Samaa settiä kaikkien lautasilla

Välillä törmää ajatukseen, että on jotenkin tosi suuritöistä tehdä vauvalle ruokia itse. Samallahan tuo tulee, kun muullekkin porukalle tekee. Tänään näytti keittiössä tältä.

Tässä vaiheessa kattiloiden sisällön ainoa ero oli se, että isommassa kattilassa oli ripaus suolaa. (Tai no kävi tietenkin sitten sellainen pikku kämmi, että sitä suolaa meni vähän enemmän, kuin ripaus ja aika pahaa settiä oli tämä.) Ai niin ja perunaa ei tällä kertaa ollut pienemmässä kattilassa, koska kaapista löytyi vain varhaisperunaa. Myöhemmin isompaan kattilaan päätyivät myös nakit.

Jälleen kerran resepti oli sellainen "laitetaan kattilaan vähän kaikkea mitä kaapista löytyy". Ja tällä kertaa sieltä löytyi varhaisperunaa, porkkanaa, parsakaalta, nakkeja ja herne-maissi-paprikaa. Pikkukattilan sisällön vetäisin sauvasekottimella soseeksi. Meidän jäbä on edelleen aika pieniruokainen, joten tuosta pienestä kattilallisesta tuli neljä annosta. Eli pakastimeen ruokaa niille päiville, kun muu perhe syö jotain vauvalle sopimatonta.

Niin söpöt, että en ehkä kestä!

Veljeni on menossa naimisiin ja häitä varten piti sitten käydä hommaamassa lapsille vaatteet. Nämä juhlat kun eivät ihan mene sillä "farkut ja kauluspaita"-linjalla, mitä pojat ovat yleensä juhlissa noudattaneet. Pienille pojille on ihan uskomattoman vaikea löytää juhlavaatteita! Tytöille on kyllä jos jonkinmoista prinsessamekkoa joka kaupassa. Lopulta sitten päädyimme Haloselle, joka pelasti meidät pulasta. Ja täytyy kyllä sanoa, että meidän jäbätrio tulee olemaan niiiiiin suloinen näissä samisteluvaatteissaan. Kengät löytyi JuuJuulle valmiina, mutta JooJoolle ja JustJustille piti hankkia neki. JustJustin kohdalla apuun tuli ystävän virheostos ja saatiin suloiset pienet kengät sieltä. JooJoolle ostettiin sitten samalla Halosen reissulla myös kengät.

Kesä on viimein täällä

Kesä tarkoitti meidän perheessämme sitä, että pojilla alkoi kesäloma. Ei päivähoitoa. Enpä vain tajunnut ajatella, että se tarkoittaa myös "ei tekemistä". Vilkkaat pojankoltiaiset kun tuntuvat tarvitsevan ohjattua tekemistä mieluusti kaikenaikaa. Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa apua tekemisenpuutteeseen tarjosivat seurakunnan ja 4H-yhdistyksen leikkikentät, mutta tällä viikolla ei sitäkään kolmea tuntia päivässä ole ollut tarjolla. Joona on polskutellut aamuisin uimakoulussa, mutta sekään ei ole riittänyt viemään ylimääräisiä energioita. Ja tuntuu se energia sitten purkautuvan päättömänä riehumisena. Kun edellisestä kokonaan nukutusta yöstä alkaa olemaan pian vuosi aikaa, meinaa oma meno hyytyä totaalisesti. Apua tähän härdelliin ja hullunmyllyyn ollaan kuitenkin saatu kerran viikossa käyvältä kotipalvelutyöntekijältä. Tänään esimerkiksi sain mahdollisuuden nukkua päiväunet. Totesin kyllä olevanikin niiden tarpeessa, sillä meinasin vahingossa varastaa kaupasta leipää. Latasin muut ostokset nätisti hihnalle, mutta toiseen käteen jäi leipäpussi. Kassaneiti sitten ystävällisesti huomautti, että "tuliko tuo leipä tänne vielä?". Kuulemma en ole ensimmäinen, jolle noin on käynyt.

Kun toimintakyky on tuota luokkaa, ei mikään ole parempaa tekemistä, kun piknikretki. Suuntasimme ystäväni ja tämän lasten kanssa erään paikallisen koulun pihaan. Äidit ja vauvat istuskelivat vilteillä ja isommat lapset riehuivat keinuissa ja kiipeilytelineillä. Taidan ajatella liian vähän tätä blogia, koska en tajunnut ottaa mitään ihania kuvia juuri leivotuista sämpylöistä tai muusta eväästä, enkä edes mistään auringon hellimistä varpaista nappassut kesäotosta. Oli liian kiire nauttia auringonpaisteesta. Joudutte jälleen kerran tyytyä pariin kännykkäkameran räpsäisyyn.

Busseja ja baananeja

Joonan ollessa vauva, taisivat vaatteet olla lähinnä vain sellainen välttämätön paha, mitä oli pakko hommata. Nyt Justuksen kanssa olen jotenkin todella innostunut lastenvaatteita ja se on tainnut näkyä myös täällä blogissa. Olen jopa ruvennut MALLAILEMAAN vaatteita jo edellisenä iltana. "Laittaisko tän, vai olisko tää sittenkin parempi". Viimeaikoina on tullut vastaan pari sellaista "pakko saada!"-bodya. Ensimmäinen oli Lindexin banaani-body. Jotenkin niin hauska ja raikas. Olisi ihana saada sen kanssa farkkushortsit kesäksi vielä.

Toinen uusi hankinta oli Naperonutun vw-body. Lähdin lähiseudulle avattuun Viivi ja Vilpertti-liikkeeseen lähinnä katselemaan, mutta eihän tuota voinut jättää sinne. Oikeastaan jos rahat olisivat riittäneet, olisin ostanut Joonalle ja Juusolle myös saman kuosin paidat.

Eilinen päivä meni mammamiitissä ja sinne olin valinnut Justukselle vaatteet jo edellisenä päivänä. Kaverilta saatu, vielä vähän iso lakki, on aivan supersöpö. Popin kauluspaita ja Lindexin farkut.

Tosin tottakai ne piti sitten sotkia ja loppuaika meni erään tutun siskon ompelemassa haalarissa, joka on tällä hetkellä kyllä yksi ehdottomista suosikkivaatteistani Justuksen kaapissa.

Karvavauvoja

Sindy kissa on ovela elukka. Se osaa avata oven. Kovasti oli yritys niiden viime kesän pentujen jälkeen saada varattua leikkausaika, mutta tässä oli nyt niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa, että se vähän jäi. Ja sitten kun mies soitti, ei vapaita aikoja ollut tarjolla. Ja niinhän siinä sitten taas kävi, että kissarouva taas avasi oven ihan itse ja kävi vähän karkureissulla. Pyöristyvää vatsanseutua kun katselin ja laskeskelin, niin totesin seuraavien pentujen ilmaantuvan joskus juhannuksen jälkeen. Katselin jo vähän pahvilaatikkoa valmiiksi ja ajattelin, että eihän tässä kiirettä ole. Sindy ei vielä tehnyt mitään kaikkien kolojen kiertämistä ja karkaili vieläkin pihalle. Ei siis käyttäytynyt ollenkaan siten, että synnytys olisi lähestymässä. Mutta niin vain toissapäivänä odotti pyykkikorissa yllätys. Kaksi pienen pientä karvapalleroa. Vähän näyttäisi siltä, että tyttö ja poika. Söpöjä otuksia. Toivotaan, että myös tällä kertaa onnistutaan löytämään näille hyvät kodit. Ja sen jälkeen saamaan se eläinlääkäriaika...

Neiti (?) mini

Herra (?) mini

Hyvää synttäriä minä

Viime viikolla heräsin siihen, että JuuJuu huutaa poikien kalenterin luona "JooJoo! Tänään on äitin tynttäit!" seuraavaksi kuulen, kuinka pojat juoksevat hurjaa vauhtia meidän sänkyyn "Paljon onnea äiti!" "Paajon onnea!" lauloivat "Paljon onnea vaan". Mun ihanat lapset. Kovasti sitten illalla ihmettelivät, että miksi kukaan ei ollut leiponut äitille kakkua eikä tuonut lahjoja. Kerroin pojille, että leivotaan yhdessä sitten pieni kakku, kun isikin on kotona. Mutta enpä arvannut, että minut viikonloppuna ihan täysin yllätetään. Vanhempani ja veljeni kihlattunsa kanssa ilmestyivät meille mukanaan voileipäkakku ja täytekakku. Koskaan ei ole liian vanha ilahtumaan siitä, että muistetaan, KIITOS <3 Tästä lähti se viimeinen vuosi, kun ikä alkaa kakkosella.

Tartuin tarjoukseen

Aika harvoin jaksan välittää blogeissa vilahtavista alekoodeita, mutta jostain syystä innostuin katsomaan mitä Jeriikalla olisi tarjolla, kun Jenna W's lifestyle-blogista satuin alekoodin bongaamaan. Aikani katselin kukkarolleni sopimattomia vaatteita (kuten tätä söpöä Kukukidin ship-paitaa) ja huokailin köyhyyttäni. Kunnes sitten sattui silmiin jotain, mistä oli pakko huikata Joona katsomaan ja kertomaan mielipide. Ja kuten arvasin, Joona innostui valtavasti Maxomorran hai-paidasta, koska jostain syystä hait ovat tällä hetkellä SE juttu. Piti sitten etsiä myös Juusolle paita, ettei iske kateus ja löytyipä sitten kyllä kovasti Juuson näköinen vaate myös Maxomorralta. Ja todella nopea toimitus oli, sillä jo tänään nämä paidat löytyivät postilaatikosta. Ja hetihän ne oli saatava päälle. Poikia tosin ei mallin hommat tänään oikein napanneet. Oli paljon kivempi leikkiä piilosta.

#VainKaksiKättä

Tästä aiheesta on puhuttu  nyt paljon ja monessa paikassa. Yksi aika hyvin myös omia ajatuksia kiteyttävä teksti löytyy Project Mama-blogista. Seuraava kirjoitus on kiertänyt Facebookissa, enkä tiedä sen alkuperäistä kirjoittajaa:

Siirtymätilanne ulos. Ulkona sataa vettä, piha on täynnä kura/mutalammikoita. 7 lasta ja yksi työntekijä. Yksi lapsista roikkuu jaloissa; yrittää saada aikuisen kampattua. Toinen, 5-vuotias, lyö pienempää junaradan palalla päähän. Tämä kolmas alkaa itkeä. Neljäs on piiloutunut pöydän alle, mutustaa siellä tyytyväisenä legopalikkaa, vaikka onkin jo yli 3-vuotias... Työntekijä yrittää päästä irti roikkuvasta lapsesta, jotta pääsisi lohduttamaan itkevää 3-vuotiasta. Viides lapsi tajuaa, että ulos tarvitsee kurikset ja siitä alkaa hirveä huuto. Kuudes on jo ehtinyt pukemaan ja istuu ulkona rappusilla odottamassa…pitkään, koska sisällä ei vielä ole osa edes aloittanut pukemista. Seitsemäs istuu oman lokeron luona ja seurailee toisten touhuja. Odottaa kiltisti, että aikuinen tajuaisi tulla auttamaan vetskarissa. Ei ilmoita itsestään mitään, odottaa ihan hiljaa. Tämä lapsi jää monesti vaille huomiota, kun aikaa menee niin paljon äänekkäämpien ja enemmän tukea tarvitsevien lasten kanssa tekemiseen.

Se kuudes lapsi, on odottanut pihalla jo 10 minuuttia, ennen kuin lapsi numero 3 on ehtinyt tulla niiskuttavana hänen viereensä. Lapsi numero 6 lohduttaa kaveria, koska aikuinen ehti vain hetken lohduttaa. Aikuinen käskee äsken kaveria palikalla lyöneen lapsen (2) vessaan ja huomaa samalla seitsemännen lapsen, jolle auttaa vetskarin kiinni. Seiska pukee päälleen itsenäisesti, mutta jää taas eteisen penkille odottamaan apua lahkeissa ja hanskoissa. Aikuinen pysäyttää ovella vitosen, joka ei kehotuksista huolimatta ole suostunut pukemaan kurahousuja. Siitä alkaa hirveä tahtojen taistelu, mutta lopulta vitonen suostuu pukemaan kurikset ja menee kutosen ja kolmosen kanssa pihalle odottamaan. Aikuinen auttaa seiskalle lahkeet ja hanskat ja seiskakin menee odottamaan. Tässä vaiheessa kutonen on odottanut jo 20 minuuttia.

Ykkönen on paennut nelosen kanssa pöydän alle. Nelosen aikuinen saa tiukalla komennuksella siirtymään pukemaan, mutta ykkönen tarraa kiinni pöydänjalkoihin ja potkii lähestyvää aikuista. Aikuinen muistaa vessaan menneen kakkosen, joka on ollut vessassa jo jonkun aikaa. Mennessään tarkistamaan vessaa, odottaa siellä vessapaperista tukkeutunut vessanpönttö ja hihittelevä lapsi. Aikuinen pyyhkii hikeä otsaltaan, laskee kymmeneen ja käskee lapsen pukemaan. Matkallaan kohti haalareitaan, kakkonen ehtii tönäistä nelosen kumoon. Aikuinen menee selvittämään asiaa, lohduttaa nelosta, ja komentaa kakkosen pukemaan. Lopulta toisen ryhmän aikuisista joku on päässyt pihalle asti, jolloin rappusilla puoli tuntia odottanut kutonen pääsee leikkimään kolmen kaverin kanssa. Sisällä on vielä kolme lasta, joista vain yksi on aloittanut pukemisen. Nelonen saa vaatteet puettua, mutta joutuu jäämään rappusille odottamaan, koska toisella työntekijällä on ulkona jo 15 lasta. Tällä aikaa myös kakkonen on pukenut päälleen ja hän menee nelosen seuraksi odottamaan. 20 sekunnin kuluttua nelonen tulee itkien sisään, koska kakkonen oli lyönyt häntä mahaan. Aikuinen lohduttaa nelosta ja käskee kakkosen eteisen penkille odottamaan. Nelonen menee takaisin rappusille.

Aikuinen lähtee etsimään ykköstä, joka on löytänyt jostain kynän ja piirtänyt lattiaan mustan sekasotkun. Pitkän keskustelun jälkeen ykkönen suostuu pukemaan. Kaikki lapset ovat valmiita. Kolmaskin työntekijä on ilmaantunut pihalle, joten kaikki lapset pääsevät leikkimään. Ykkönen meinaa karata matkalla aidatulle leikkialueelle. Aikuinen juoksee hänet kiinni juuri ennen parkkipaikkaa ja saattaa kädestä portille. Sitten hän menee siivoamaan tukkeutuneen vessan. Sillä aikaa ykkönen työntää kakkosen liukumäestä alas niin, että kakkosen huulesta alkaa vuotaa verta. Toinen työntekijä menee sisälle hakemaan jääpussia, jolloin työkaveri jää pihalle yksin 25 lapsen kanssa. Kiirehdin ulos, en ehdi käymään itse edes vessassa.

Ihanko tosissanne meinaatte lisätä ryhmääni vielä yhden lapsen?

 
Varhaiskasvatuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä toimintaa. Sitä vastaa on perustettu #VainKaksiKättä-kampanja. Aiheesta voi lukea lisää Facebookista.

Jos ei pääse paikalle ensi viikon mielenosoitukseen, niin osallistua voi postikortilla.

 

Tavaroille kyytiä

Alkaa mennä lopullisesti hermo siihen, että täällä meidän kodissa tätä tavaraa on vain ihan yksinkertaisesti aivan liikaa. Tällä hetkellä yritän päästä aktiivisesti ylimääräisestä eroon Facebookin huutokaupparyhmän kautta. Sadun kevätsiivous (huutokauppa)- nimiseen ryhmään kuvailen nyt jatkuvalla syötöllä lisää myytävää. Ryhmässä on jo yli 200 kohdetta ja koko ajan tulee lisää. Lähes kaikki ovat lähtöhinnalta 0€ ja varmaan 80% kohteista on täysin huutoja vailla. Auttakaa minua saamaan tästä tietokonehuoneesta Justukselle huone. Nuo kaikki kuvassa näkyvät pussit pitäisi vain saada ensin pois nurkista.

Myytävänä on vaatteita ja kenkiä lähinnä lapsille ja naisille. Sisustustuotteita ja koruja löytyy myös. Ja tosiaan koko ajan tulee lisää tavaraa sen mukaan, kun saan muuta taloa siivottua. Tässä muutamia juttuja, mitä voir ryhmän kautta huutaa itsellesi:

Uudet tuulet

Kesä. Monta vuotta tämä oli se hetki, jota oli odotettu. Kesäloma oli alkanut ja kouluvuosi jäänyt taakse. Suvivirret hoilattu ja todistukset saatu. Joihinkin vuosiin liittyi enemmän, kuin toisiin. Niihin, jotka tarkoittivat jonkun vaiheen päättymistä ja jonkun uuden alkua. Tiedättekö se hirvittävä haikeus ja kihelmöivä jännitys, mikä oli kutosen ja ala-asteen jäädessä taakse, kun kesän tuolla puolen siinsi viimein se suuri ja loistava yläaste! Tai sinä keväänä, kun sai pistää lukion oven kiinni viimeistä kertaa.  (Vaikka itselläni ne lätsäbileet olikin joulukuussa). Tässä kesän alussa on meidän perheen kohdalla jotain samaa sillä sain torstaina puhelun. "Sinut on valittu kuntamme määräaikaiseksi koulunkäynnin ohjaajaksi ensi lukuvuodelle. Otatko paikan vastaan?". Otanhan minä. Se tarkoittaa viimeistä kesää kotiäitinä. Yhden aikakauden loppua. Haikeutta ja luopumista.

Syksyllä on myös lapsilla edessä ihan uudet tuulet. Perheemme siirtyy ihan uuteen aikaa, sillä tästä eteenpäin Joonan asioista ei keskustella enää kelton ja päivähoidonjohtajan kanssa, vaan eskariopen ja koulun erityisopettajan. Meidän kunnassamme eskarit eivät toimi päiväkodeissa, vaan koulujen yhteydessä. Edessä ei ole, monien muiden tapaan, viimeinen päiväkotivuosi vaan enemmänkin ensimmäinen kouluvuosi. Tuolla samassa koulussa tulee ensi syksystä alkaen olemaan joku meidän pojista seuraavat kymmenen vuotta.

Myös Juuson ja Justuksen kohdalla edessä on uudet kuviot. Justus menee ensimmäistä kertaa hoitoon ja Juusolla vaihtuu hoitopaikka, sillä ryhmis, jossa Juuso on tähän asti ollut,sulkee ovensa. Pitkään mietin, mikä olisi se paras vaihtoehto meidän pojille. Päiväkoti vai ryhmis? Perhepäivähoito on aikaisempien kokemusten perusteella poissuljettu vaihtoehto. Itse tulin sitten siihen lopputulokseen, että ehkä se pienempi ryhmä voisi kuitenkin olla parempi vaihtoehto noin pienelle. Laitoin päivähoitohakemukseen sitten vaihtoehdoiksi kaksi eri ryhmistä ja päiväkodin.

Toukokuun alkupuolella oli sitten postilaatikossa päätökset: Päiväkotiin kaikki kolme. Justuksesta tulee syksyllä Peukaloinen, Juusosta Satakieli ja Joona jatkaa aamupäivät Tinttinä. Täällä siis aamupäivähoito on järjestetty päiväkotiin. Todella positiivinen juttu on se, että kahteen paikkaan kuskaaminen loppuu viimein. Vaikka eri ryhmissä tulevatkin kaikki pojat olemaan saan sentään aamuisin kuskata kaikki saman katon alle. Todella positiivista on myös se, että talo on tuttu ja hoitajat ihan huippuja. Ainoa mikä mietityttää on päiväkodin ryhmistä isompi ryhmäkoko. Lueskelin tässä myös Our Journey-blogin Tanjan pohdintaa vastaavien kysymysten äärellä. Tanja oli ollut todella tyytyväinen tekemäänsä valintaan. Toivon, että itsekkin voin vuoden päästä katsoa taakse päin kulunutta vuotta yhtä positiivisella mielellä.

(Postaus toteutettu BlogiPiirin yhteistyönä)