maanantai 27. kesäkuuta 2016

32. Victor Hugo - Kurjat

Pitkästä aikaa sain loppuun kirjan Sata Kirjaa-projektista.  Tällä kertaa kirja oli tosin oikeastaan kaksi kirjaa. Ja tämä kahden kirjan mittainen kirja oli vielä lyhennetty painos.

Teos on ilmestynyt alunperin vuonna 1862 ja tämä näkyy kirjan tekstissä, joka on ajoittain hieman vaikeasti ymmärrettävää. Vaikka kirja onkin hyvä ja mielenkiintoinen, on se vähän raskasta luettavaa ja itse koin helpoimmaksi lukea sitä aina vain pienen pätkän kerrallaan.

Yleensä kirjat haarautuvat kuin puu. Pääjuonesta lähdetään siviraiteille. Kurjat on kuitenkin enemmän kuin joki. Yhtäkkiä hypätään johonkin toiseen paikkaan ja toiseen henkilöön, joka aluksi tuntuu aivan irralliselta. Kuitenkin myöhemmin tämä sivujuonne liittyy kirjan juoneen, aivan kuin pienet purot isompaan jokeen.

Kirjan tarina on hyvä ja tapahtumapaikat on kuvattu jotenkin todella elävästi. Osaisin jotenkin nähdä tämän kirjan musikaalina.


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Se toinen tiikeripaita

Ompeleminen on nopeutunut tosi paljon. Neljäs ompelemani paita ehti valmistua sillä aikaa, kun JustJust nukkui päiväunia. Kauluksen kanssa oli jälleen vähän ongelmaa, tällä kertaa leikkasin sen hippusen verran liian pitkästä palasesta. Mutta muuten alkaa homma jo onnistua ilman suurempaa säätämistä.  Viime viikolla posti toi myös Noshin kilopussin. Tällä kertaa ei mennyt ihan niin nappiin, kuin viimeksi. Raidallinen ja navy trikoo, sekä musta joustocollege tulevat varmasti käyttöön, mutta pilkullinen joustocollege lähtee kyllä eteenpäin.




torstai 16. kesäkuuta 2016

Kyllähän Suomen kesässä aina pipoja tarvii...

Jäänyt tosiaan näitä käsitöitä vähän kuvaamatta ja esittelemättä, joten tässä vapun tienoilla ompelemani elämäni ensimmäiset pipot. En muista enää mitä kautta päädyin Mehukekkerit-blogin pipo-postaukseen, mutta siitä se ajatus sitten lähti. Videolla homma näytti nimittäin niin helpolta. Kaavaksi tosin otin jo aikaisemmin tulostamani Noshin lippapipon kaavan, mutta ilman lippaa. Ja tottahan siinä kun yritän tehdä jotain uutta lasten hereilläollessa, ei ajatus sitten kulje yhtään ja ekasta piposta tuli ihan kunnon maanantaikappale!
JooJoo kuitenkin tykästyi tähän sen verran kovasti, että otti sen käyttöönsä. Ja siitähän JuuJuu sitten reimastui. Hänelle kanssa pipo! "Äiti miksi sinä et IKINÄ ompele mulle pipoa!". Eipä auttanut muu,kuin uutta yritystä. Tämä meni vähän paremmin, mutta eipä tästäkään kyllä oikein priimaa vielä tullut.
Mutta käyttäjät ovat pipoihinsa oikein tyytyväisiä, että eiköhän se oo pääasia sitten kuitenkin. Yleensä pikkujäbät juokseen sen verran kovaa, että ei noin läheltä ehdi kukaan niiden pipoja katselle. Ehkä se kolmas kerta sitten alkaisi jo onnistua...
JooJoon pipon kankaat PaaPiilta ja JuuJuun pipo ulkopuolelta Noshia ja sisäpuolen trikoo Eurokankaasta.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Paitoja

Näistä paidoista vilahti kuvaa jo instagramin puolella (joka muuten päivittyy melkoisen paljon tiuhempaan, kuin tämä blogi ja josta pääsee tänne blogiin päätyviä juttuja katsomaan jo päiviä tai viikkoja ennen tätä). Päätin kokeilla Noshin kaava-osastolta tällä kertaa paidan kaavaa. Kankaat annoin poikien valita itse kangaspinosta. Joojoon valinta oli selvä ja tiikeriä piti saada.
Kauluksen kanssa sain värkätä ihan tosissaan, kun onnistuin sen mokaamaan pariinkin kertaan. Kaavoissa ollut kaulus-kaistale oli liian pitkä ja jäi lörpöttämään. (Kauluksen kangas on muuten PaaPiin korppia, jota jäi aikaisemmin tekemistäni huppareista yli.) Lopulta sain kauluksesta ihan kelvollisen.
JuuJuu valitsi itselleen PaaPiin työkoneita. Mutta kun ei oikein osannut päättää kumpaa väriä, sanoin sitten, että voi ottaa vaikka molempia. JustJust parka kun ei vielä osaa oikein omia mietteitään kertoa, sai sitten tyytyä jämäpaloihin.
Mikä lie ajatuskatkos tullut tuota JustJustin paitaa tehdessä, kun sille tuli pituutta melkein saman verran, kuin JuuJuun paidalle. Eipä jää ainakaan tuolla pitkäselkäisellä vipeltäjällä nyt selkä paljaaksi, vaikka pituutensa puolesta tuo paita menisi melkein tunikana... Seuraavaksi olisi sitten tarkoitus tehdä JuuJuulle tiikeripaita Noshin aquan värisestä tiikeri-trikoosta.