Pikkuinen ylläri

Tällä hetkellä näyttää vähän siltä, että työt haittaavat harrastuksia, mutta yritän nyt kuitenkin edes kerran viikossa ehtiä tätä blogia päivittämään.

Eilen pääsimme yllättämään erään ystävämme pienimuotoisilla babyshowereilla. Etukäteen olimme pyytäneet ystävän miestä ottamaan heidän lapsensa ja lähtemään mummolaan, jolloin ystävämme luuli saavansa rauhallisen kotipäivän opiskeluiden merkeissä. Yllätys olikin sitten aika melkoinen kun ovikello soi ja oven takana olikin ystävän sisko ja me kolme kaveria. Alkujärkytyksen jälkeen oli kuulemma oikein kiva ylläri.

Lahjaksi pienelle ompelin omalla kaavalla pipon ja tumput sekä Noshin leggarikaavaa mukaillen housut. Kankaiksi valitsin PaaPiin trikoota. Tein pipon ja tumput tuplakankaasta, jotta niitä olisi parempi käyttää kevätvauvalla. Pipon voi myös halutessaan kääntää, jos jompi kumpi kankaista miellyttää enemmän silmää.

Busseja ja baananeja

Joonan ollessa vauva, taisivat vaatteet olla lähinnä vain sellainen välttämätön paha, mitä oli pakko hommata. Nyt Justuksen kanssa olen jotenkin todella innostunut lastenvaatteita ja se on tainnut näkyä myös täällä blogissa. Olen jopa ruvennut MALLAILEMAAN vaatteita jo edellisenä iltana. "Laittaisko tän, vai olisko tää sittenkin parempi". Viimeaikoina on tullut vastaan pari sellaista "pakko saada!"-bodya. Ensimmäinen oli Lindexin banaani-body. Jotenkin niin hauska ja raikas. Olisi ihana saada sen kanssa farkkushortsit kesäksi vielä.

Toinen uusi hankinta oli Naperonutun vw-body. Lähdin lähiseudulle avattuun Viivi ja Vilpertti-liikkeeseen lähinnä katselemaan, mutta eihän tuota voinut jättää sinne. Oikeastaan jos rahat olisivat riittäneet, olisin ostanut Joonalle ja Juusolle myös saman kuosin paidat.

Eilinen päivä meni mammamiitissä ja sinne olin valinnut Justukselle vaatteet jo edellisenä päivänä. Kaverilta saatu, vielä vähän iso lakki, on aivan supersöpö. Popin kauluspaita ja Lindexin farkut.

Tosin tottakai ne piti sitten sotkia ja loppuaika meni erään tutun siskon ompelemassa haalarissa, joka on tällä hetkellä kyllä yksi ehdottomista suosikkivaatteistani Justuksen kaapissa.

Mukavuudenhaluinen cappuccino-mamma

Aika paljon tuli Helsingissä vietettyä aikaa sairaalassa. Tottakai. Senhän takia me siellä oltiin. Mutta oman jaksamisen kannalta on äärimmäisen tärkeää muistaa tehdä myös muuta. Vuorottelimme miehen kanssa sairaalalla ja kun oli oma "vapaavuoro" yritin lähteä mahdollisimman paljon liikkeelle. Otin täysin ilon irti sellaisista asioista mitä täällä meillä ei itsestäänselvyytenä ole: julkinen liikenne, kauppakeskukset ja kahvilat.

Julkinen liikenne tarkoittaa täällä perähikiällä kerran päivässä menevää koulubussia. Junakin menee ihan vierestä: Eihän tuonne lähimmälle asemalle ole kuin 50km. Kuinka kätevää olikaan nyt kävellä Mäkkäritalolta Naistenklinikan pysäkille ja hypätä bussiin, joka vei Kamppiin. Kolme kertaa kävin tapaamassa sikäläisiä mammakavereitani. Ja yhdellä näistä kerroista pääsin sitten tutustumaan taas uuteen liikkumisvälineeseen, kun kuljimme metrolla. Paikallisia mammakavereita vähän nauratti, kuinka tarkasti koitin katsoa heistä mallia siitä, miten kuljetaan ja toimitaan.
"Mikä toi on?"
"Ööö... Se on lipun tarkastaja...."

Metrossa

Kävin myös kahvilla Justuksen kummien kanssa sekä tapaamassa kirjekaveria. Olin jopa niin rohkea, että olin vakavissani lähdössä kokeilemaan jo ihan vierasta reittiä bussilla ja tarkoitus oli tavata toinen kirjekaveri Sellossa. Tämä suunnitelma meni kuitenkin puihin, kun Juuso yllättäen pääsikin sairaalasta kotilomalle.

Silloin, kun ei jaksanut lähteä liikkeelle nautin rauhasta ja kiireettömyydestä. Oli jotenkin niin helppoa, kun ei tarvinnut huolehtia oikeastaan mistään. Ei yhtään terapiaa, mihin kuskata, ei tarvinnut olla erotuomarina muksuille eikä etsiä päiväkotiin kurahanskoja kauheassa kiireessä. Kävin jopa yhtenä päivänä hemmotteluhoidossa! Ensimmäistä kertaa elämässäni. Lohjalainen Kauneussalonki Marenki kävi tekemässä Mäkkäritalon asukkaille ilmaisia hemmotteluhoitoja. Oli aika ihanaa.

Hidas aamu

Helsingissä tuli käveltyä päivässä sama määrä, mitä kotona tulee kävelyä viikossa. Samoin ehdin juoda tuon parin viikon aikana kutakuinkin yhtä monta cappuccinoa, mitä normaalisti menee vuodessa. Kuitenkin tämänkin reissun jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Helsingissä on kiva käydä, mutta onneksi siellä ei tarvi asua.