. Lopulta löysin oikean kahvilan ja tarpeeksi eksyneenä kun pyörin siinä, eräs miittiin osallistuva sitten vilkutti ja uskaltauduin liittymään porukkaan. Siinä vaiheessa jännitti niin paljon, että en meinannut saada jalkoja liikkeelle ja teki mieli juosta karkuun. Aika pian sain kuitenkin huomata, että kivoja ihmisiä nämä ovat myös livenä.

Seuraavaksi porukka suuntasi sitten syömään. Paikaksi oltiin valittu The Grill ja täytyy kyllä sanoa, että ruoka oli hyvää. Ja seura mitä parasta. Jälkkärin kanssa ei kyllä tosin ollut suuria valinnavaikeuksia, kun listalla oli tasan yksi, mille en ole allerginen. Onneksi se sattui olemaan todella hyvää!

Miitin jälkeen porukka sitten hajaantui kuka minnekkin ja ainakin yhden kanssa sovin jo, että tavataan pian uudestaan, kun asutaan samassa maakunnassa.

J tuli sitten keskustaan ja kun kerrankin pääsi niin käytiin yksillä. J siiderillä ja minä kivennäisvedellä. Mutta eihän se juominen ole se pointti, vaan lähteminen.

Aamulla sitten heräsin sisäisen kelloni herättämänä seiskalta ja kasin jälkeen sain jo silmätkin auki. Olin pari tuntia lapsenvahtina ehkä maailman helpoimmalle vahdittavalle ja sitten sain vielä ruokaakin ennen kotimatkaa.

Kotiin kun pääsin niin olikin sitten heti uusi lähtö edessä. Pojille siistimmät vaatteet ja naapurikuntaan synttäreille. Kotona olin sitten illalla seitsemän jälkeen ja no sohvahan siinä sitten kutsui, kun kroppa päätti pistää stopin riehumiselle. Raskausajan ihanat huimauskohtaukset ovat jälleen palanneet riesakseni (kuten myös turvotus, mutta siitä tulen varmasti kitisemään teille kesällä monta kertaa). Puoli tuntia sohvalla ja olin jälleen elävien kirjoissa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että oli todella ihana ja mieltä virkistävä irtiotto arjesta tällainen pikareissu.

Kiitos J:lle ja miittiin osallistuneille. Oli huippua!

Viikon vauvatarvike

Vielä ei ole tietoa, kumpaa sukupuolta möntiäinen on. Mutta tämä hankinta yhdistettynä oman elämäni karman lakiin takasi meille juuri kolmannen pojan. Koska jos erehdyn ostamaan vaaleanpunaisen tutin, niin poikahan se sitten kuitenkin on.

Samasta Minimintin loppuunmyynnistä on myös tämä pirteä Snoozyn lammas-body.

Hyvää pääsiäistä!

Suurimmassa osassa Suomea taitaa olla palmusunnuntai se virpomispäivä, mutta me asutaan täällä Suomen kolkassa, missä virvotaan lankalauantaina. Tai täällä ei puhuta, että lähdetään virpomaan, vaan mennään trulleilemaan.

Huolella eilen valmistettiin virpomisvitsat yhdessä.

Ja tänään sitten käytiin ahkerasti mummuilla, isomummuilla ja enolla virpomassa.

Rompelaatikko

Joonan päiväkodissa lapset saavat kasata itselleen (yhdessä vanhempien kanssa) rompelaatikon. Se tarkoittaa pientä laatikkoa, mihin saa laittaa joitain pieniä tavaroita. Tästä oli puhetta jo silloin helmikuussa, kun Joona vaihtoi hoitopaikkaa, mutta jotenkin asia pääsi unohtumaan. Viime viikolla kuitenkin Joona sitten rupesi puhumaan, että hänkin haluaa rompelaatikon ja sinne pikkuautoja. Kerätiin yhdessä tavarat, mitä rompelaatikkoon laitetaan ja kirjoitin sitten laatikkoon listan sisällöstä.

Tein Joonalle rompelaatikon yhdestä LivBox-laatikosta. Saapa nähdä kauanko kestää tuollainen pahvinen laatikko pikkujäbän menossa mukana.

Paitoja

Vaikka minä pääasiassa vastaankin yksin lasten vaateostoksista, kyllä tuo mieskin aina välillä jotain pojille hankkii.

(äh...Olisi pitänyt silittää nuo kuvaa varten...)

Viikon vauvatarvike

Söpö Lovely Bearin ötökkä-setti. Juuson mielestä siinä on hämähäkki. Joonan mielestä leppäkerttu. Joona jo kyseli, että kenelle nämä ovat. Tyyti vastaukseen "vauvalle", eikä kysellyt suuremmin, että kenen vauvalle.

Kävin tänään myös kurkkimassa pikkumöntiäistä lääkärineuvolassa. Kaikki ok. Harmi vain, että noilla meidän terveyskeskuksen kivikautisilla ultra-vehkeillä ei oikein saa kuvasta selvää, eikä sieltä saa kuvia mukaan. Seuraavaksi onkin sitten jo rakenneultra!

Sukkia

Aikaisemmin kerroin äidin ostamista takeista ja muista, mutta unohdin ihan, että pojat saivat myös paketit sukkia. Ihanan pirteitä Lentsikat-sukkia. Etenkin Juuso tykkää näistä tosi paljon.

Mutta kuten kuvasta näkyy, alkaa pojilla olemaan aika samankokoisia nuo sukat. Yksi sukkakoko enää eroa. Mietin sitten, että miten ihmeessä tunnistan nämä erilleen. Nimiä ei niihin viitsinyt kirjoittaa, kun kuitenkin osa Joonan sukista päätyy Juusolle. Sitten keksin kirjoittaa niihin kangastussilla koot. Jälleen yksi arkipäivän ongelma ratkaistu. Hyvä minä.

Apulaiset

Koska olen laiska siirtämään kuvia koneelle, tulevat nämä päivitykset nyt välillä ainakin viikon viiveellä. Tässä kuvia viime sunnuntailta.

Olen pyrkinyt ottamaan pojat mahdollisuuksien mukaan osalliseksi kaikkeen, mitä kotona puuhaillaan. Ja etenkin Joonasta alkaa olla jo oikeasti apua. Pojat purkavat kauppakasseja, kattavat pöytää, tyhjentävät tiskikoneesta aterinkorin ja auttavat pyykkiä koneeseen. Siivoaminen on yleensä kamalan taistelun takana, mutta kyllä välillä saadaan tavaroita menemään oikeille paikoille. Viime sunnuntaina pojat innostuivat yhdessä siivoamaan ja Joona sitten imuroi keittiön.

Tosin kyllä mietin siinä kohti, että sietääkin auttaa, kun parin edellisen päivä leikkien jäljiltä olohuone näytti tältä...

Rai-Rai

Sairastelun lisäksi pojat olivat viikko sitten mummulassa maalanneet pääsiäismunia. Sellaisia kestävämpää mallia olevia muovisia. Niitä sitten tuotiin tällä viikolla kotiin ja kyllähän sitä sitten piti kylvää poikien kanssa vähän rairuohoa.

Joonan ruohoastia oli vielä viime viikolla murokulho. Se sattui sitten vähän lipeämään Juusolta kädestä ja halkesi, mutta liimalla ja koristenauhalla siitä tuli oikein hyvä kasvualusta Joonan rairuohoille.

Tuliaisia

Itse ei oikein ole päässyt reissaamaan, mutta muiden reissuista pääsee kivasti hyötymään tuliaisten muodossa. Vanhempani kävivät viikonloppulomalla Prahassa ja sieltä saatiin kaikkea ihanaa. Mikä olisikaan enemmän tšekkiläistä, kuin Myyrä. Pojat saivat siis ihanat Myyrä-pehmot. Aikuisille suklaata ja myös möntiäistä muistettiin.

Siis katsokaa kuinka ihanat tossut! Näillä ei pienen varpaita palele, vaikka olisi kylmempikin ilma.

Sairastelua

Viimeiset kaksi viikkoa on tässä perheessä lähinnä sairasteltu. Kaksi viikkoa sitten iski ensin minulle kuume ja jouduin lähtemään maanantaina kesken päivän pois. Tiistain sitten parantelin omaa vointia.

Keskiviikkona kävin taas töissä, mutta jo illalla oli seuraavan vuoro, kun Joonalle nousi kuume. Joonalla tätä kestikin sitten neljä päivää. Koko ajan oli kuume siellä n. 38. Ensin ajattelin jättää Juusonkin kotiin, mutta kun se kamalan huudon kanssa ajoi lelurekalla sohvalla makaavan isoveljen päälle, totesin hoitopäivän olevan ihan hyvä ratkaisu. Hieman oli kurjaa jättää sairas pieni mummolaan, kun miehen kanssa lähdettiin juhlimaan ystävän häitä. Joona kuitenkin halusi mummulle ja siellä oli sitten viikonloppu makoiltu sohvalla ja katsottu Late Lammasta.

Sunnuntaina illalla nousi kuume molemmille. Maanantaina näytti jo ihan hyvältä ja kuumeettomalta, mutta illalla näytti mittari taas kuumelukemia. Kun tiistai meni kuumeettomasti kaikilla, käytiin keskiviikkona kokeilemassa arkea. No eihän siitä mitään tullut, vaan viimeisellä tunnilla tuli viesti Juuson hoitopaikasta, että Juusolla on kuumetta. Kävin hakeamssa pojat kotiin ja sanoin sitten suoraan, että ollaan loppuviikko kotona. Joonakin oli niin yskäinen ja räkäinen, että oli ihan paikallaan.

Tosin loppuviikosta alkoi jo tervehtyneellä Joonalla käydä aika pitkäksi, kun pihallekkaan ei voinut mennä. Tämä pieni apina keksi sitten, että kiipeily on kivaa ja päätti kokeilla sitä keittiön verhossa. Onneksi ei tullut koko verhotanko alas kuitenkaan. Nyt onneksi tauti on pääosin selätetty, mitä nyt allekirjoittaneen kurkku meinaa olla taas vähän kipeä...

Viikon vauvahankinta

Joona on tullut laitokselta kotiin aika vähissä vaatteissa ja lämpimän peiton kanssa. Toukokuun lopulla oli tosi lämmintä.

Juusolla taas oli pingviinipuku. Pelkäsin, että se ei enää sitten mahdu, kun päästään kotiin. Mutta Juusohan olikin vielä kuukauden ikäisenä kotiutuessaan syntymäpainossaan, joten myös nämä pienet vaatteet pääsivät käyttöön.

Pikkukolmosta varten ostin pörröhaalarin.

Kevät ikkunassa

Sen lisäksi, että kevääseen kuuluvat tulppaanit, tulee keväällä aina into vaihtaa verhot. Olohuoneen verhoilla on minulle todella tunnearvoa. Ne ovat ihan ensimmäiset verhot, mitkä olen ostanut aivan itse. Minun ja mieheni ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Satuin kangaskauppaan omistajan 30-vuotis syntymäpäivänä ja sen kunniaksi sain kankaista ja ompelusta 30% alennusta.

Tuo olkkarin tapetti hyppii kyllä hasussti silmille kuvissa...

Takit kevääseen

Vaikka mä vastaankin meillä pääasiassa yksin lasten vaatehankinnoista, on joskus kyllä todella ihanaa, että joku muukin ostelee niitä vaatteita. Äiti oli käynyt Luhta Outletissa ja toi sieltä pussillisen ihania tuliaisia. Mm. kovasti tarpeeseen tulevat välikausitakit. Lisäksi housut ja paidat molemmille.

Särkyneitä haaveita

Mun elämään on sattuntu valtava liuta pettymyksiä. Siis kyllä paljon ihania juttuja, mutta monissa tosi isoissa jutuissa on tullut takapakkia ja pettymyksiä. Ehkä siksi on ollut niin vaikea haaveilla, että tosi monet niistä haaveista on päättynyt pettymykseen. On saattanut saada jotain vähän sinne päin, mutta ei juuri sitä, mistä haaveili.

Yksi esimerkki vaikkapa se, kuinka haaveilin lukiossa lakkiaispäivästä. Se piti olla sama päivä kun täytin 19. Mutta lusmuilu iski sitten melkoisella voimalla omaan nilkkaan ja reputin matkan kirjoitukset. Kyllähän minä lopulta sen valkolakin sain. Mutta vasta puoli vuotta myöhemmin. Pienemmässä juhlassa ja esim. stipendejä ei jaeta syksyllä lakin saaville. Jos olisin juhlinut jo keväällä, olisin saanut stipendin kiitoksena suunnilleen jokaisessa mahdollisessa juhlassa soittamisesta. Niinkun ne muutkin juhlissa soittaneet. Mutta kuka nyt enää syksyllä muistaa mitä joku on joskus tehnyt.

Onkohan sitten vain liian yksityiskohtaiset haaveet, kun ne ei toteudu?

Nyt on lähestymässä jälleen yksi haave toteutumista. Joko nyt olisi mun vuoro? Joko nyt asiat voisivat mennä nappiin?

Tiedän, että asiat eivät koskaan mene, niinkuin suunnittelee. Mutta voisiko nyt tällä kertaa tulla vaan sellasia pieniä ja normaaleita takapakkeja?

En tiedä miltä tuntuu tulla kotiin kolmen päivän ikäisen vauvan kanssa.
En tiedä miltä tuntuu imettää yli 2kk vanhaa vauvaa.
En tiedä millaista on kasvattaa tyttölapsi.
En tiedä mitkä ovat normaalit kontrollivälit lasten kanssa neuvolassa/lääkärissä.
En tiedä millaista on käydä neuvolassa niin, että mies on mukana.

Joko nyt?

Tuosta tyttölapsihaaveesta voin luopua. Vaikka se ihan kiva kahden pojan jälkeen olisikin, on poika ihan yhtä tervetullut.

Ihan sama, kun vain olisi terve.

Tai edes ihan vaan jotenkin normaalisti sairas. Jos olis vaikka vaan joku allergia?

Joko täll kertaa?

Viikon vauvatarvike

Kahden kevätvauvan jälkeen onkin vähän mysteeri, mitä sellaiselle syysvauvalle oikein puetaan päälle? Ajattelin aloittaa ulkovaatteista ja innostuin kavereiden kehujen jälkeen Polarn O Pyretin Windfleece-haalarista. Mutta voi surku. Se ihana vihreä ei enää olekkaan mallistossa. Mutta onneksi apuun tuli Huuto.net ja sain sen haalarin hommattua.