#VainKaksiKättä

Tästä aiheesta on puhuttu  nyt paljon ja monessa paikassa. Yksi aika hyvin myös omia ajatuksia kiteyttävä teksti löytyy Project Mama-blogista. Seuraava kirjoitus on kiertänyt Facebookissa, enkä tiedä sen alkuperäistä kirjoittajaa:

Siirtymätilanne ulos. Ulkona sataa vettä, piha on täynnä kura/mutalammikoita. 7 lasta ja yksi työntekijä. Yksi lapsista roikkuu jaloissa; yrittää saada aikuisen kampattua. Toinen, 5-vuotias, lyö pienempää junaradan palalla päähän. Tämä kolmas alkaa itkeä. Neljäs on piiloutunut pöydän alle, mutustaa siellä tyytyväisenä legopalikkaa, vaikka onkin jo yli 3-vuotias... Työntekijä yrittää päästä irti roikkuvasta lapsesta, jotta pääsisi lohduttamaan itkevää 3-vuotiasta. Viides lapsi tajuaa, että ulos tarvitsee kurikset ja siitä alkaa hirveä huuto. Kuudes on jo ehtinyt pukemaan ja istuu ulkona rappusilla odottamassa…pitkään, koska sisällä ei vielä ole osa edes aloittanut pukemista. Seitsemäs istuu oman lokeron luona ja seurailee toisten touhuja. Odottaa kiltisti, että aikuinen tajuaisi tulla auttamaan vetskarissa. Ei ilmoita itsestään mitään, odottaa ihan hiljaa. Tämä lapsi jää monesti vaille huomiota, kun aikaa menee niin paljon äänekkäämpien ja enemmän tukea tarvitsevien lasten kanssa tekemiseen.

Se kuudes lapsi, on odottanut pihalla jo 10 minuuttia, ennen kuin lapsi numero 3 on ehtinyt tulla niiskuttavana hänen viereensä. Lapsi numero 6 lohduttaa kaveria, koska aikuinen ehti vain hetken lohduttaa. Aikuinen käskee äsken kaveria palikalla lyöneen lapsen (2) vessaan ja huomaa samalla seitsemännen lapsen, jolle auttaa vetskarin kiinni. Seiska pukee päälleen itsenäisesti, mutta jää taas eteisen penkille odottamaan apua lahkeissa ja hanskoissa. Aikuinen pysäyttää ovella vitosen, joka ei kehotuksista huolimatta ole suostunut pukemaan kurahousuja. Siitä alkaa hirveä tahtojen taistelu, mutta lopulta vitonen suostuu pukemaan kurikset ja menee kutosen ja kolmosen kanssa pihalle odottamaan. Aikuinen auttaa seiskalle lahkeet ja hanskat ja seiskakin menee odottamaan. Tässä vaiheessa kutonen on odottanut jo 20 minuuttia.

Ykkönen on paennut nelosen kanssa pöydän alle. Nelosen aikuinen saa tiukalla komennuksella siirtymään pukemaan, mutta ykkönen tarraa kiinni pöydänjalkoihin ja potkii lähestyvää aikuista. Aikuinen muistaa vessaan menneen kakkosen, joka on ollut vessassa jo jonkun aikaa. Mennessään tarkistamaan vessaa, odottaa siellä vessapaperista tukkeutunut vessanpönttö ja hihittelevä lapsi. Aikuinen pyyhkii hikeä otsaltaan, laskee kymmeneen ja käskee lapsen pukemaan. Matkallaan kohti haalareitaan, kakkonen ehtii tönäistä nelosen kumoon. Aikuinen menee selvittämään asiaa, lohduttaa nelosta, ja komentaa kakkosen pukemaan. Lopulta toisen ryhmän aikuisista joku on päässyt pihalle asti, jolloin rappusilla puoli tuntia odottanut kutonen pääsee leikkimään kolmen kaverin kanssa. Sisällä on vielä kolme lasta, joista vain yksi on aloittanut pukemisen. Nelonen saa vaatteet puettua, mutta joutuu jäämään rappusille odottamaan, koska toisella työntekijällä on ulkona jo 15 lasta. Tällä aikaa myös kakkonen on pukenut päälleen ja hän menee nelosen seuraksi odottamaan. 20 sekunnin kuluttua nelonen tulee itkien sisään, koska kakkonen oli lyönyt häntä mahaan. Aikuinen lohduttaa nelosta ja käskee kakkosen eteisen penkille odottamaan. Nelonen menee takaisin rappusille.

Aikuinen lähtee etsimään ykköstä, joka on löytänyt jostain kynän ja piirtänyt lattiaan mustan sekasotkun. Pitkän keskustelun jälkeen ykkönen suostuu pukemaan. Kaikki lapset ovat valmiita. Kolmaskin työntekijä on ilmaantunut pihalle, joten kaikki lapset pääsevät leikkimään. Ykkönen meinaa karata matkalla aidatulle leikkialueelle. Aikuinen juoksee hänet kiinni juuri ennen parkkipaikkaa ja saattaa kädestä portille. Sitten hän menee siivoamaan tukkeutuneen vessan. Sillä aikaa ykkönen työntää kakkosen liukumäestä alas niin, että kakkosen huulesta alkaa vuotaa verta. Toinen työntekijä menee sisälle hakemaan jääpussia, jolloin työkaveri jää pihalle yksin 25 lapsen kanssa. Kiirehdin ulos, en ehdi käymään itse edes vessassa.

Ihanko tosissanne meinaatte lisätä ryhmääni vielä yhden lapsen?

 
Varhaiskasvatuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä toimintaa. Sitä vastaa on perustettu #VainKaksiKättä-kampanja. Aiheesta voi lukea lisää Facebookista.

Jos ei pääse paikalle ensi viikon mielenosoitukseen, niin osallistua voi postikortilla.

 

Syli on tarve

Tuo otsikon kolme sanaa tekisi mieli kirjoittaa itselle jonnekkin näkyviin. Sillä kyllähän minä sen tiedän. Tässä kaiken arkisen sähellyksen keskellä se meinaa vain unohtua. Syli ei saisi koskaan olla mikään palkinto tai erikoisjuttu. Välillä tuntuu olevan vain liian monta asiaa kesken samaan aikaan. Väsyneenä tuntuu siltä, että lapset kinuvat syliin ja vauva itkee ihan vaan kiusallaan. Eihän se ole totta. Sitten havahtuu niihin ajatuksiin itsekkin ja kaappaa muksut vuorotellen tai samaan aikaan syliin.

Useampi Facebook-kaveri on tässä viimepäivien aikana jakanut tätä Meidän Perhe-lehden nettisivuilla ollutta lastenpsykiatri Jukka Mäkelän kirjoitusta, joka koskee samaa aihetta

Lastenpsykiatri: ”Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni

Pyrin siihen, että minulla olisi joka päivä aikaa istua ihan rauhassa Justus sylissä. Edes jonkun hetken. Tai ainakin vähintään sitten pitää sitä manducassa. Lähellä, kosketuksessa. Isompia poikia koitan aina ohimennessä silittää poskesta tai pörröttää hiuksia. Usein siinä kohti, kun laitan niille autossa turvavöitä, annan pienen pusun poskelle. Joka ilta pyrin varaamaan myös pienen oman hetken jokaiselle pojalle. Hetken, jolloin luetaan iltasatu ja jutellaan. Ja silloin saa istua sylissä.

 

Hirveä tarve selitellä.

Syksy lähestyy. Muutama ihminen on esittänyt ihan viattoman kysymyksen, että "Jääkö pojat sitten kotiin, kun vauva syntyy, vai jatkaako hoidosssa?".

Ja heti tulee ihan kamala tarve selitellä, että miksi tehdään, kuten tehdään. Pojat siis jatkavat päivähoidossa "kymppipäiväisinä". Eli ovat hoidossa n. kymmenen päivää kuukaudesta. Tai siis maksan kymmenestä päivästä, mutta mielestäni on parempi, että viikoissa säilyy joku rytmi, ja sen takia joinain kuukausina tulee sitten vain kahdeksan hoitopäivää. Päivät ovat myös lyhyempiä, eli klo. 9-15. (Kuntamme kuuluu niihin, joissa virikelapsille ei kuulu aamupalaa).

Kukaan ei ole tuominnut tai ihmetellyt ratkaisuamme. Oikeastaan enemmän on kuulunut niitä "no teidän tapauksessa kyllä ymmärtää hyvin, että pojat menee hoitoon". Miksi sitten tulee tarve selitellä ja perustella niin kamalasti?

Aika varmasti sen takia, että itestä tuntuu jotenkin pahalta pistää lapset hoitoon, vaikka itse on kotona. Vaikkakin vain kahdeksi päiväksi viikosta ja lyhemmiksi päiviksi. Ja vaikka meillä on kummankin kohdalle "ammattilaisen mielipide" asiasta.

Joonan kohdalla tilanne on jo aika selkeä. Puheongelmien takia Joona todellakin hyötyy päiväkodista. Itseasiassa psykologin lausunnossa sanottiin, että "Joona hyötyisi kokopäivähoidosta". Toteutuuko tämä, on nyt vielä kysymysmerkki. Mutta intensiivinen puheterapia ja päiväkoti ovat tehneet Joonalle jo nyt niin valtavan hyvää ja saaneet aikaan valtavan kehitysharppauksen, että siihen ei kyllä viitsisi nyt vuoden taukoa pistää. Joonalla kuitenkin on vielä ikätasoonsa monissa asioissa kirittävää ja kuitenkin se eskari häämöttää jo vuoden päässä.

Entä Juuso sitten? No iso syy on se, että Juuso rakastaa sen hoitopaikkaa. Toukokuussa, kun kävimme kardiologin kontrollissa, Juuso rupesi itkemään, kun tajusi, että sieltä mennäänkin suoraan kotiin,eikä sinä päivänä pääse hoitoon. Toinen syy Juuson kohdalla on motorinen kehitys. Kardiologin kanssa juttelin tästä päivähoitoasiasta ja oli kanssani samaa mieltä, että se toisten omanikäisten kanssa touhuaminen on Juusolle hyväksi. Siinä joutuu motoriikka koetukselle toisella tavalla, kuin kotona.

Näiden syiden lisäksi sitten tietysti myös vähän itsekkäät syyt. Pyöritän arkea yksin kahden vauhdikkaan leikki-ikäisen ja kohta vauvan kanssa. Kun pojat ovat hoidossa, saan pienen hengähdystauon välillä. Saan nukkua univelkoja pois, jos vauva sattuu olemaan sellaista sorttia, että sen kanssa onnistuu päiväunet. Saan kaksi päivää viikossa aikaa siivota ja pyykätä. Ja ennenkaikkea tämä järjestely antaa edes pientä toivoa siitä, että tällä kertaa voisi imettäminen onnistua. Juuson kohdalla suurin syy oli se, että ei ollut aikaa istua vauva sylissä ja opetella.

Ja kyllä. Vaikka pistänkin omat lapseni hoitoon, kohottelen silti vähän kulmiani niille perheille, jotka laittavat alle kolmevuotiaan lapsen joka päivä hoitoon vain sen takia, että pääsevät itse vähän helpommalla.

Pikkuapulainen

Olen josksu aikasemminkin puhunut siitä, että haluan ottaa lapset mukaan kaikkiin kotihommiin. Viimeaikoina Juuso on innostuntu kovasti olemaan apuna milloin missäkin. Kaupassa olen saanut useita ihastuneita kommentteja ja hymyjä kun pieni mies nostelee omista pienistä kärryistään ostoksia kassahihnalle. Välillä käy niin, että kassalla ei ensin työntekijä edes huomaa tätä pientä apuriani, ennenkun jostain nousee yllättäen leipäpaketti.

Kotona poikien homma on tyhjentää tiskikoneesta aterimet oikeille paikoilleen. Tosin terävimmät veitset poimin yleensä itse ensin talteen.

 Juuso alkaa oppia jo mihin laatikkoon mikäkin kuuluu. Joonan kanssa ollaan ennenkin tehty esimerkiksi sämpylöitä ja muutenkin ruokaa. Nyt Juuso innostui ensimmäisen kerran ruuanlaitosta ja teki yhdessä kanssani kastiketta.

Kesän aikana olen myös ruvennut vaatimaan Joonalta omien astioiden viemistä tistialtaaseen ruuan jälkeen. Nyt viimein pituus riittää sen homman tekemiseen ilman kamalaa sotkua.

Rehuja lautasella

Meillä syödään niin harvoin lautasen täydeltä kasviksia, että oli pakko ottaa oikein kuva:

Salaattia, papupataa, maissia ja parsaa sekä maustamatonta broileria.

Pojat olivat sitä mieltä, että pahaa on ja yök en syö. Tästä suivaantuneena olen sitten tehnyt useampana päivänä hyvin kasvispitoisia ruokia. Melkein joka päivä salaattia ja hyörytettyjä kasviksia. Ajattelin niitä ruveta höyryttämään kerran viikossa isomman satsin, että voi sitten parina päivänä ainakin lämmittää ruuan lisukkeeksi. Joonahan on pääasiassa sitä mieltä, että ruoka on myrkytettyä jos siinä on parsakaalta, vaikka muuten hyvin kasviksia syökin. Juuso taas eläisi pelkällä käristemakkaralla jos saisi valita. Asennemuutosta siis kaivataan. Ja minä olen kyllästynyt "ykkösruokaan", mikä tarkoittaa makaroonia ja jauhelihaa ketsupilla.

En halua pakkomaistatuttaa enkä pakkosyöttää, mutta koitan pistää epämieluisia juttuja usein tarjolle. Ehkä ne joku kerta ihan vahingossa eksyvät suuhun asti. Mun puolesta saa näppiä lautaselta vain ne mistä tykkää, mutta muuta ruokaa ei ennen iltapalaa tipu. Leipää saa jos lautanen on tyhjä. Ja ilmeisesti ainakin hoidossa kelpaa ruoka. Harmi vain, kun hoito jää kesätauolle kesäkuun alussa. Kuolevatkohan lapset kesän aikana nälkään?

Stereotypiat

Minä en ole ihminen, jota ärsyttäisi se, että tytöille mainostetaan prinsessoja ja pojille autoja. En ole myöskään vaatimassa sukupuolineutraaleja vaateosastoja ja muuta sellaista. Mutta nyt iski kyllä eteen sellainen yleistys, joka jopa minua ärsytti ihan suunnattomasti.

Paikallisessa Halpa-Hallissa oli myynnissä tällaiset kyltit:

Siis oikeasti. "Varoitus kauhukakaroista" ja poikien kuvia ja toisessa "Varoitus kikattavista lapsista" tyttöjen kuvilla.

ARGHHH!!!!

Uudet tuulet

Kulunut viikko on ollut aika raskas. En olisi vielä viikko sitten tiennyt, että tällaisen myllytyksen käyn tässä muutamassa päivässä läpi. Ihan naurettavuuksiin menneiden vaiheiden, tuntikausien itkemisen ja monen monituisen keskustelun jälkeen ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että molemmat pojat vaihtavat hoitopaikkaa. Mun isot pojat tarvitsevat jo isommat ryhmät kasvun ja kehityksen tueksi. Ja perhepäivähoitaja hengähdystauon. Olisin kyllä itse toivonut niiden isompien ryhmien sijaitsevan samassa paikassa. Mutta nyt ei enää auta murehtia mennyttä, vaan täytyy katsoa eteenpäin. Mennään kevät näin ja syksyllä sitten pienempikin menee päiväkotiin.

Torstaina käytiin tutustumassa isomman kanssa päiväkotiin. Hienot tilat täällä kyllä on. Onkin jännä paikka pojalle olla ensimmäistä kertaa porukan pienin. Pikkasen tuntuu poikaa maanantai jännittävän.

Pienemmän kanssa käytiin tutustumassa ryhmikseen eilen. Poika sai heti leikkikaverin vähän vanhemmasta pojasta ja ei olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan.

Molemmissa paikoissa työntekijät tuntuivat tosi kivoilta. Päiväkodilla erän vanhempi työntekijä esitteli itsensä ja sanoin sitten hänelle, että "nyt tuli tuttu naama, mutta en vain muista mistä". Nainen nauroi ja sanoi, että samoin. Sitten kun hetki siinä pyöriteltiin niin selvisi, että tämä nainen on ollut minulle eskariopena silloin 22 vuotta sitten.

Pienemmän ryhmis sijaitsee toisen ryhmiksne naapurissa. Nämä kaksi ryhmistä käyttävät samaa aidattua pihaa ulkoilemiseen. Tämä toinen ryhmis on ollut poikien varahoitopaikka, eli vaikka itse ryhmis on pienemmälle outo paikka, ovat lapset ja hoitajat tuttuja. Kun hoitajat olivat kertoneet lapsille, että Juuso tulee maanantaina olivat lapset muistaneet heti kenestä on kyse. Olipa joku kysellyt, että "Tuleeko Joonakin?".

Hyvillä mielin siis lähdetään maanantaina miettimään, että missäs järjestyksessä nyt pitääkään paikat kiertää, että ehtii viedä molemmat ja ehtii töihinkin ajoissa...

Star Wars

En pidä itseäni ihan kamalan nörttinä, mutta tietyt jutut kuuluvat mielestäni jo yleissivistykseen. Oli sitten aika karua tajuta, että tässä tosiaan ollaan kasvattamassa lasta jonka mielestä Darth Vader on POSSU...

  

(kuva täältä)