Yritin ottaa kännykällä tässä yhtenä iltana kuvia pojista. No eihän siitä mitään tullut. Liian pimeää ja salaman kanssa kuvaan tuli vain heijastimet. Oli just sellainen päivä, että jos olisin sellainen "jee vitsi kun mun elämä on niin parasta ja oon niin superäiti"-ihminen, niin olisin saanut hyviä fb-tilapäivityksiä. Olisin voinut laittaa vaikka "Olipas ihana olla poikien kanssa ulkoilemassa. Haravoituakin saatiin ja Joona oli kyllä ihana, kun antoi Juusolle keinussa vauhtia". Vitsi kun kuulostaa ihanalta. Ja todellisuushan oli sitä, että Juuso ei halunnut lähteä pihalle. Joona oli kyllä oikeasti reipas ja puki itse päälle ja kiltisti odotti eteisessä, että sain Juuson puettua. Usein ei odota, vaan painelee omin lupineen pihalle ja sitten saa olla juoksemassa perään. Juusolle sai tapella päälle joka ainoan vaatekappaleen ja suunnilleen istua päällä, että ei se karannut. Ihan uskomattoman hermojaraastavaa yrittää saada hanska käteen lapselle joka huutaa ku syötävä ja huitoo ja heiluu. No lopulta, kun molemmat pojat oli puettu ja itelle vedetty pihakamppeet päälle, Juuso päätti, että kengät jalassa ei kävellä. Ja meidän draamaking osaa kyllä pitää huolen siitä, että varmasti kaikki huomaa, kun hällä on nyt niin kurjaa. Tämä istui kuraiseen maahan pihalle ja huusi täyttä kurkkua. Ja koska jos Juusoa pänniin, siihen ei sitten auta mikään, annoin sen huutaa. Juuso vielä tehosti kurjuuttaa menemällä selälleen maate ja siinä se sitten äksänä karjui naama punaisena.
Itse juttelin sille ja välillä koitin ottaa syliinkin ja lopulta annoin huutaa. Haravoin parin metrin päässä ja siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. Lehtiharavaamme ei ole sitten varmaan tarkoitettu lehtien haravoimiseen, kun vartissa oli kaksi piikkiä poikki. Tai sitten minä vain en osaa. Joona kävi myös juoksemassa ja levittämässä haravoidut lehdet. Mutta ne viitsinyt olla vihainen, kun toisella oli niin kivaa. Sillä välin Juuso oli keksinyt, että konttaamista vois kokeilla. Mutta kun kurahaalarit on liian pitkät, niin ei konttaamisessa pysy sitten kumpparit mukana, vaan ne roikkui siellä jalkojen takana. Ja taas tuli huuto. Kävin hakemassa Juusolle lenkkarit. Juuso jatko huutamista, minä jatkoin haravoimista ja Juuna jatkoi päätöntä juoksemista pitkin pihaa. Kun hermo meni haravaan päätin kokeilla jos vaikka Juuso suostuis keinumaan. No ensin piti siinäkin huutaa, mutta hetken päästä se muisti tykkäävänsä siitä hommasta.
Juusolle saa antaa todella kovat vauhdit. Joonalle ei niinkään. Se jo kertaalleen putosi keinusta ja jäi jaloista roikkumaan pääalaspäin. Se oli jotenkin todella hauskaa, mutta sen jälkeen tylsä äiti laski keinun alaspäin.
Ja kun oma keinuminen ei enää kiinnostanut, niin aina voi antaa veljelle vauhtia
Keinumisen jälkeen annoin Juusolle vähän polkutraktorin kyytiä. Sitten kello alkoi jo näyttää iltapala-aikaa, mutta koska Juuso oli nyt hoksannut, että pihalla onkin ihan kivaa, alkoi taas ihan hillitön huuto, kun sisälle piti. Tällä kertaa Joona yllätti jälleen positiivisesti. Olin varautunut siihen, että ensin kannan kirkuvan ja potkivan Juuson sisälle ja sitten juoksen kiinni Joonan, jonka kannan kirkuvana ja potkivana sisälle. Mutta Joona juoksikin heti perään "äiti, Juuso, odota minua!".
Jep. Lasten kanssa ulkoilu käy urheilusta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti