Sata kirjaa-projekti etenee hitaasti, mutta varmasti.
Ensimmäinen kirja jonka lukeminen muistuttaa täin etenemistä tervassa, on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Tämä kirja piti lukea lukiossa ja no en lukenut. Tai luin pätkän sieltä ja toisen täältä ja taisin jonkun tiivistelmän ettiä netistä, että pystyin tekemään kirjan lukemiseen liittyneet tehtävät.
Liian paljon liian vaikeita sanoja ja liian vaikeaselkoista tekstiä. Suuria pohdintoja synnistä ja helvetin tulesta. Plaah... Koko ajan mielessä on vain ajatus, että olisipa tämä äkkiä jo ohitse...
Monessa kohdassa kirja ärsytti suuresti. Teki mieli käydä veljeksiä ravistelemassa, että "miten te voitte olla noin tyhmiä". Mutta niin kasvutarinastahan tuossa on kuitenkin kyse ja veljekset kasvavat ja kypsyvät kirjan edetessä.
Kolme tai neljä viimeistä lukua meni aika helposti, koska siinä kohti tuli viimein se fiilis, että halusi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta se on aika laiha lohtu siihen, että ensin on kahlannut kymmenen lukua suuren tuskan kanssa.
En usko, että tulen tuota kovin helpolla enää uudestaan lukemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti