Vanhan hupparin uusi elämä

Hain äidiltä ompelukoneen. Tarkoituksena oli ommella pari ruokalappua. No se homma on edelleen kesken, mutta oma vanha punainen huppari ja miehen harmaa college-paita saivat uuden elämän, kun äkillisenä päähänpistona päätin ommella elämäni ensimmäisen lastenvaatteen. Onhan tässä monta juttua, mitkä ei kestä lähempää tarkastelua, mutta oon silti aika fiiliksissä, että tein tämän oikeasti ihan itse!

THE LIEBSTER AWARD-haaste

Blogi on edelleen vähän hiljainen. Lukijat varmaan ymmärtää jos sanon olevani VÄSYNYT. Isompien poikien puheterapeuttia lainaten "ollut sellainen kevät, että ei ihme jos pönttö viheltää". Olikin sitten jotenkin todella piristävää, että Frutti Di Mutsi-blogin Sofia oli heittänyt minulle tällaisen haasteen. Haasteen idea on saada näkyvyyttä pienille (eli alle tuhannen seuraajan) blogeille. No mun blogilla on matkaa melkoisesti edes sataan, eli onko tämä sitten sellainen miniblogi.

1. Miksi kirjoitat juuri siitä mistä kirjoitat?

Kun en ole keksinyt vielä mitään muutakaan mistä kirjoittaa.

2. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Rakkaus kirjoittamiseen.

3. Mikä on kauneinta mitä tiedät?

Päiväunia sylissä nukkuva vauva.
4. Mikä tekee sinusta sinut? Mainitse 3 tärkeintä ominaisuutta itsessäsi.

Sitkeys, huonot ideat ja vielä huonommat jutut.

5. Mikä on paras ruoka mitä tiedät, ruoka mitä voisit syödä päivästä toiseen?

Tortillat.

6. Mikä on tärkein tavoitteesi blogin kirjoittamisessa?

Öö... Tavoite? Hmm... Se ehkä näkyy, että kauheasti ei oo tälle hommalle tavotteita asetettu. Lähinnä tämä on sellaista pientä vastapainoa arjelle. Ehkä sitten joskus, jos arki helpottaa, tälle voi asettaa jotain tavoitteita.

7. Minkälaisten ihmisten luulet lukevan blogiasi?

Tutut ja kaverit :D 

8. Jos saisit miljoon euroa, ja ne pitäisi käyttää itseesi ja perheeseesi yhdessä päivässä. Mitä tekisit?

Ostaisin mökin jostain lapista.

9. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi?

Vähentäisin välimpitämättömyyttä

10. Mikä on paras muistosi lapsuudestasi?

Kaikki sellainen koko perheellä yhdessä tekeminen.

11. Mainitse yksi asia mitä kukaan ei tiedä? 

Jos kukaan ei tiedä, ei sitä voi julkisessa blogissa kertoa :D

En haasta ketään, mutta tätä blogia lukevat voivat napata haasteen itselleen ja vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitä odotat kesässä eniten?
2. Millaisena näet blogisi vuoden kuluttua?
3. Millainen aamuihminen olet?
4. Mikä on ollut paras hetki blogisi parissa?
5. Oletko tavannut nettituttuja livenä?
6. Keksi yksi teko, millä tästä maailmasta voisi saada paremman paikan?
7. Mitä asiaa et ole tehnyt koskaan?
8. Millaisia terveisiä lähettäisit kymmenen vuotta nuoremmalle itsellesi?
9. Mikä on uusin blogi, mihin olet tutustunut?
10. Mikä on mielestäsi maailman ärsyttävin ääni?
11. Minkä taidon tahtoisit opettaa lapsillesi?

Vähän vain oon taas ostellut vaatteita...

Pitihän sieltä Helsingistä nyt vähän jotain ostella, etenkin kun nyt on ihan oikeasti tarve. Justukselle on ollut pieniä vaatteita hyvin, mutta 74-86 välillä tilanne on aika heikko. Joona ja Juuso ovat myöskin ottaneet taas kasvuspurttia. Juuson vaatekoko olisi nyt 104 ja se on sellainen koko, minkä Joona on jotenkin hypännyt yli kokonaan. Eli siis kaikkien kolmen vaatekaappi kaipaisi vähän täytettä. Jo ennen Helsinkiin lähtemistä kävin paikallisen kirjakaupan loppuunmyynnistä löytämässä Justukselle tämän Maxomorran bodyn koossa 74/80

Helsingistä tuli sitten ostettua Joonalle Villervallan paita (oon nyt jotenkin aivan tykästynyt Villervallan vaatteisiin!) ja Juusolle Name It:n housut. Housut jäi tosin nyt kuvaamatta.

Justukselle unohtui pakata Helsinkiin mukaan ruokalappu ja sitä puutetta piti käydä sitten vähän paikkaamassa Jesper Juniorissa. Nämä Nallen pilkkujutut olivat aivan ihania ja jäin niitä hypistelemään pitkäksi aikaa. Lopulta sitten ostin kuitenkin vain ruokalapun ja hanskat. Puolipotkarit löytyivät sitten lopulta Prismasta, niitäkään en ollut pakannut tarpeeksi mukaan.

Mutta sen verran kovaa se ihana pilkkubody ja siihen sopivat keltaiset puolipotkarit jäivät harmittamaan, että kotona piti sitten istahtaa koneen ääreen ja tilata kuitenkin Justukselle vielä ne ja saman sarjan pipo. Oma lempivärini tuntuu aina vaihtelevan, mutta tänä keväänä jotenkin tykkään keltaisesta. Ensimmäistä kertaa ikinä.

Välitavoitefarkut

En ole kovin suuria painotavotteita tähän kuntokuuriini uskaltanut laittaa. Tiedän nimittäin itseni, että jos en pääse tavoitteeseen jossain kohti, menee motivaatio ihan täysin. Kun ei vain kelpaa se "melkein". Niinpä olen keskittynyt siihen, että tavoitteet ovat lähinnä asenteessa. Yritän saada liikunnan osaksi arkea ja kaupassa enemmän katsoa, että mitä sinne ruokalautaselle oikeasti päätyy. Ja siinä sivussa on tullut jo ihan kivasti puntarilla näkyvää tulostakin. Joulukuussa ostetut mustat housut eivät pysy päällä ja aikaisemmin kaappiin liian pieninä hylätyt farkut ovat päässeet käyttöön.

Puntarin lukemakin on jo sellainen, että tämän kolmannen raskauden kilot on karistettu. 2,5 kiloa vielä ja olisi myös Juuson odotusaikana kertyneet kilot sulatettu. Siitä ei olisikaan sitten enää kuin 9 kiloa siihen, mitä painoin ennen ensimmäistä raskautta ja sen jälkeen tarvitsisi pudottaa enää kaksi kiloa normaalipainoon ja siitä joku viitisen kiloa tavoitepainoon.

Mukavuudenhaluinen cappuccino-mamma

Aika paljon tuli Helsingissä vietettyä aikaa sairaalassa. Tottakai. Senhän takia me siellä oltiin. Mutta oman jaksamisen kannalta on äärimmäisen tärkeää muistaa tehdä myös muuta. Vuorottelimme miehen kanssa sairaalalla ja kun oli oma "vapaavuoro" yritin lähteä mahdollisimman paljon liikkeelle. Otin täysin ilon irti sellaisista asioista mitä täällä meillä ei itsestäänselvyytenä ole: julkinen liikenne, kauppakeskukset ja kahvilat.

Julkinen liikenne tarkoittaa täällä perähikiällä kerran päivässä menevää koulubussia. Junakin menee ihan vierestä: Eihän tuonne lähimmälle asemalle ole kuin 50km. Kuinka kätevää olikaan nyt kävellä Mäkkäritalolta Naistenklinikan pysäkille ja hypätä bussiin, joka vei Kamppiin. Kolme kertaa kävin tapaamassa sikäläisiä mammakavereitani. Ja yhdellä näistä kerroista pääsin sitten tutustumaan taas uuteen liikkumisvälineeseen, kun kuljimme metrolla. Paikallisia mammakavereita vähän nauratti, kuinka tarkasti koitin katsoa heistä mallia siitä, miten kuljetaan ja toimitaan.
"Mikä toi on?"
"Ööö... Se on lipun tarkastaja...."

Metrossa

Kävin myös kahvilla Justuksen kummien kanssa sekä tapaamassa kirjekaveria. Olin jopa niin rohkea, että olin vakavissani lähdössä kokeilemaan jo ihan vierasta reittiä bussilla ja tarkoitus oli tavata toinen kirjekaveri Sellossa. Tämä suunnitelma meni kuitenkin puihin, kun Juuso yllättäen pääsikin sairaalasta kotilomalle.

Silloin, kun ei jaksanut lähteä liikkeelle nautin rauhasta ja kiireettömyydestä. Oli jotenkin niin helppoa, kun ei tarvinnut huolehtia oikeastaan mistään. Ei yhtään terapiaa, mihin kuskata, ei tarvinnut olla erotuomarina muksuille eikä etsiä päiväkotiin kurahanskoja kauheassa kiireessä. Kävin jopa yhtenä päivänä hemmotteluhoidossa! Ensimmäistä kertaa elämässäni. Lohjalainen Kauneussalonki Marenki kävi tekemässä Mäkkäritalon asukkaille ilmaisia hemmotteluhoitoja. Oli aika ihanaa.

Hidas aamu

Helsingissä tuli käveltyä päivässä sama määrä, mitä kotona tulee kävelyä viikossa. Samoin ehdin juoda tuon parin viikon aikana kutakuinkin yhtä monta cappuccinoa, mitä normaalisti menee vuodessa. Kuitenkin tämänkin reissun jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Helsingissä on kiva käydä, mutta onneksi siellä ei tarvi asua.

Koti kaukana kotoa

Täällä taas. Helsingin reissu takana ja hiljalleen palaillaan rauhallisesti arkeen. Ensi viikon molemmat pojat ovat vielä kotona ja seuraavalla viikolla JooJoo palaa päiväkotiin. JuuJuu menee hoitoon sitten "joskus ens kuussa", kun vointi sen sallii. Yhtä yötä lukuunottamatta saimme tämän reilun parin viikon mittaisen pätkän asustella jälleen Ronald McDonald Lastentalosäätiön talossa, eli tuttavallisemmin Mäkkäritalossa tai Mäkkitalossa.

Yksi ihanimmista jutuista taloissa on paikka, jolla ne sijaitsevat. Näin umpimaalaiselle on ihanaa päästä vähän puiden keskelle ja silti lastenklinikalle on matkaa vain alle kilometri.

Tällä kertaa huoneemme oli Vihreän talon Puna-apila. Aikaisemmin olemme olleet mm. sinisen talon Koivussa ja Vihreän talon Voikukassa.

Jokaisessa huoneessa on perheelle kolmen sängyn (ja tarvittaessa huoneeseen haettavan pinnasängyn) lisäksi oma vessa ja suihku. Jokaiselle perheelle on keittiössä oma jääkaappi ja kuiva-ainekaappi. Talosta löytyy myös sauna sekä pyykinpesutilat. Talolta voi lainata myös polkupyöriä ja lastenrattaita. Kellarista löytyy leikkitila.

Olen aikaisemmin laittanut kuvia siitä, miltä näyttää Sininen talo sisältä. On kyllä mielenterveyden pelastus, että tuollainen paikka on olemassa.

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia

Aina on aikaa lukea ja viime aikoina onkin tullut aika usein imettäessä pidettyä kädessä kirjaa kännykän sijaan. Seuraavana Sadan kirjan listalla oli kirja, jonka olen lukenut aikaisemmin varmaan kaksi tai kolme kertaa: Luisa M. Alcotin Pikku naisia. Edellisestä lukukerrasta oli kuitenkin sen verran aikaa, että en muistanut paljonkaan siitä, mitä kirjassa tapahtui.

Kirjahan on aikansa kuva, mutta silti se on samalla jotenkin todella innostava. Siinä onnistutaan jotenkin hienosti kuvaamaan näiden neljän siskoksen halu tehdä aina parhaansa. Siinä on jotenkin jotain kaunista ja viatonta, joka vielä näin aikuisena jotenkin innostaa itseäkin.

Jotain on kuitenkin vuosien varrella muuttunut suhtautumisessani tähän kirjaan. Olen aina ennen jotenkin kokenut kirjan henkilöistä eniten muistuttavani itse kirjoja rakastavaa Jo:ta, mutta tällä lukukerralla löysinkin uuden samaistumisen kohteen. Jotenkin Megin kaipaus kauniita tavaroita ja helpompaa elämää kohti iski omaan elämäntilanteeseen.

Blogi hiljenee

Tämä blogi hiljenee nyt pariksi kuukaudeksi. Ensi viikolla suuntaamme kohti Helsinkiä ja Juuson kolmatta sydänleikkausta. Jo tämä viikko on aika kiireinen, eikä aikaa blogille taida juuri olla. Jotain pientä saatan joskus harvoin saada päivitettyä, mutta en lupaa mitään. Kun pääsemme matkaan, tulen päivittämään reissukuulumisia tuonne Pieni Urhea Taistelijani-blogin puolelle. Tänään Juuso oli viimeistä päivää pariin kuukauteen hoidossa ja keräsimme kaikki Juuson tavarat kotiin mukaan. Nyt oli vielä hanskoja ja toppahaalareita, mutta kun Juuso seuraavan kerran menee hoitoon, onkin jo ihan toisenlaiset varustukset.

Hyvää kevään odotusta kaikille ihanille blogin lukijoille. Palataan asiaan sitten kun aurinko on korkealla ja lumipenkat matalalla <3

Syli on tarve

Tuo otsikon kolme sanaa tekisi mieli kirjoittaa itselle jonnekkin näkyviin. Sillä kyllähän minä sen tiedän. Tässä kaiken arkisen sähellyksen keskellä se meinaa vain unohtua. Syli ei saisi koskaan olla mikään palkinto tai erikoisjuttu. Välillä tuntuu olevan vain liian monta asiaa kesken samaan aikaan. Väsyneenä tuntuu siltä, että lapset kinuvat syliin ja vauva itkee ihan vaan kiusallaan. Eihän se ole totta. Sitten havahtuu niihin ajatuksiin itsekkin ja kaappaa muksut vuorotellen tai samaan aikaan syliin.

Useampi Facebook-kaveri on tässä viimepäivien aikana jakanut tätä Meidän Perhe-lehden nettisivuilla ollutta lastenpsykiatri Jukka Mäkelän kirjoitusta, joka koskee samaa aihetta

Lastenpsykiatri: ”Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni

Pyrin siihen, että minulla olisi joka päivä aikaa istua ihan rauhassa Justus sylissä. Edes jonkun hetken. Tai ainakin vähintään sitten pitää sitä manducassa. Lähellä, kosketuksessa. Isompia poikia koitan aina ohimennessä silittää poskesta tai pörröttää hiuksia. Usein siinä kohti, kun laitan niille autossa turvavöitä, annan pienen pusun poskelle. Joka ilta pyrin varaamaan myös pienen oman hetken jokaiselle pojalle. Hetken, jolloin luetaan iltasatu ja jutellaan. Ja silloin saa istua sylissä.

 

Sosetehdas ja vauvan ruokailuista

Kun Joona oli vauva, tein osan soseista itse. Joona myös aloitti kiinteät jo 3,5kk ikäisenä, kun korviketta alkoi kuluaan yli kaksi litraa vuorokaudessa. Toki osa siitä tuli sitten pihalle, kun varmaan jotain refluksin tyyppistä vaivaa pienellä oli. Silloin en yhtään ajatellut sen kummemmin, vaan perinteisillä perunalla ja porkkanalla aloitettiin. Juuso aloitti kiinteiden maistelun heti kun 4kk tuli mittariin. Tosin siitä ei tullut oikein mitään todella pitkään aikaan.

Nyt toiveena olisi tehdä melkein kaikki soseet itse ja myöhemmin myös osittain sormiruokailla. Kerroinkin jo aikaisemmin, että Justus on maistellut avokadoa ja sen lisäksi vähän on maisteltu luumua. Tänään meni ensimmäisen kerran isompi määrä. Eli aikaisempi "lusikankärjellinen" kasvoi määrään "kaksi teelusikkallista".

Syitä sille, miksi haluan tehdä soseet enimmäkseen itse on, että mielestäni purkkiruuat ovat vähän verrattavissa eineksiin. Meillä muukin perhe syö suurimmaksi osaksi itse tehtyä ruokaa, joten olisi jotenkin ristiriitaista syöttää vauvalle valmiita. Myös kaverin pikkuveljen periaate on kyllä aika hyvä "Jos et söisi itse, älä syötä kersalle". Ja toinen aika painava syy on ne lasipurkit. Oikeasti! Niitä tulee aivan järjetön määrä! Juuson ollessa vauva, niitä oli joka paikassa! Ja niiden kuskaaminen keräykseen on todella työlästä. Siis ihan puhdas laiskuus on aika iso motiivi. On pienempi vaiva tehdä itse sosetta, kuin kantaa niitä purkkeja.

Tein jo aikaisemmin omenasosetta pakastimeen. Jääpalamuotit ovat melko kätevä maisteluannosten tekemiseen. Omenasosetta Justus jo maisteli vähän ennen pakastamista, mutta siitä näytti tulevan vähän näppyjä naamaan. Tosin ne näpyt saattoivat tulla ihan siitä, että nämä omenat olivat aika kirpeitä ja en syönnin jälkeen pessyt Justuksen naamaa, pyyhin vain paperilla. Odotellaan nyt kuitenkin pari päivää ja kokeillaan sitten uudetaan.

Vaikka seuraava maisteltava juttu tuleekin näillä näkymin olemaan mustikka, tein tänään jo kasvissoseita valmiiksi pakastimeen. Ensin keitin bataattia, porkkanaa ja kukkakaalta. Sitten pakastin niitä yksittäin sydän muotteihin ja tähtimuotteihin tein duosatseja. Neljä palaa porkkana-bataattia, neljä porkkana-kukkakaalta ja neljä kukkakaali-bataattia.

P.S. Justus ryömi tänään n. 5cm. Tyylinä mittarimato. Siitä se lähtee.