Jos olisin...

Hauskaa. Minut ja serkkuni oli taas sekoitettu. Oli kivenkovaa väitetty toisen puolen tädilleni, että "se sun siskontyttö". No ei ole siskon tyttö, kun on siskon miehen veljen tyttö. "Niin tämä on sun sisko...", no ei ole kun ei ole siskoa, veljiä vain. Sama toisinpäin "Niin te ootte serkkuja" "No ei olla kun me ollaan siskoja ja sit meillä on vielä se serkku". Ja me kolme ei muuten edes näytetä kovinkaan samalta. Niin ja samaan syssyyn vielä meidän täti, jota luullaan vuorotellen kaikkien kolmen siskoksi.

Lukiossa minut sekoitettiin kolmeen muuhun tyttöön. Olin vuorotellen Tiina, Jenni tai Minna. Hassua sinänsä, että meistä neljästä olin ainoa punapää.

Nimeäni ei muista kukaan. Onhan se niin erikoinen ja hankala. Satu. Pitkän aikaan olin ammattikorkeassa Sini, Suvi, Sari tai Säde. Kerran erään työtehtävän puitteissa jätin entiselle koululleni viestin eräälle opettajalle. Viestin kirjoitti opettaja,jota en ollut ennen tavannut. Viestin vastaanottaja ei ymmärrettävästä syystä ollut ymmärtänyt, että kuka viestin oli jättänyt kun etunimi oli muuttunut Sariksi ja sukunimen loppuosa koskeksi.

Anonyymi kameleontti. Vielä kun naama on sitä lajia, että se ei jostain syystä jää ihmisille mieleen. Pitää sitten pitää meteliä itestään sen verran, että jää mieleen.

Jos olisin supersankari, supervoimani olisi ajan pysäyttäminen.

Jos olisin taiteilija, tekisin nykytaideteoksen missä olisi kippoja ja kuppeja ja niistä valuisi vettä. Osassa kuppeja olisi eriväristä vettä ja erilaisia aineita. Tulisi kuvioita. Ja sitten ihmiset voisivat tuijottaa sitä valuvaa ja tippuvaa vettä ja niitä kuvia. Samoin, kun tuijotetaan tulta tai jäähallin jääkonetta.

Jos olisin hullu, varmaan istuisin jossain pimeässä nurkassa viikkaamassa muovipusseja. Tarkasti ja säntillisesti kolmioiksi. Sitten tekisin niistä siistejä pinoja. Vähän kuten Tuija Lehtisen Sara-kirjojen Kevin niiden vessapapereiden kanssa. Tosin ilman pakastekanaa hatussa.