Toissapäivänä koettiin taas niitä hetkiä, kun otti aika sairaasti päähän olla tämän perheen ainoa arkiaikuinen. Koska sehän tarkoittaa sitä, että arkena ei tapahdu yhtään mitään, jos minä en tee. Ja tämä koskee tietysti myös lumitöitä.
Autossamme sattuu olemaan pikkasen verran surkeahkot talvirenkaat ja niinhän siinä sitten kävi, että jään päälle satanut lumi teki kepposet ja en päässytkään pihalta pois, kun yritin lähteä hakemaan Joonaa hoidosta. Ja sitten kun lähdin peruuttamaan veti hanki ja jää koko auton penkkaan. (Kuskin ajotaidoissahan ei voi olla mitään vikaa tässä kohti).
Tuohon se jäi. Ei mihinkään. Ei eteen, eikä taakse. Hain lapion ja kaivoin lunta pois auton edestä ja takaa ja alta. Yritin päästä eteenpäin ja taaksepäin. Ei mihinkään. Olin varmaan jotain vartin siinä värkännyt ja äheltänyt, kun takaa kuului ääni "Jäitkö kiinni?". Naapuri oli katsellut epätoivoista räpeltämistäni ja tuli avuksi. Ensin yritti työntää, mutta se ei auttanut. Sitten hän kävi hakemassa lumilapion ja ämpärillisen hiekkaa. Niiden avulla saatiin auto liikkumaan ja puoli tuntia myöhemmin pääsin sillä pois pihasta. Yritin huutaa kiitokset ikkunasta, mutta naapuri huusi vain, että "mee vain, että et jää uudestaan kiinni". Todella kiitollinen olen kyllä avusta. Ilman ystävällistä naapuria olisin varmaan vieläkin kiinni tuossa risteyksessä.
Mitä tästä opimme? Joko ne lumityöt pitää tehdä, tai sitten lähtiessä mennä kovempaa.
Enemmän vauhtia vaan :D
VastaaPoista