maanantai 30. joulukuuta 2013

Katsaus vuoteen 2013

Vuosi on päättymässä ja ajattelin vähän palautella mieleen, että mitä tähän vuoteen oikein kuului.

Tammikuu

Tammikuu meni lähikaupunkiin kulkemisessa. Päästiin harjoittelemaan erilaisilla härveleillä ja hajoiltiin mm. Passeli-ohjelmaan muiden kurssilaisten kanssa. Pimeää, kylmää ja aikaisia heräämisiä. Tammikuussa lähti myös asiat rullaamaan esikoisen puheen kanssa. Kelto kävi tekemässä Kettu-testit ja laitettiin lähetettä puheterapiaan. 
Vuoden alussa aloitin myös Sata Kirjaa-projektin. No tavote ei kyllä aivan täyttynyt ja kolmeakymmentä kirjaa en saanut tänä vuonna kasaan. Voi olla, että ihan ei kolmessa vuodessa tule projekti valmiiksi.

Helmikuu
 
Helmikuu meni kursseillessa. Aloitin kurssiin liittyvän harjoittelun paikallisessa rautakaupassa. Paljon muuta ei ilmeisesti ole tapahtunutkaan koska mitään muistikuvia ei ole ja kalenterissakaan ei lue kuin ADR-kurssi ja harjoittelu.




Maaliskuu

Maaliskuussa meitä kävi moikkaamassa Ylen Akuutin kuvausryhmä ja päästiin telkkariin. Lähetystä katseltiin sitten Leviltä, jossa vietimme viikon vanhempieni ja ystäväperheen kanssa Villa Lumia-nimisessä mökissä.
Innostuin myös vähän remppailemaan kuopuksen huonetta maaliskuussa ja täytyy kyllä sanoa, että tekisi mieli jatkaa tuota hommaa pitkin taloa.

Huhtikuu

Kurssin päätyttyä huhtikuussa ehdin olla hetken aikaa työttömänä. Sitä taisi kestää se kaksi viikkoa. Sen jälkeen aloitin 7 viikon työpätkän lähellä sijaitsevalla alakoululla. Huhtikuussa pyörähti käyntiin myös esikoisen puheterapia. Huhtikuun lopulla perhettämme kohtasi suru, kun appeni nukkui pois.

Toukokuu


Toukokuussa loppuivat kouluavustajan työt ja aloitin kesätyön grilli-kahviossa. Juhlittiin myös molempien poikien synttäreitä. Toukokuussa ottiin myös käyttöön poikien elämää helpottamaan kalenteri.

Kesäkuu

 Kesäkuussa hiuksia kohtasi katastrofi. Ja oli juhannus. Siinäpä se kesäkuu sitten oikeastaan olikin. Alkukesästä kävimme miehen kanssa YleX-popissa.


Heinäkuu

Heinäkuussa tehtiin latoa, kävin Kaustisen kansanmusiikkifestareilla vähän myymässä lippuja ja käytiin loppukuusta poikien kanssa marjaretkellä. Pojat lopettivat perhepäivähoitajalla ja vietimme kesälomaa.


Elokuu
  
Elokuussa aloitin työt kouluavustajana ja alkoi tottuttelu uudenlaiseen arkeen. Pojat myös aloittivat uudessa hoitopaikassa. Perhepäivähoitajalla edelleen. Elokuussa sattui myös pieni onnettomuus auton ikkunan kanssa. 4v+pikkukiviä. Tarviiko muuta sanoa.

Syyskuu

Syyskuun suruna Rääpäle-kissa löytyi kuolleena.


Lokakuu

Lokakuussa oli syysloma ja teimme pienen reissun Vuokattiin.


Marraskuu

Marraskuussa minusta tuli kolmatta kertaa kummitäti. Marraskuussa kävimme myös kuopuksen kanssa päivystyksessä hakemassa antibioottikuuria ja saimme esikoiselle diagnoosin.



Joulukuu

Joulukuu on mennyt jotenkin ihan sumussa. Liikaa tekemistä ja aivot ylikuormittuivat. Joululoma tuli niin tarpeeseen ja tämän jälkeen ehkä jaksaa taas uudella tarmolla ensi vuoteen.

Niin se ensi vuosi. On ihan sellainen olo, että voisi hypätä suoraan vuoteen 2015. Ensi vuosi tulee olemaan monella tavalla rankka. Tiedossa on erinäisiä terapioita, töiden loppuminen, lasten leikkauksia ja muuta sellaista. Yleensä odotan innolla uutta vuotta ja uuden alkua. Nyt en niinkään. Jos vielä vuoden päästä olen järjissäni, niin se on jo yhden sortin voitto. Toivotaan kuitenkin paljon niitä valonpilkahduksia sinne vaikeitten juttujen keskelle, eikö?


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Star Wars

En pidä itseäni ihan kamalan nörttinä, mutta tietyt jutut kuuluvat mielestäni jo yleissivistykseen. Oli sitten aika karua tajuta, että tässä tosiaan ollaan kasvattamassa lasta jonka mielestä Darth Vader on POSSU...

http://i1-games.softpedia-static.com/screenshots/Angry-Birds-Star-Wars-Obi-Wan-and-Darth-Vader-Trailer_3.jpg  

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulupostaus

Jos nyt sitten sais vähän kirjoteltua meidänkin joulusta jotain. Otsikko tähän postaukseen tuli jo pari viikkoa taukoamatta päässä soineesta korvamadosta, nimittäin YleX:n joulubiisistä #joulusinkku.

Meillä on suunnilleen jokainen joulu mennyt enemmän tai vähemmän autossa. Tänä vuonna autoilu aloitettiin sunnuntaina lasten serkun synttäreiltä. Sieltä matka jatkui anoppilaan.

Maanantaina oli vuorossa sitten "mummurundi", jonne lähdin vanhempieni ja lasten kanssa. Ensin käytiin äidinäidillä, sieltä sitten isän vanhemmille, matkalla pudotettiin paketti "varaveljelleni" ja sieltä sitten isän kummitädille. Esikoinen päätti tuolla viimeisessä paikassa sitten lopettaa kaiken käyttäytymisen ja istui vaatteet päällä tuulikaapissa mököttämässä koko vierailun ajan. Onneksi pienempi kuitenkin oli aika auringonpaiste. Meidän kierrellessä mies kävi vähän tonttuilemassa kummipojan perheen luona. Aatonaattona syötiin omalla perheellä jouluruoka ja siinä se ilta sitten menikin.

Aattona suunnattiin ensin miehen isän haudalle viemään kynttilä ja käytiin sitten pikavisiitti anopilla.
Sieltä matka jatkui minun vanhempieni luokse syömään, saunomaan ja odottamaan joulupukkia. Joulupukkia odotellessa katseltiin Late Lammasta ja syötiin rusinoita.
Kovasti oltiin oltu kilttejä ja joulupukki toi paljon lahjoja. Vähän kyllä ujostutti ja samaan kuvaan ei poikia saatu pukin kanssa.

Lahjat sentään uskallettiin hakea pukilta. Poikien paketeissa oli varsin odotetusti kaikenlaista Angry Birds-juttua. Pehmoja, kylpytakki, peli, palapelejä...

Minulla on kaksi juttua, joiden paljastuminen paketeista tekee aattoillasta lähes täydellisen. Tänä vuonna tuli molemmat:

Vielä joulupäivänä ei näistä ehtinyt täysin nauttimaan, kun käytiin vielä anopilla syömässä ja minun kummisedälläni kahvilla. Mutta tapanina maattiin koko porukka sängyssä ja sohvalla koko päivän. Ja Inferno tuli kolmessa päivässä luettua.
Vielä saa kuusi valaista ja kohta onkin sitten uusi vuosi ja uudet kujeet.






torstai 26. joulukuuta 2013

LivBox

En seuraa ihan kamalasti muoti/kauneus-blogeja. Yksi seurattujen listalta löytyvä on kuitenkin Ida Iholla-blogi, jota pitää stailaaja Ida Jokikunnas. Seuraan myös Idan facebook-sivua ja siellä oli tuossa jonkun aikaa sitten mahdollisuus voittaa kolmen kuukauden Livboxit. Ilokseni arpaonni suosi ja ensi vuonna on sitten odotettavissa noita.

Törmäsin Livboxien ideaan ensimmäisen kerran Sweet things-blogissa ja jäi vähän kutkuttelemaan ja kiinnostamaan. Jännä nähdä mitä sieltä sitten itselle sattuu tulemaan. Jos jaksan, niin koitan sitten värkätä jonkunlaisia blogipostauksiakin noista paketeista.

torstai 12. joulukuuta 2013

Sairastuvalta päivää...

Täällä on sitten isompi kuumeessa. Raasu. Tietää, että lapsi on sairas,kun...

...se ei jaksa edes tapella televisio-ohjelmista pikkuveljen kanssa. Tänään on sitten katottu Autot kakkosta, Seikkailija Doraa ja Martin Tarinatallia.

...jaksaa katsoa kokonaisen elokuvan kerralla loppuun asti.

...saan syödä vohveleita ihan rauhassa.

Ruokahan tuolle ei maistu ja varmaan saan pikkukekäleen taas ensi yöksi viereen. Joten parempi olisi varmaan painella itekkin nukkumaan.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukiireitä

Jotenkin tämä lähestyvä joulu tuntuu vievän kaiken energian. Tähänkään postaukseen en jaksa kuvia kehitellä.

Pitkästä aikaa kaivoin joulunuotit esille ja yritin vähän soitella huilua. No eihän siitä mitään tullut, kun ipanat tuli samantien pomppimaan sängylle viereen ja kiljumaan niin kovaa, etten kuullut mitä soitin. Joulunuotteja etsiessä löysin kaapista muovipussin, jossa oli omien polttareitteni jäljiltä prinsessakruunu ja taikasauva. Ihanan ennakkoluulottomat pojat: täällä ne kulki vuorotelle kruunu päässä prinsessoina. Ja isompi taikoi taikasauvalla zombeja sohvalle.

Jossain vaiheessa jos saan aikaiseksi, otan kuvia jouluvaloista ja joulukorteista. Tänä vuonna pistin pystyy massatuotantolaitoksen korttien suhteen ja tein vain parilla eri mallilla. Yleensä olen jaksanut väkertää jokaiselle erilaisen.Vielä kun sais ne postiin asti.

Tuntuu myös, että flunssaa pukkaa. Hyytyy se vähäinenkin kykeneminen. Taidan mennä pistämään mukulat nukkumaan ja keittää teetä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukalenteria Janoisessa

Olen jälleen mukana tekemässä Janoinen.net-nettisivustolle joulukalenteria. Tänä vuonna kalenterissa seikkailee tonttu-ukko. Käykääpä kattomassa, se löytyy TÄÄLTÄ