Elämää

Joo tässä vähän tota mun viherpeukaloprojektin etenemistä:

Siellä ihan oikeasti on elämää :)

JooJoon silmin

Aina välillä JooJoo nappaa kameran ilman lupaa ja ottaa kuvia. Välillä on ihan hauska kattella, että mitä se pikkumies oikein kuvaa ja millasena se näkee maailmaa ja kotia.
Tällä kertaa ihan huippuja oli nää kuvat JuuJuusta.

 

 

Kevät tuli keittiöön

Mua ei kuulemma saa päästään kauppaan yksin :D Tällä kertaa lisääntynyt valo aiheutti innon saada vähän väriä keittiöön. Keittiön ikkunassa on ollut talveen ja jouluun sopivat punavalkoiset verhot ja ikkunassa on roukkunut tähti

Innostuin ostamaan sitten verhokapan, pöytäliinan ja pari niiden sävyyn sopivaa astiapyyhettä

Verhokappa vaan oli liian kapea tuohon meidän ikkunaan ja näytti sitten vähän tyhmältä ensin...

...mutta sitten homma parani huomattavasti kun laitoin sivulle keveät valkoiset verhot

Ja samalla sai taas huomata, kuinka tuskaa on yrittää kuvata ikkunaa vasten...
Ikkunassa olleen tähden korvasi kesäkoriste. Perhonen, joka sopii nyt ihan täydellisesti noihin verhojen väreihin

Viherpeukalo

Kuulun siihen ihmisryhmään jolla viherpeukalo sijaitsee keskellä kämmentä... Siitä huolimatta lisääntyvä auringonvalo sai päässä aikaan naksahduksen ja päätin kylvää maljakkoon keittiön piristykseksi basilikaa. Saa nähdä mitä tästäkin tulee...

Elämän mustavalkoisuudesta

Tietyllä tavalla elämä oli teininä helpompaa. Vain tietyllä tavalla. Nimittäin ei tarvinnut ajatella ihan kamalasti liikaa kun pysty vetää vaan tarpeeksi mustavalkoiseksi kaikki asiat. Tosin silloin myös maailman kaatuminen oli myös ihan mustavalkoisesti maailmanloppu. Sitä ei ole ikävä.

Mutta on aika perseestä tajuta se, että kukaan ihminen ei taida kuitenkaan olla läpeensä paha. Tai läpeensä hyvä. Tai läpeensä yhtään mitään.

Olen miettinyt yhtä ihmistä menneisyydestä, joka kohteli minua hyvin törkeästi. Siis aika räikeästi käytti hyväntahtoisuuttani ja hyväuskoisuuttani hyväkseen. Joskus ihmettelin miten niin kieroutuneella ihmisellä voi olla ystäviä. Sillä tiedän, että sillä on. Ja sitten jossain vaiheessa tajusin sellaisen asian, että vaikka tää ihminen oli mua kohtaa tosi törkeä, se ei oo välttämättä sitä jollekkin muulle. Vaikka se oli mua kohtaan epäluotettava, joku toinen ehkä pystyy luottaa siihen.

Ja samalla sitten tajusin taas senkin, että kohtelenhan itsekkin muita ihmisiä hyvin eri tavoilla. Vaikka ystäväni voivatkin minuun luottaa, keksin kyllä helposti monta tilannetta, missä olen ollut vähemmän tärkeille ihmisille todellinen persepää.

Jotenkin olisi vain helpompaa jos olisi hyviä ja pahoja ihmisiä.

Tosin nyt jotenkin kun on tajunnut kuinka eri tavalla eri ihmiset käyttäytyy eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa, on monesta asiasta tullut hankalampaa. Tai siis ei voi vetää niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kun ennen on vetänyt. Tai siis no voihan sitä, mutta nyt tietää, että ne on todennäköisesti vääriä. No ehkä näiden oivallusten kautta sitä sitten lähtee tiettyihin tilanteisiin toisella asenteella. Ehkä jopa olettaen vähemmän ja kysyen enemmän. Sillä tavalla saattaa ehkä sitten jopa välttyä väärinkäsityksiltä.Ainakin joiltain.

Hajanaisia ajatuksia

Se on hyvä lähtökonta blogitekstille, että tietää jo aloittaessa, että sekavaa tekstiä on tulossa. Jotenkin vaan niin tosi moni juttu on pyörinyt mielessä viimeaikoina. Toisaalta on ollut vaikea lähteä kirjoittamaan, kun on taas saanut muistutuksen siitä tosiasiasta, että olit mitä mieltä hyvänsä, aina on joku jota se ei miellytä.

On muuten aika jännä nähdä miten eri ihmiset suhtautuvat samantyyppisiin asioihin eri tavalla. Ja hetkittäin tuntuu sitten, että mä oon ihan outolintu ja suhtaudun jotenkin ihan väärin. Tai ainakin oon saanut paljon ihmettelyitä osakseni mm. siitä, että olen niin rauhallinen joissain tilanteissa. Joskus tuntuu, että ehkä mä en ole rauhallinen vaan yksinkertasesti vaan vähän tyhmä. En osaa pelätä ilmeisesti tarpeeksi. Toisaalta en usko, että mikään paha jää tapahtumatta sen takia, että sitä on osannut etukäteen pelätä tarpeeksi.

Minulla oli hieno ajatus kirjoittaa jotain hienoja juttuja tänne ystävänpäivänä. No jäi kirjoittamatta. Olen kuitenkin paljon miettinyt ystävyyttä ja ystäviä viime aikoina. Ja no ihmisiä yleensäkin. Ystävänpäivänä kuitenkin mietin ystäviäni. Mulla on hirrrrveeen hirrrrveeen kivoja ihmisiä elämässäni. Kun eteen tulee tilanne jossa ihmettelee ihmisten toimintaa tulee naputeltua viestiä Rovaniemelle. Kun kaikki ahdistaa tai tekee mieli selittää ihan järkyttävän huonoja juttuja viestien suunta on Oulu. Kun saan jonkun ihan paskan idean joka pitäis päästä toteuttamaan lähtee viesti Perhon suuntaan. Kun arki tuntuu kaatuvan päälle tai tenavat keksii jotain mille saa nauraa pitkän aikaa, viestien suunta on Kaustinen. Ja kun kuulen juoruja tai luen jostain jotain mielenkiintoista on ensimmäisenä yhteys Tampereen suuntaan.

Näiden itse elämääni valittujen ystävien lisäksi mulla on kaks ehkä maailman parasta serkkua. Löytyy virtuaalisiivouskaveri ja "arvaa mä kuulin jutun"-juttelukaveri.

Mulla on muutenkin käynyt hyvä tuuri ja kohdalleni on sattunut keskimäärin aika kivoja sukulaisia. Osa on sellasia, että niiden kanssa tekee joskus mieli hyppiä seinille, mutta silti niitä ei vaihtaisi pois.

Ja koska tästä ajatusten virrasta on tulossa nyt ihan liian pitkä, jatkan joku toinen kerta.

Positiivisemman ajattelun vuosi

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että positiivisuus on perseestä ja pessimisti ei pety. Mutta jotenkin tuo viimevuosi oli vaan sen verran negatiivinen, että tänä vuonna oon havahtunut siihen, että ihan huomaamattani oon ajatellu monia asioita kovin positiivisesti.

Esimerkiksi tämä kirottu pakkanen. Ei haittaa yhtään. Siis ensimmäistä kertaa varmaan ikään olin ilonen siitä, että just tänään on ihan törkeen kylmä ulkona. Sain viedä kaikkien meidän sänkyvaatteet ja poikien unilelut pihalle pakkaseen. Huonepölyallergisena on kivaa kun kunnon pakkanen tappaa pölypunkit peitoista ja tyynyistä.

Ja vaikka pihalla on pakkasta niin ei haittaa kun meillä on takka. Koko päivän kun on ollu valkea, niin nyt tällä saa sit olla t-paidalla ku on sen verran lämmintä sisällä.