Ajatuksia imetyksestä

Imetys. Aihe, joka ei itsellä herätä mitään suuria tunteita mihinkään suuntaan. Olen oikeastaan ihan onnellinen, että oon saanut kokea molemmat; pulloruokinnan ja imetyksen. Molemmissa ruokintatavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Imetyksen hyvinä puolina aika itsestäänselvä on tietysti äidinmaidon terveysvaikutukset. Niihin en sen kummemmin kommentoi.Koen täysimettäväni ja täysimettäneeni koko ajan, vaikka Justus onkin pari kertaa saanut korviketta. Itse en näe tässä asiassa myöskään hyvää ja huonoa vaihtoehtoa, vaan hyvän ja vielä paremman vaihtoehdon. Korvike ei ole minulle mikään mörkö, jota tulee välttää viimeiseen asti. Vaikka olenkin pumpannut pakastimeen maitovarastoa, ei minua haittaa, jos vauvalle poissaollessani annetaan korviketta. Suurimman osan ajasta se kuitenkin saa äidinmaitoa. Älymaitoa, joka mukautuu vauvan tarpeiden mukaan. Mukautuvaa maitoa, joka valitettavasti myös kerää itseensä niitä vauvan mahalle sopimattomia aineita ja omiä syömisiä joutuu miettimään aivan toisella tavalla, kuin pullovauvan kanssa.

Ensimmäiset kaksi kuukautta imetys oli ihan yhtä tuskaa. Se sattui ja tuntui välillä, että mitään muuta ei ehdi tehdäkkään, kun vain imettää. Rintatulehdukselta onneksi vältyin, mutta tiehyetukos pisti kokeilemaan vähintäänkin mielenkiintoisia imetysasentoja.

Pulloruokinnalla ei myöskään ollut niskat näin jumissa. Hiljalleen kuitenkin Justus oppi imuotteen ja rintakumistakin päästiin parin kuukauden kohdalla eroon. Imetys ei kuitenkaan ole kauhean vuorovaikutteista touhua. Paljon enemmän tuli juteltua ja katseltua vauvaa silmiin, kun syötti pullosta. Ja jotenkin siihen pullosta syöttämiseen pitää keskittyä ihan toisella tavalla. Imettäminen onnistuu välillä vähän "siinä sivussa". Yhtenä päivänä nauratti kovasti, kun mietin sitä, kuinka usein saa lukea imetyksen olevan äidin ja vauvan rauhallinen kahdenkeskinen hetki. Siinä vaiheessa, kun vauva roikkuu mukana manducassa ja syö siinä samalla, kun itse yrittää tehdä jauhelihakastiketta, on hommasta rauhallisuus ja läheisyys melko kaukana.

Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kerta silmät auki

 Aluksi tuntui myös tosi vaikealta se, että ei tiennyt yhtään miten kauan vauva milläkin kerralla syö. Ajattelin, että en koskaan opi olemaan ajoissa yhtään missään! Kuitenkin nyt tässä kolmen kuukauden tietämillä on syömiskerrat harventuneet ja nopeutuneet sen verran, että tuota ongelmaa ei enää ole.

Joonaa imettäessä hoidin syöttämiset aina jossain syrjässä omassa rauhassa. Eikä siitä kyllä siltikään mitään tullut. En olisi silloin uskonut, että joskus voisin imettää melkein missä vain. Imetyspaidat ovat olleet todellä kätevä investointi, kun niiden kanssa imettäminen onnistuu suurempia vilauttelemattakin.

Julki-imetys Subwayssa

En koe, että suhde Justukseen olisi jotenkin erilainen kuin Joonaa ja Juusoon oli sen takia, että nyt imetän. Enemmänkin ajattelen, että ruokkiminen ylipäätään luo erityisen suhteen vauvan ja vanhemman välille. Välillä on vähän surullistakin huomata, kuinka ulkopuoliseksi mies tästä vauva-ajasta imetyksen myötä jää.

Mutta onhan tämä helppoa, nyt kun tämä sujuu! Ei tarvi raahata tuttipulloja ja maitoja mukana ja aina miettiä menemisiä sen mukaan, että jossain lähettyvillä on mikro, jossa lämmittää maito. Toiveena olisi, että imetystä voisi jatkaa kunnes saa siirtyä lehmänmaitoon. Tai kun tää tissinpurijapiraija saa hampaita!