sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Virtuaalinen vertaistuki

Olen aika "some-aktiivinen", eli roikun liikaa facebookissa. Tajusin tuossa, että eräällä keskustelufoorumilla olen roikkunut jo kymmenen vuotta ja siitä kuusi modena.

Facebookin puolella kuulun aika moneen ryhmään. Todella moneen kirppariryhmään, muutamaan harrastusryhmään, pariin mammaryhmään ja HLHS-lasten vanhempien ryhmään. Ja no muutamaan muuhunkin.

Pahimmillaan tuollainen ryhmä voi olla paikka, missä sataa sitä itteensä niskaan ja urakalla. Mutta parhaimmillaan hyvällä ryhmähengellä varustettu virtuaaliryhmä voi olla ihan oikea vertaistuki. Joskus ryhmä on niin hyvä, että jäseniä haluaa nähdä ihan oikeassa elämässäkin.

Tuon mainitsemani keskustelufoorumin porukan kanssa ollaan järjestetty vuosien aikana useampiakin miittejä. Yhtenä kesänä oikein "miittikiertue", jolloin miittejä järjestettiin Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella, Seinäjoella, Kälviällä ja Rovaniemellä (mikä ei kuulu joukkoon?). Itse kiersin kaikki muut, paitsi Helsinkiin asti en lähtenyt.

Tämä viikonloppu meni yhdessä tallaisessa miitissä. Yli kymmenen ihmistä, joista ketään en ollut tavannut koskaan aikaisemmin. Suuntana oli Tampere, eli melkein neljän tunnin ajomatka.  Edellinen ilta meni lähinnä panikoidessa sen kanssa, että mitä ihmettä oikein pistän päälleni! Lähdin heti suoraan töiden jälkeen ajelemaan ja täytyy kyllä sanoa, että jännitti aivan sairaasti. Koko se tilanne, ajomatka ja kaikki.

Autossa oli kyllä jotenkin ihanan vapauttava tunne, kun sai olla liikkeellä ihan YKSIN. Samalla tuli sitten kokeiltua vähän tuota autoakin pidemmällä matkalla (autosta kerron lisää sitten myöhemmin). Ja kun ihana ystäväni J pelasti vielä Tampereen keskustassa ajamiselta ja sain ajaa auton heille, oli fiilis oikein hyvä. Puolimatkassa pidin pienen tauon ja tuli napattua sitten kuva huoltiksen vessassa. Kuvan tarkoitus oli kertoa muille miittiin tulijoille, että minkä näköinen tyyppi sieltä on tulossa ja millaisissa vaatteissa.




Meidän navigaattori ei tykkää Tampereesta, vaan haluaa siellä aina sitten kertoa n. 100m risteyksen jälkeen, että "tuosta sun olis pitäny kääntyä", joten vähän ehdin harhailla ja ajaa kahden risteyksen ohi, ennen J:n luokse pääsyä. Ja kun täältä Tampereelle mentäessä meinaa olla noita huoltoasemia vähän harvassa, taisi yksi ensimmäisistä lauseista olla "missäs teillä olikaan vessa?".

J heitti mut sitten Sokokselle missä hetken pyörin ja mietin, että minnekkäs nyt pitikään oikein mennä. Lopulta löysin oikean kahvilan ja tarpeeksi eksyneenä kun pyörin siinä, eräs miittiin osallistuva sitten vilkutti ja uskaltauduin liittymään porukkaan. Siinä vaiheessa jännitti niin paljon, että en meinannut saada jalkoja liikkeelle ja teki mieli juosta karkuun. Aika pian sain kuitenkin huomata, että kivoja ihmisiä nämä ovat myös livenä.

Seuraavaksi porukka suuntasi sitten syömään. Paikaksi oltiin valittu The Grill ja täytyy kyllä sanoa, että ruoka oli hyvää. Ja seura mitä parasta. Jälkkärin kanssa ei kyllä tosin ollut suuria valinnavaikeuksia, kun listalla oli tasan yksi, mille en ole allerginen. Onneksi se sattui olemaan todella hyvää!


Miitin jälkeen porukka sitten hajaantui kuka minnekkin ja ainakin yhden kanssa sovin jo, että tavataan pian uudestaan, kun asutaan samassa maakunnassa.

J tuli sitten keskustaan ja kun kerrankin pääsi niin käytiin yksillä. J siiderillä ja minä kivennäisvedellä. Mutta eihän se juominen ole se pointti, vaan lähteminen.

Aamulla sitten heräsin sisäisen kelloni herättämänä seiskalta ja kasin jälkeen sain jo silmätkin auki. Olin pari tuntia lapsenvahtina ehkä maailman helpoimmalle vahdittavalle ja sitten sain vielä ruokaakin ennen kotimatkaa.

Kotiin kun pääsin niin olikin sitten heti uusi lähtö edessä. Pojille siistimmät vaatteet ja naapurikuntaan synttäreille. Kotona olin sitten illalla seitsemän jälkeen ja no sohvahan siinä sitten kutsui, kun kroppa päätti pistää stopin riehumiselle. Raskausajan ihanat huimauskohtaukset ovat jälleen palanneet riesakseni (kuten myös turvotus, mutta siitä tulen varmasti kitisemään teille kesällä monta kertaa). Puoli tuntia sohvalla ja olin jälleen elävien kirjoissa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että oli todella ihana ja mieltä virkistävä irtiotto arjesta tällainen pikareissu.

Kiitos J:lle ja miittiin osallistuneille. Oli huippua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti