lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vanhan hupparin uusi elämä

Hain äidiltä ompelukoneen. Tarkoituksena oli ommella pari ruokalappua. No se homma on edelleen kesken, mutta oma vanha punainen huppari ja miehen harmaa college-paita saivat uuden elämän, kun äkillisenä päähänpistona päätin ommella elämäni ensimmäisen lastenvaatteen. Onhan tässä monta juttua, mitkä ei kestä lähempää tarkastelua, mutta oon silti aika fiiliksissä, että tein tämän oikeasti ihan itse!




torstai 9. huhtikuuta 2015

THE LIEBSTER AWARD-haaste

Blogi on edelleen vähän hiljainen. Lukijat varmaan ymmärtää jos sanon olevani VÄSYNYT. Isompien poikien puheterapeuttia lainaten "ollut sellainen kevät, että ei ihme jos pönttö viheltää". Olikin sitten jotenkin todella piristävää, että Frutti Di Mutsi-blogin Sofia oli heittänyt minulle tällaisen haasteen. Haasteen idea on saada näkyvyyttä pienille (eli alle tuhannen seuraajan) blogeille. No mun blogilla on matkaa melkoisesti edes sataan, eli onko tämä sitten sellainen miniblogi.

1. Miksi kirjoitat juuri siitä mistä kirjoitat?
Kun en ole keksinyt vielä mitään muutakaan mistä kirjoittaa.
2. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Rakkaus kirjoittamiseen.
3. Mikä on kauneinta mitä tiedät?
Päiväunia sylissä nukkuva vauva.
4. Mikä tekee sinusta sinut? Mainitse 3 tärkeintä ominaisuutta itsessäsi.
Sitkeys, huonot ideat ja vielä huonommat jutut.
5. Mikä on paras ruoka mitä tiedät, ruoka mitä voisit syödä päivästä toiseen?
Tortillat.
6. Mikä on tärkein tavoitteesi blogin kirjoittamisessa?
Öö... Tavoite? Hmm... Se ehkä näkyy, että kauheasti ei oo tälle hommalle tavotteita asetettu. Lähinnä tämä on sellaista pientä vastapainoa arjelle. Ehkä sitten joskus, jos arki helpottaa, tälle voi asettaa jotain tavoitteita.
7. Minkälaisten ihmisten luulet lukevan blogiasi?
Tutut ja kaverit :D 
8. Jos saisit miljoon euroa, ja ne pitäisi käyttää itseesi ja perheeseesi yhdessä päivässä. Mitä tekisit?
Ostaisin mökin jostain lapista.
9. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi?
Vähentäisin välimpitämättömyyttä
10. Mikä on paras muistosi lapsuudestasi?
Kaikki sellainen koko perheellä yhdessä tekeminen.
11. Mainitse yksi asia mitä kukaan ei tiedä? 
Jos kukaan ei tiedä, ei sitä voi julkisessa blogissa kertoa :D

En haasta ketään, mutta tätä blogia lukevat voivat napata haasteen itselleen ja vastata seuraaviin kysymyksiin:

  1. Mitä odotat kesässä eniten?
  2. Millaisena näet blogisi vuoden kuluttua?
  3. Millainen aamuihminen olet?
  4. Mikä on ollut paras hetki blogisi parissa?
  5. Oletko tavannut nettituttuja livenä?
  6. Keksi yksi teko, millä tästä maailmasta voisi saada paremman paikan?
  7. Mitä asiaa et ole tehnyt koskaan?
  8. Millaisia terveisiä lähettäisit kymmenen vuotta nuoremmalle itsellesi?
  9. Mikä on uusin blogi, mihin olet tutustunut?
  10. Mikä on mielestäsi maailman ärsyttävin ääni?
  11. Minkä taidon tahtoisit opettaa lapsillesi?