Tietyllä tavalla elämä oli teininä helpompaa. Vain tietyllä tavalla. Nimittäin ei tarvinnut ajatella ihan kamalasti liikaa kun pysty vetää vaan tarpeeksi mustavalkoiseksi kaikki asiat. Tosin silloin myös maailman kaatuminen oli myös ihan mustavalkoisesti maailmanloppu. Sitä ei ole ikävä.
Mutta on aika perseestä tajuta se, että kukaan ihminen ei taida kuitenkaan olla läpeensä paha. Tai läpeensä hyvä. Tai läpeensä yhtään mitään.
Olen miettinyt yhtä ihmistä menneisyydestä, joka kohteli minua hyvin törkeästi. Siis aika räikeästi käytti hyväntahtoisuuttani ja hyväuskoisuuttani hyväkseen. Joskus ihmettelin miten niin kieroutuneella ihmisellä voi olla ystäviä. Sillä tiedän, että sillä on. Ja sitten jossain vaiheessa tajusin sellaisen asian, että vaikka tää ihminen oli mua kohtaa tosi törkeä, se ei oo välttämättä sitä jollekkin muulle. Vaikka se oli mua kohtaan epäluotettava, joku toinen ehkä pystyy luottaa siihen.
Ja samalla sitten tajusin taas senkin, että kohtelenhan itsekkin muita ihmisiä hyvin eri tavoilla. Vaikka ystäväni voivatkin minuun luottaa, keksin kyllä helposti monta tilannetta, missä olen ollut vähemmän tärkeille ihmisille todellinen persepää.
Jotenkin olisi vain helpompaa jos olisi hyviä ja pahoja ihmisiä.
Tosin nyt jotenkin kun on tajunnut kuinka eri tavalla eri ihmiset käyttäytyy eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa, on monesta asiasta tullut hankalampaa. Tai siis ei voi vetää niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kun ennen on vetänyt. Tai siis no voihan sitä, mutta nyt tietää, että ne on todennäköisesti vääriä. No ehkä näiden oivallusten kautta sitä sitten lähtee tiettyihin tilanteisiin toisella asenteella. Ehkä jopa olettaen vähemmän ja kysyen enemmän. Sillä tavalla saattaa ehkä sitten jopa välttyä väärinkäsityksiltä.Ainakin joiltain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti