Syli on tarve

Tuo otsikon kolme sanaa tekisi mieli kirjoittaa itselle jonnekkin näkyviin. Sillä kyllähän minä sen tiedän. Tässä kaiken arkisen sähellyksen keskellä se meinaa vain unohtua. Syli ei saisi koskaan olla mikään palkinto tai erikoisjuttu. Välillä tuntuu olevan vain liian monta asiaa kesken samaan aikaan. Väsyneenä tuntuu siltä, että lapset kinuvat syliin ja vauva itkee ihan vaan kiusallaan. Eihän se ole totta. Sitten havahtuu niihin ajatuksiin itsekkin ja kaappaa muksut vuorotellen tai samaan aikaan syliin.

Useampi Facebook-kaveri on tässä viimepäivien aikana jakanut tätä Meidän Perhe-lehden nettisivuilla ollutta lastenpsykiatri Jukka Mäkelän kirjoitusta, joka koskee samaa aihetta

Lastenpsykiatri: ”Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni

Pyrin siihen, että minulla olisi joka päivä aikaa istua ihan rauhassa Justus sylissä. Edes jonkun hetken. Tai ainakin vähintään sitten pitää sitä manducassa. Lähellä, kosketuksessa. Isompia poikia koitan aina ohimennessä silittää poskesta tai pörröttää hiuksia. Usein siinä kohti, kun laitan niille autossa turvavöitä, annan pienen pusun poskelle. Joka ilta pyrin varaamaan myös pienen oman hetken jokaiselle pojalle. Hetken, jolloin luetaan iltasatu ja jutellaan. Ja silloin saa istua sylissä.