Kesä tarkoitti meidän perheessämme sitä, että pojilla alkoi kesäloma. Ei päivähoitoa. Enpä vain tajunnut ajatella, että se tarkoittaa myös "ei tekemistä". Vilkkaat pojankoltiaiset kun tuntuvat tarvitsevan ohjattua tekemistä mieluusti kaikenaikaa. Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa apua tekemisenpuutteeseen tarjosivat seurakunnan ja 4H-yhdistyksen leikkikentät, mutta tällä viikolla ei sitäkään kolmea tuntia päivässä ole ollut tarjolla. Joona on polskutellut aamuisin uimakoulussa, mutta sekään ei ole riittänyt viemään ylimääräisiä energioita. Ja tuntuu se energia sitten purkautuvan päättömänä riehumisena. Kun edellisestä kokonaan nukutusta yöstä alkaa olemaan pian vuosi aikaa, meinaa oma meno hyytyä totaalisesti. Apua tähän härdelliin ja hullunmyllyyn ollaan kuitenkin saatu kerran viikossa käyvältä kotipalvelutyöntekijältä. Tänään esimerkiksi sain mahdollisuuden nukkua päiväunet. Totesin kyllä olevanikin niiden tarpeessa, sillä meinasin vahingossa varastaa kaupasta leipää. Latasin muut ostokset nätisti hihnalle, mutta toiseen käteen jäi leipäpussi. Kassaneiti sitten ystävällisesti huomautti, että "tuliko tuo leipä tänne vielä?". Kuulemma en ole ensimmäinen, jolle noin on käynyt.
Kun toimintakyky on tuota luokkaa, ei mikään ole parempaa tekemistä, kun piknikretki. Suuntasimme ystäväni ja tämän lasten kanssa erään paikallisen koulun pihaan. Äidit ja vauvat istuskelivat vilteillä ja isommat lapset riehuivat keinuissa ja kiipeilytelineillä. Taidan ajatella liian vähän tätä blogia, koska en tajunnut ottaa mitään ihania kuvia juuri leivotuista sämpylöistä tai muusta eväästä, enkä edes mistään auringon hellimistä varpaista nappassut kesäotosta. Oli liian kiire nauttia auringonpaisteesta. Joudutte jälleen kerran tyytyä pariin kännykkäkameran räpsäisyyn.
Kesä, mutta missä mun hellepäivät on??
VastaaPoista