torstai 26. heinäkuuta 2012

Kuukauden blogi 2: Loten nukkekotipäiväkirja

Itsellä ei riitä hermot mihinkään pieneen näpertämiseen, mutta on niin ihanaa seurata, kun jollain muulla riittää! Kun jatkuvasti tulee uusia yli-ihania pikkuriikkisiä asioita, joista ei voi kun miettiä, et "miten ihmeessä tuokin on pystytty tehdä!". Miniaatyyrimaailmaa voi seurata Loten nukkekotipäiväkirjasta

http://lottasatomaa.wordpress.com/

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Oho...

Elämästä tulee paljon jännittävämpää, kun vastailee välillä "Joo". Ja elämääni tuli taas vähän lisäjännitystä kun vastasin puhelimessa esitettyyn kysymykseen "Joo". Vähän epäröiden kyllä. Niin siinä nyt sitten pääsi tapahtumaan, että minusta tuli kunnallisvaaliehdokas.

Kun aina sanotaan, että jos ei äänestä vaaleissa, ei voi valittaa. Mä ajattelin viedä tämän vähän pidemmälle. Siis ei voi valittaa asioista, jos ei ole edes yrittänyt tehdä niille mitään.

Ehdokkaaksi lähtemisen taustalla on myös uteliaisuus. Haluan tietää miten niitä päätöksiä oikeasti tehdään ja toisaalta mitkä syyt ovat minkäkin päätöksen taustalla.

Olin ehdokkaana seurakuntavaaleissa tulematta valituksi. Olen kuitenkin sitäkin kautta päässyt vaikuttamaan asioihin kirkkovaltuuston varajäsenenä.
Seurakuntavaaleissa ehdolle asettuminen oli jotenkin paljon helpompaa, kuin tämä kunnallisvaaleissa ehdolle asettuminen. Näin ihan siitä syystä, että seurakuntavaaleissa kaikki ehdokkaat olivat samalla listalla. Mutta nyt sitten olisi tässä nämä puolueet.

Ongelma omalla kohdallani on, että en voi oikein täysillä sitoutua minkään puolueen kaikkiin ajatuksiin. Kaikissa on jotain hyvää ja jotain huonoa. Ja suurimman osan kohdalla ei oikein ole edes ihan varma, että mitä asioita ne nyt sitten oikein ajaa. Tätä taustaa vasten oli itsestään selvää, että tulen lähtemään ehdokkaaksi sitoutumattomana.

Puolue jonka listalla olen sitoutumattomana on: Perussuomalaiset.

Niin, että miksi Perussuomalaiset. No tähän voisin kehitellä pitkät pätkät kaikenlaista ylevää liirumlaarumia, mutta ajattelinpa heittäytyä hurjaksi ja olla rehellinen. Siksi, kun pyysivät.

Eräs ystäväni totesi, että sitoutumattomana Perussuomalaisten listalla kuulostaa ihan siltä, että: "Yksinään perussuomalainen ei äänestä sua kun oot sitoutumaton ja kukaan muu ei äänestä kun oot niiden listalla". Saapa nähdä miten käy.

Tässä blogissa tulen jatkossa varmaan jotain ajatuksia kirjottelemaan silloin tällöin. Tämä blogi ei kuitenkaan ole muuttumassa miksikään poliittiseksi blogiksi, vaan tulee edelleen jatkossakin sisältämään aina sitä, mitä milloinkin tapahtuu tai on mielessä. Viime vuosi on opettanut nimittäin ainakin sen, että välillä pitää olla myös pinnallinen ja nauttia tyhjänpäiväisistäkin asioista. Sillä tavalla elämään saadaan tasapaino. Sekään ajatus ei tunnu hyvältä, että avaisin taas uutta blogia. Aion pysytellä näissä kolmessa. Tämä blogi käsitelköön jatkossakin elämää ja ajatuksia, syvällisempiä ja pinnallisempia, kevyitä ja vakavia juttuja. Sydänjutut löytyvät jatkossakin Lasimaailma-blogista ja askartelujutut Puuhastelu-blogista.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kuukauden blogi: minttis.com

Joskus varmaan jo pari vuotta sitten jotain kautta vahingossa löysin blogin, joka kertoi erään kirjoittajan työstä. Jäin seuraamaan blogia ja keväällä 2012 tämä sama kirjoittaja oli yllättäen joka paikassa. Minttis toi silloin julkisuuteen tarinan koulukiusatusta tytöstä, joka lopulta tappoi itsensä. Minttis on kuitenkin tehnyt paljon muutakin, kun vain Enkeli-Elisa projektin.

http://taruolento.com/

Hyötyliikuntaa

Värkkäilin tossa festariviikolla taas kynsilakkojen kanssa

No joo nämä kynnet ovat tässä aika entiset, kun edessä on pari hyötyliikuntaprojektia. Ensin tällainen

siis terassin ympärille pitäis kaivaa kuoppa. Lapioida savea ja pieniä puita ja muuta roskaa kottikärryyn, kuskata se tontin reunalle ja sitten täyttää kuoppa soralla. Tässä näkyy vähän paremmin tuo projekti

Lapiosta oikealle on siis toi "viidakko" jota tässä raivataan.
Apuna tietysti pojat

Tosin tuo edellinen kuva on sen verran lavastettu, että Juuso ei tuolla kasassa ollut lapioimassa, vaan keskittyi syömään savea tuolla lapiolla.

Joona sen sijaan välillä jopa vähän auttoikin.

Tuon projektin lisäksi olisi sitten myös toinen hyötyliikuntaprojekti

nimittäin ladon pohjaa varten pitäis sorakasa levittää. Ollaan me Joonan kanssa jo aloitettu ja pian on ehkä jotain 1/4 levitettynä.

Ehkä nämä projektit auttaisivat pikkasen myös ton painonpudotusprojektin kanssa. 5 kiloa pitäs nyt eka saada pois, että päästäit "merkittävästä ylipainosta" "lievään ylipainoon". Tuossa tulee kätevästi puoli tuntia hien pintaan tuovaa liikuntaa joka päivälle kun vähän aikaa lapioi. Tosin alkaa olla lihakset sen verta kipeänä, että se on kohta pidettävä välipäivä tai pari hommasta.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kiva kesätyö mulla

Oon nimittäin Kaustisella kansanmusiikkifestareilla myymässä lippuja kallioklubille. Myyntipöytä tällee kivasti, eli tässä kuuntelen ja katselen kun M.A.Numminen ja Pedro Hietanen laulaa Helga neidistä kylvyssä :)


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Yksillä kesäyössä.

Käytiin yksillä kattomassa Jesse Kaikurantaa. Pahoittelen huonoa kuvan laatua. Ei jaksanut mennä lähemmäksi...


tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kivoja juttuja

Oi voitin MagdalArtin facebook-arvonnassa aivan yli-ihanan sormuksen
Ja tänään on myös kivaa se, että puntari näytti ihan uuden lukeman. x6,6kg. Eli 0,3 vähemmän, kun aikaisempi alin. Iloitaan pienistä.
Tuossa noita kuvia kamerasta siirtäessä huomasin, että siellähän oli sitten taas vaikka mitä salakuvia. Esim. tällainen:
Toi mun askartelupöytä on kyllä aivan järkyttävä sekasotku. Ja kun tuota tilaa on todellakin aivan liian vähän.
Ja tottahan siellä sitten oli taas myös kuvaajan omakuvia parit kappaleet...